Viikkosiivous on varmasti useimmille tuttu konsepti, mutta käytänpä silti sitä nimitystä perinteiselle siivousrytmille. Siivouscornerissa otin tällä kertaa seuraajat mukaan makuuhuoneen viikkosiivoukseen, jossa vaihdetaan lakanat ja puhdistetaan pölyt makkarista.
Meillä on karsittu makuuhuoneen sisustus mahdollisimman minimiin, allergiasyistä teksiileitä ja yksityiskohtia on vähän. Minä myös pidän selkeästä ja puhdaslinjaisesta makuuhuoneesta, mielestäni parasta on raikkaus ja puhtaat lakanat muhkeassa petauksessa. Huonekaluista satsaisin eniten patjaan ja vuodevaatteisiin. Yöpöydiksi käy mitkä vaan milloinkin, meilläkin on tällä hetkellä eripariset ratkaisut, se tuo rentoutta makkarin ilmeeseen. Valaistus on myös tärkeä elementti, on hyvä olla ns. siivousvalo ja pukeutumisvalo, eli tarpeeksi tehokas kattovalaisin. Sen lisäksi jonkinlainen lukuvalo on hyvä. Myönnän, että tällä hetkellä tuo lukuvalo ei ole täydellisin mahdollinen, minä luen sängyssä enemmän ja kohdevalo on toisen puolella nurkassa. Seuraavaan makkariin tulee muutos tähän, nyt nautitaan kuitenkin tästä yhdistelmästä.
Siivouscorner Instagramissa: @anne_muotimielessa
Makuuhuoneen siivouksen aloitan aina karsimalla – vien lakanat pesuun ja muut sisustustekstiilit tuulettumaan terassille. Välillä tuuletan myös täkit ja tyynyt, tällä kertaa kuitenkaan en. Vuodevaatteiden huolto on tärkeää, niistä teen varmasti erikseen jakson Siivouscorneriin.
Meidän sänky on 120 cm leveä, sitä aina kysellään. Sen oli toinen hankkinut juuri ennen meidän yhteen muuttoa, joten ei sitä lähdetty vaihtamaan. Hyvin mahdutaan. Patja on Villan ja Peitteen villa/luonnonkumi-futon, villakasettipetarilla ja patjansuojuksella. Sängyn rungon on mies tehnyt itse.
Vinkkasin jaksossa miten petaan uudet lakanat, ilman että täytyy heitellä tyynyt ja peitot pois sängyltä. Ensin toinen pää ja sitten toinen pää, kun laittelee aluslakanaa. Käytän aina muotoon ommeltuja aluslakanoita. Tällä kertaa en ollut silittänyt aluslakanaa, sitä en yleensä tee. Tyynyliinat sen sijaan pyrin silittämään aina – jotenkin sileistä tyynyliinoista tulee koko sänkyyn silitetty fiilis. Aluslakana oikenee kyllä nukkuessa. Vaikka on silityksessä pointti; se sulkee kankaan suomut ja vähentää näin tekstiilien pöyämistä.
Imurointi
Imuroin patjan huolellisesti ennen lakanoiden laittoa. Muutenkin imuroin huoneen, käytän tekstiilisuutinta, sen avulla on hyvä imuroida myös pöytäpintoja ja kattovalaisin. Siivous kannattaakin aina aloittaa ylhäältä alaspäin. Eli ensimmäisenä katse kattoa kohti, koska olet viimeksi pyyhkinyt/imuroinut makkarin kattovalaisimen. Meillä on kangaspintainen valaisin, joka täytyy imuroida muutaman viikon välein.
Imuria voi käyttää myös lattialistojen päällisten puhdistamiseen, jos siihen vaihtaa harjaspään. Itsehän olin aiemmin imuroinut lattialistat kolhuille putken avulla, nyt ne on paikkamaalattu ja sen takia minä olen alkanut suosia listojen pyyhkimisessä samaa tomuliinaa jolla pyyhin pölytkin.
Pölyliina
Imuroinnin jälkeen otan pölyliinan, taittelen sen neljään osaan ja sillä pyyhin kuivana pölyt kaikilta pinnoilta – myös viherkasvista ja listoista. Meillä on makuuhuoneessa suuri kumuviikuna, jonka laakeat lehdet keräävät pölyä, mutta kasvi myös puhdistaa ilmaa ja tuo tunnelmaa selkeään makkariin, joten mielelläni näen sen vaivan että pyyhkäisen lehdet pölyistä puhtaaksi.
Kaapin ovet ja väliovet pyyhin myös kuivalla mikrokuituliinalla, apuna käytän hitusen yleispesuainetta. Pesuaine suihkautetaan liinaan, ei pyyhittävälle pinnalle. Melkein kuivalla liinalla, jossa on vain suihkaus kosteutta, pyyhkien lähtee hyvin sormenjäljet, eikä pintoihin jää pyyhintäjälkiä. Muistuttelin väliovien pyyhkimisestä ja myös ulko-oven pyyhinnästä; kuinka usein sen muistaa pestä.
Jälkien putsaaminen seinistä
Olin saanut kysymyksen seuraajalta – miten poistaa seinistä viirut ja likaläntit. Suosittelen ensin kokeilemaan tuota kuivaa mikroliinaa ja yleispesuainetta, kuten ovien pyyhinnässä. Mikäli sillä ei lähde niin sitten voi testata varovasti ja paikallisesti järeämpiä aseita. Universal Stone on luottopesuaineeni tehopesuihin. Vinkkaan, että samantyylisiä puhdistusaineita saa edullisemminkin. Tällainen pesuaine levitetään kostealla sienellä, huuhdellaan hyvin ja lopuksi kuivataan pesukohta kuivalla mikroliinalla.
Eräs kiistellyimmistä puhdistusvälineistä on taikasieni. Se toimii jossain tapauksissa mainiosti, jos sitä käyttää oikein. Tärkeää on että sienen kanssa käytetään runsaasti vettä, sekä sienessä että puhdistettavalla pinnalla. Sienellä ei kannata hinkata voimakkaasti, sillä vain ”hivellään” pintaa. Lopuksi taas kuivaus kuivalla mikroliinalla.
Siivouksen jälkeen on ihana pedata puhtaat lakanat ja vuodevaatteet. Miettiä ehkä hitusen huoneen somistustakin. Itse vaihtelen lakanoiden lisäksi myös torkkupeittoja ja koristetyynyjä. Tsekkaan myös yöpöydän, millainen somiste kulloinkin miellyttää. Nyt siihen pääsi Iittalan Raami-sarjan pomeranssin värinen kynttilälyhty ja luettavana oleva kirja.
Pölyt pois
Mutta huone ei vielä ollut valmis. Ihan viimeiseksi otin vielä laakamopin, johon laitoin staattisen liinan ja pyykäisin laskeutuneet pölyt lattialta. Kyllä kannatti, sillä liina oli aika pölyinen. Sanotaan, että kannattaa imuroida vielä lakanoiden vaihdon jälkeenkin – pitää paikkansa, tai sitten vetaista staattisella liinalla tai mopin mikrokuituliinalla.
Olen periaatteessa sitä mieltä, että imuria tarvitaan lähinnä tekstiilien puhdistamisen takia – matot, sohva, nojatuolit, sänky, verhot jne. Muuten pelkän lattiapinnan siivoukseen riittäisi hyvin lakaisu, staattinen liina ja moppaus. Minä moppaan nihkeällä makuuhuoneen lattian noin kerran kuussa.
Minulta kyseltiin myös katon ja seinien pölyjen pyyhkimisestä. Itse teen sen parisen kertaa vuodessa suunnilleen. Käytän tässäkin hommassa staattista liinaa joka sitoo pölyn itseensä. Homma on kevyttä ja sujuu näpsäkästi pitkävartisen mopin avulla. Tuossa oranssissa liinassa on hoitoöljyä, joten se ei ole hyvä katolle ja seinille, niihin sopii parhaiten sellainen valkoinen liina. Myös mikrokuituliina, jonka saa moppiin kiinni, on mainio – kuivana pyyhitään, ettei jää jälkiä pesuaineesta.
Kyllä kelpaa menneä nukkumaan ja rentoutumaan puhtaaseen makkariin, niin tuumii myös Flora. Meillä on tullut tavaksi mennä aikaisemmin sänkyyn, luetaan yhdessä jotakin ja jutellaan. Aina ei tarvitse tuijottaa viimeiseen saakka Netflixiä.
Tekniikkavinkki
Annoin myös pienen tekniikkaan liittyvän vinkin. Nimittäin miten puhelimen sulkee yöksi. Useimmat laittavat sen äänettömälle – niin minäkin ennen. Kunnes Hän opetti minulle paremman kikan. Kannattaa ottaa wifi/netti pois käytöstä yön ajaksi, näin puhelut pääsevät läpi, mutta kännykkä ei päivitä viestejä ja meilejä. Ei vilku valot tai piippaile. Toki voi käyttää myös älä häiritse -tilaa, mutta silloin puhelin silti hakee noita päivityksiä ja minusta se on hankalampi muistaa laittaa päälle aamulla. Nettiä ei unohda laittaa päälle.
Kyselin tästä Instagramissa ja vastauksia tuli huima määrä – suurin osa ottaa vain äänen pois päältä.
#siivouscorner
Kiitos jälleen kerran kun seurasitte Siivouscorneria. Olen edelleenkin tästä konseptista niin innoissani ja pyrin kehittämään sitä koko ajan. Niinpä kaikki palaute otetaan kiitollisena vastaan.
Tarkoitus olisi innostaa ja antaa vinkkejä, niin että arkiset askareet helpottuisivat ja tuntuisivat mukavilta. Organisoiduin toimin siivoukseen sujuu jopa vähemmän aikaa kuin ennen. Mietin, pitäisikö seuraavaksi puhua vaikka järjestelystä…
Siivouscornerin Instagram-jaksot löytyvät IG-profiilini kohokohdista, ne on siellä katsottavissa!
6 Comments
Kiitos siivouscornerista! On todella inspiroiva ja kiva vielä kertailla ja lukea täältä blogista. Sini tai Kiilto sopisi hyvin yhteistyökumppaniksesi. ? Oikein odotan tulevia jaksoja. ?
Oi kiitos itsellesi kun seuraat ja laitat näin kivaa palautetta! <3 Ihana tehdä ja kehittää tuota konseptia. Ja oli hyvä vinkki - niin minustakin sopisi 🙂
Olen samaa mieltä, tämä siivous corner on vaan niin mainio juttu! Yhtä asiaa jäin miettimään tässä. Eikö ole vähän pölyävää imuroida sänkyä peittojen ollessa siinä päällä? Tarkoitan siis että eivätkö peitot pölyynny siinä imurin hyöriessä vierestä? Itse nostan ne aina viereiseen huoneeseen sängyn imuroin ajaksi.
Kiitos ihanasta palautteesta <3
Hei, sulla on hyvä pointti tuossa, toki on vieläkin järkevämpää viedä peitot ja tyynytkin pois imuroinnin ajaksi.
Onko muuten hyviä suosituksia noista muotoonommelluista lakanoista?
Mun mielestä tuo kuvissa näkyväkin Familonin on ihan huippu! Se on vahvan tuntuista ja sileää kangasta, tykkään myös kun siinä ei ole kuminauhoja, vaan taskut.