Tämä on se näkymä jota nykyään eniten tuijotan olkkarissa. Sohva on nimittäin tietysti koko perheen lempipaikka, mihin ängetään aina yhdessä. Yksi makaa, yksi istuu ja kaksi karvakasaa tietysti makaa myös – arvaatte mikä mä noista oon. No nyt viikonloppuna olen saanut istuskella itsekseni siinä, kun toinen on töissä. Mutta parhaat ajatukset ja fiilikset tulee juuri sohvalla oleskellessa. Juttelin tänään sunnuntaina Storyissa meidän talvilomamatkasta ja sain niin paljon yksityisviestejä, että siinä se aika rattoisasti kuluikin niihin vastaillessa. Voi miten paljon ihania matkavaihtoehtoja, mutta miten vaikea päättää mihin lähtisi.
Tosiaan meillä olisi talviloma tammikuun lopussa ja ollaan suunniteltu kenties pientä kaupunkilomaa. Kohteen valinta vain tuottaa päänvaivaa. Toiveena olisi kummallekin uusi kohde, suht lyhyt lentomatka ja tietysti viehättävä ja inspiroiva paikka. Meidän harkintalistalla ovat nyt Amsterdam ja Praha, mutta viestien perusteella paljon suosituksia on tullut myös Lissabonille ja Madridille. Mielettömän kivoja kaupunkeja on paljon, isossa osassa suosituimmista ollaan jo käytykin.
Seuraavaksi alan käydä näitä kärkisijoilla olevia vaihtoehtoja läpi, katsotaan mihin päädytään…
Tämä ensimmäinen työviikko loman jälkeen on ollut aika kiireinen, paljon olen saanut jo aikaiseksi ja kohta rutiiniin taas alkaa tottuakin. Somea selaillessa kaikilla on hirmuinen into karsia ja pelkistää, niin kotia kuin elämääkin. Myös minulla on sama fiilis. Jouluiset jutut on jo siivottu pois, mitä nyt yksi amarylliksen varsi on vielä maljakossa ja suklaarasian rippeet keittiön tasolla. Muuten sisustuksen suhteen en ole vielä mitään kummempia tehnyt olohuoneessa – yhden tyynyn vaihdoin ja siinä se. Mutta joskus ihan pienetkin muutokset tuovat selkeyttä.
Sohvapöytä on meille tosi tärkeä, siihen kulminoituu kotioleilu – iPad majailee yleensä pöydällä, sillä kuunnellaan musiikkia ja katsellaan videoita (toinen lähinnä) ja lisäksi aina pöydältä löytyy jotakin lukemista. Mielestäni on kodikasta kun huoneen elämä tulee esille sisustuksessa. Muutenkaan en haluaisi karsia liikaa asioita tilasta, jossa tärkeintä on viihtyminen.
Ikkunan edessäkin on välillä mukava istuskella, siihen tulee niin kaunis valo. Valoisassa viihtyvät myös kasvit, jotka tuntuvat näin talvellakin kasvattavan koko ajan uusia lehtiä. Mietin juuri miten käy seuraavassa kodissa, jos tilaa ei ole näin paljon – mihin mahtuvat kaikki suurikokoiset kasvit. En kuitenkaan halua kodista liian viidakkomaista.
Tällä viikolla ollaan kuitenkin jotain saatu kodin suhteen muutettua, nimittäin makuuhuoneessa on maalattu. Minua alkoi vähän häiritä se haalea seinäväri ja halusin siihen pienen muutoksen. Maalisävyillä saa niin helposti ja kätevästi luotua sisustukseen tunnelmia. Näette pian mihin päädyttiin.
Siivouscornerissa oli tällä viikolla jääkaapin siivous, jakso löytyy Instagramin kohokohdista
Nyt viikonlopuksi myös puuhattiin yhdessä Siivouscorneriin uusi jakso, aiheena oli jääkaapin siivous. Voi miten innokkaasti moni lähtikin Instagramin puolella mukaan tähän jääkaapin siivoushommaan. Tällä kertaa en tuosta jaksosta tee tänne blogiin omaa päivitystä. Mutta Instagramin profiilini kohokohdista voitte käydä katsomassa kaikki Siivouscornerin jaksot!
Siivouscorner Instagramissa: @anne_muotimielessa
Kävin viime viikolla myös Helsingissä mielenkiintoisessa työpalaverissa, nämä matkapäivät piristävät kovasti arkea ja antavat inspiraatiota. Muuten minulla oli aikaa myös vähän oleskella kaupungillakin, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa jotenkin ahdisti. Tietysti kiertelin kaupoissa, kun oli todella inha sadeilma ja se kaikkii ihmispaljous ja tavaramäärä jotenkin ahdisti. Ja tunne; miksi kiertää kaupoissa kun mitään ei tarvitse tai tee mieli.
Tällaiset sekalaiset höpinät teille tällä kertaa tänne bloginkin puolelle. Samanlaisia juttuja olen jakanut tänään myös Instagram Storyissani – siellä parasta on se kun saa jutella teidän kanssa.
5 Comments
Hei, jossain siivouscornerissa vilahti nopeasti kylpyhuoneen siivousta 😊 Millä peset kylppärin seinät ja lattian?
Minna
Se oli ehkä toka tai kolmas jakso 🙂 löytyy Storyjen kohokohdista ja blogistakin. Siinä en käynyt puhdistusaineita läpi vielä, se on niin oma juttunsa. Hapan aine poistaa kalkkia ja emäksinen rasvaa plus likaa. Eli normipesuun joku emäksinen aine ja kun poistetaan kalkkia niin sit hapan. Jos on pahasti kalkkia, niin sit voi joutua käyttämään mekaanista puhdistusta – silloin vaikka taikasieni tai Universal Stone voi auttaa. Mut ihan pahoja kalkkeja ei oikeastaan saa pois vahingoittamatta saumoja – happo syövyttää sauma-ainetta. Rautakaupoissa on myös tosi tehokkaita aineita tähän, mutta kannattaa lukea käyttöohjeet niissä. Parasta on ennakoida – kuivata pinnat aina suihkun jälkeen ja ylläpitää kevyellä pesulla (emäksisellä) parin viikon välein. 🙂 Tästä on tulossa jossain vaiheessa kunnon jakso!
Hauska juttu; kun olet itse lopettanut koko ajan uutta sesonkia ja tavaraa tuuttaavan alan kauppiaana, sinua ahdistaa liikkeissä. 😉❤ No oikeasti, toivottavasti ihmiset alkaisivat vielä nykyistäkin paljon enemmän kierrättää kaikkea mahdollista, ja siltä alalta löytyisi uusia työllistymisen muotoja.
Miten muuten yhteistyökuviosi, onko sinun pakko ottaa esineitä vastaan ja esitellä niitä vaikkeivät esimerkiksi olisi sinulle mieleisiä tai sopisi olemassa oleviin omiisi? Tai jos ahdistaisi kuten kaupoissa?
Olikohan tämä komenttisi tarkoitettu ilkeilyksi, siltä vähän tuntui?
Valitsen hyvin tarkasti yhteistyöni, usko tai älä niin en ota vastaan kaikkea mitä tarjotaan. Juuri viime viikolla kieltäydyin esimerkiksi ilmaisista vaatteista koska en kokenut niitä itselleni sopiviksi. Jos alkaisin mainostaa kaikkea rahan takia, hyvin äkkiä kanava muuttuisi seuraajien silmissä omituiseksi. Työskentelen sellaisten asioiden parissa, jotka ovat itselleni ominaisia ja luontevia. Toivon että se välittyy myös ulospäin. Ja usein yhteistöihin myös lainataan tuotteita. Mutta en tiedä miksi minun pitää sinulle näitä selventää, koska selkeästi halusit vain osoitella ja ojentaa minua.
Ei ollut tarkoitettu ilkeilyksi, mutta joku sitten ehkä osui jos sen niin koit?🤔
Kiitos kun avasit yhteistyökuvioita, Iittalan suhteen on joskus vaikuttanut että otat kaiken mitä sieltä tuotetaan, ja olen miettinyt että miten se istuu materian vähentämiseen. Mutta sehän selittää jos esineet ovatkin osin kuvauslainassa. Astiat ja tyylikkäät kynttilänjalat ovat omakin heikko kohtani, niiden suhteen on pakko pysyä kovana vaikka markkinoille tulisi mitä tahansa uutta ihanaa.
Ps. Uudessa postauksessa olevat Levikset on aivan mielettömän kauniin väriset, tuon täydellisemmäksi ei farkkusini tule!❤😁