”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Pohjola Vakuutus”
Turvallinen ja viihtyisä koti on minulle maailman tärkein asia. Te seuraajat tiedättekin, kuinka paljon rakastan kotiani – vietänhän kodissa niin työpäivät kuin vapaa-aikani. Kaiken visuaalisuuden ja toiminnallisuuden lisäksi minulle henkinen olotila kotona on yksi elämän tärkeimmistä asioista. Henkiseen viihtyvyyteen vaikuttaa tasapainoinen elämäntilanne; että on tyytyväinen itseensä ja omiin valintoihinsa. Lisäksi onnea tuo parisuhde, jossa kokee onnistuvansa itse ja jossa toinen tekee sinusta entistä paremman itsesi. Se että voi olla omassa kodissa oma itsensä.
Viime vuosina omassa elämässä on muuttunut kaikki. Niin työasiat kuin parisuhdeasiatkin. Monta kertaa on ollut olo, että haluaa vaan vetäytyä kotiin ja olla rauhassa. Onneksi kaikki on järjestynyt, mutta kyllä jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että osaa arvostaa tasapainoista elämää. Jos jotain olen oivaltanut, niin omalla toiminnalla voi vaikuttaa omaan onnellisuuteen, vaikka kaikki ei olisikaan itsestä riippuvaista. Mutta pyrkiä kohtelemaan itseään hyvin ja sitä kautta toisia ihmisiä. Uskon että hyvä vetää hyvää puoleensa.
Nykyään arki rullaa todella hyvin, paremmin kuin koskaan jos voisi sanoa. Hiljalleen ihan uudenlainen elämäntilanne on tasoittunut ja olen oppinut nauttimaan työpäivistä ja tietysti iloitsemaan siitä onnesta joka minua on kohdannut. Kotia on laiteltu jatkuvasti, pikkuisen rempattu ja järkkäilty. On vaihdettu sisustusta meille sopivaksi ja suunniteltu tulevaa. Niin kivaa puuhaa. Vaikka suunnitelmat ehkä siintävätkin jo toisessa kodissa, on tämä talo ihan suunnattoman rakas ja ihana. Turvallinen – sillä kuvailisin tätä kotia.
Turvallisuudella tarkoitan sekä henkistä turvallisuutta, että toiminnallista turvallisuutta. Täällä on kaikki tasapainossa. Yksi tärkeä asia on kotivakuutus, se on ennen kaikkea henkistä turvallisuutta, mutta toki tominnallistakin – minulla on ollut jo ensimmäisestä omasta asunnostani saakka tietysti kotivakuutus. Onneksi sitä ei ole hirveän monta kertaa tarvinnut hyödyntää. On kuitenkin tieto siitä, että jos jotakin rikkoutuu tai jotakin sattuu, tiedän miten toimia ja mistä saa apua kuluihin.
Onneksi oli kotivakuutus!
Viimeksi kotivakuutusta tarvittiin muutama vuosi sitten, kun yhtäkkiä poistoilmalämpöpumppu sanoi poks. Soitin huoltoliikkeeseen ja onneksi sieltä tultiin heti paikalle tarkistamaan tilanne. Remontista tuli kallis, koska kompressori täytyi vaihtaa. Onneksi oli kotivakuutus! Kaikki hoitui todella kätsysti, nimittäin pirautin myös Pohjola Vakuutukseen, jossa kotivakuutuksen vahinkoilmoitus tehtiin saman tien ja korvauspäätös tuli hetimiten. Minun maksettavaksi jäi omavastuuosuus korjauksesta, joka oli murto-osa koko kompressorirempasta. Nyt on poistoilmalämpöpumppu kuin uusi.
Kotivakuutus lisää turvallisuutta myös kodin ulkopuolella. Nimittäin jos siihen lisää matkavakuutuksen, ei tarvitse muistaa matkalle lähtiessä vakuutella itseään tai tavaroita. Ja tuleeko sitä usein ajatelleeksi, että se on myös turvaa toisaalla, kannattaa tarkistaa millainen kotivakuutus on itsellä ja mitä se korvaa. Kerronpa esimerkin nuoruudestani. Minulla oli ensimmäisessä omassa kodissa lasinen sohvapöytä, jossa oli pleksinen jalka. Pöytä oli tuolloin kovin trendikäs ja aika kallis. Kerran ystäväni olivat kylässä ja yksi heistä kompastui ja kaatui pöydän päälle. Hänen kotivakuutuksensa vastuuvakuutus korvasi pöydän minulle, se oli nuorena aika kiva juttu, kun olin säästänyt pitkään pöydän saamiseksi. Eli jos minulle sattuu jonkun toisen omaisuudelle vahinko, vastuuvakuutukseni voi auttaa siinä tilanteessa. Huonekalukaupassa töissä ollessani törmäsi aika usein tilanteisiin, joissa asianmukaisesta kotivakuutuksesta oli iso apu – tulee mieleeni esimerkiksi muutama tapaus, joissa lapsi oli piirtänyt nahkasohvaan kuulakärkkikynällä, tai asiakas oli kaatanut matolle pullollisen kynsilakkaa.
Itse asiassa nyt kun alan muistella, minulla olisi vaikka kuinka paljon tarinoita erilaisista tapauksista, joissa vakuutus on ollut tärkeä juttu. Halusin ehdottomasti muistutella teitä tästä tärkeästä aiheesta. Itsellä on seuraavaksi kriittinen tilanne, kun tulee muutto (ei vielä tosin tiedä koska). Muutoissa tuppaa jotakin menemään rikki, toivottavasti kuitenkaan ei. Mutta onneksi on se Pohjola Vakuutuksen kotivakuutus – tulee turvallinen olo pakata tavaroita sitten kun se on ajankohtaista.
Toivottavasti teillä kaikilla on kotona turvallinen olo – kaikin puolin <3