Terveiset sateisesta Turusta! Heräsin aamulla siihen, että koira murahti, kun lähettiauto saapui pihaan. Hitsit, luulin että kello on jotain kuusi aamulla, mutta se oli jo yhdeksän. Ollaan vietetty puolittaista lomailua reilu viikko ja siinä ajassa on nukkumisrytmikin vähän rempsahtanut. Mutta koska täällä on satanut aivan kaatamalla vettä koko yön ja päivän, oli yhdeksältä ihan yhtä pimeää kuin yöllä ja koko päivän on ollut erityisen synkeää. Vaikka kyllä rankkasateen tunnelmassa on jotakin ihanaakin – eikö.
Oltiin alkuviikosta tosiaan Helsingissä pari päivää. Joulukuun lomailu on sujunut aika vauhdikkaissa merkeissä, sillä Kokkolasta palattuamme, käännyttiin kotona ja sitten suunnattiin Helsinkiin. Nyt onkin ihana ajatus olla ensi viikon joulupäivinä vain kotosalla. Toivottavasti saan työhommat kuntoon, niin että voin ottaa rennosti muutaman päivän.
Helsingissä oli aivan ihanaa! Tuollainen miniloma tässä lähellä on tosi suositeltava konsepti, olo on kuin olisi pyörähtänyt kauempanakin. Kyllä yksi yö hotellissa ja ihana illallinen vaan nostavat perinteisen Helsinki-pyrähdyksen ihan uudelle tasolle. Ihana illallinen syötiin Brondassa ja se oli kyllä erittäin onnistunut kokemus, tykättiin.
Kierreltiin vähän kaupungilla, mutta mitään ostosmaniaa ei tosiaankaan ollut, rauhassa jotain pientä katseltiin, lähinnä sisustusjuttuja ja niistä olettekin saaneet palasia Storyjen puolella. Yhtään lahjaa ei saatu ostettua, vaikka se oli tavoite – että sillä tavalla, mutta ei oteta paineita, jos ei keksitä mitään, niin sitten ollaan ilman lahjoja. Muut asiat ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä joulussa.
Yhden erittäin tärkeän ostoksen kuitenkin sain tehtyä, nimittäin Nomartin myymälässä oli Dream Cozyn pop up -kauppa ja ostin itselleni ensi vuoden paperikalenterin. Ah miten ihana ja moderni tämä kalenteri on. Siinä on tosi kivasti ajateltu myös muistiinpanoja ja listoja – listahullulle niin loistava konsepti. Tykkään ehdottomasti kirjoittaa ylös paperille menot ja deadlinet, sekä tietysti ne inspiroivat muistiinpanoni. Kalenteriin on jo tullut merkintöjä ensi vuodelle, sekös yrittäjää ilahduttaa suuresti.
Haluan tässä samalla vilauttaa toistakin kirjaa, nimittäin sain siskoltani Suvilta Helena Karihtalan uusimman sisustuskirjan nimeltä Funktio. En ole vielä ennättänyt kunnolla siihen paneutua, mutta selailun perusteella kirja on tosi inspiroiva ja mielenkiintoinen. Siinä esitellään kauniita koteja ja annetaan sisustussuunnitteluneuvoja. Rakastan kirjoja, sen jo tiedättekin. Minusta on aivan ihana nauttia visuaalisesta inspiraatiosta muutenkin kuin vain sähköisessä muodossa. Lisäksi kauniit kirjat ovat itselleni olennainen sisustuselementti.
Kuvassa näkyy muutakin uutta, nimittäin Iittalan Virva-pöytävalaisin*saatu osana vuosiyhteistyötä, joka on ihan superhyperkaunis. Samoin uutta on äidin kaapista saatu Anri Tenhusen keramiikkavati. Näitä oli joskus aikoja sitten Koodissa myynnissä ja harmittelin kun en silloin hankkinut sellaista itselleni. No nyt äiti antoi omansa minulle. Keramiikkavati on todella kauniisti tehty, sen reunat ovat ohuen ohuet.
Täällä aletaan pikku hiljaa laskeutua joulutunnelmiin. Olohuoneessa on paljon joulukukkia, joista ihan pian lisää täällä blogin puolellakin. Mutta kyllä vaan itselleni mieluisin joulutunnelma syntyy juuri kukista, kynttilöistä ja syömisistä. Sekä lukemisista ja yhdessäolosta.
Itselläni on vielä tiedossa superkiireiset muutamat työpäivät. Toivottavasti te voitte jo hitusen höllätä ja valmistautua jouluun kaikessa rauhassa. Vinkkaan jo, että tällä viikolla tulee poikkeuksellisesti kaksi #siivouscorneria – toinen joulukukista ja perjantaina näppäristä ja nopeista siivousvinkeistä, joiden niksit ennättää vielä poimia viikonlopun nopeaan joulusiivoukseen. Siivouscorner lomailee sitten loppuvuoden (ellei iske äkillinen inspiraatio löhöilyn lomassa).