Talvilomamatkakohde alkaa olla paketissa, pienen (tai oikeastaan pitkän ja kärsimättömän) pähkäilyn tuloksena päädyttiin kaupunkipyrähdykselle Lontooseen. Storyjen puolella matkajuttuja on pohdittu myös teidän kanssa, kiitos kaikille osallistumisesta ja hyvistä vinkeistä ja ideoista.

Lontoo valikoitui tällä kertaa muutaman yksinkertaisen syyn takia; tammikuun sääennusteiden mukaan siellä on parempi ennuste kuin monessa muussa vaihtoehdossa, lyhyellä lomalla kylmään vuodenaikaan ei halua liikaa ulkoilupainotteista kohdetta, muutaman päivän vierailulle tutumpi paikka on helpompi.

Hipsterimeininkiä toivotaan kuulemma

Mietittiin mitä halutaan tammikuussa kaupunkilomalta, kysyin miehen toivetta; hän vastasi että hipsterimeininki. Sopii mulle ja sitä on Lontoossa. Erityisesti itse pidin Shoreditchistä, siitä voit lukea edellisestä reissupostauksesta, kun oltiin Maijan kanssa Lontoosaa pari vuotta sitten. Niinpä valittiin hotelli tuolta kaupunginosasta. Lyhyellä visiitillä on mieluista olla lähellä sitä aluetta missä haluaa hengailla eniten. Päädyimme hyvistä hotellivaihtoehdoista tällä kertaa Ace Hotelliin.

Kyselin teiltä tosiaan kivoja hotellivinkkejä Lontooseen ja koska oli niin monta kivaa vaihtoehtoa kokosin joitakin niistä tähän postaukseen avuksi teillekin. Meitä innosti eniten modernin tyyliset hotellit, joten nämä on poimittu sillä otteella, joskin joukossa on myös perinteisempää hienostuneisuutta.

Lontoon hotellisuosituksia

The Ace Hotel Shoreditch

The Hoxton Hotel

Nobu Hotel Shoreditch

The Curtain

The Pilgrim

The Hilton Bankside

Sea Containers London

Claridge’s

The Laslett

Vitsit mikä valinnan vaikeus, kun moni noista hotelleista näyttää aivan ihanalta. Tähän postaukseen saa vielä kommentoida mielellään jos teillä on näistä kokemuksia tai muita aivan ihania suosituksia. Vaikka hotellissa ei usein matkalla vietäkkään paljon aikaa, on silti ekstrakiva jos se on inspiroiva ja ihana. Tämä tuli juuri erityisesti mieleen viimeaikaisista hotellikokemuksista täällä kotimaassa. Nimittäin ollaan yövytty Helsingissä muutamissa hotelleissa ja on tullut molempia fiiliksiä – hyviä ja huonoja.

Muutama asia joita itse pidän hotellissa erityisen tärkeinä:

  • siisti yleisfiilis, silloin tulee tunne että asioista pidetään huolta – valitettavasti kovatasoisessakin hotellissa voi huomata nuhruisen yleisilmeen, joka laskee välittömästi tunnelmaa
  • valaistus, etenkin hotellihuoneessa – erityisen epämiellyttävä on tummasävyinen huone, jossa on ainoastaan pistemäisiä kirkkaita valospotteja, pehmeys valaistuksessa on valttia hotellihuoneessa
  • rento ja iloinen palvelu
  • aamiaisen tunnelma, mielestäni tässä voisi parantaa monessakin tapauksessa ja keskittyä tarjoilemaan ehkä jopa vähemmän mutta parempaa – en niin itse välitä pakastetuista lämmitetyistä croissanteista tai viinereistä jne.

Hotellin ei tarvitse olla aina luksus, jos se on siisti ja toimiva niin viihdyn oikein hyvin. Sellainen oli esimerkiksi minun ja Maijan Lontoon hotelli. Ei mikään erityisen ihana, mutta toisaalta siinä ei ollut mitään moitittavaakaan.

Mitä odotan kaupunkilomalta tammikuussa? Sitä olen pohtinut, nimittäin kun viimeksi olin maaliskuussa Lontoossa, oli aika jäätävän kylmä tuuli ja ulkona ei ollut kovin ihana vaellella pitkiä matkoja. Niinpä haaveilen lyhyistä kävelymatkoista, ihanista kahviloista ja ruokapaikoista (plus viihtyisistä pubeista). Kivoista putiikeista, ison tavaratalon ihmettelystä (vaikka tiedän että hetken jälkeen siellä tulee ähky), eri kaupungin osien tunnelmien ihailusta – yleisestä fiiliksestä. Tunnustan että ei kumpikaan olla mitään nähtävyyksien tai kulttuurin intoilijoita.

Viime vuonna ei tullut matkustettua lentäen kuin Pariisiin, selkeästi enemmän lentomatkoja tuli taas edellisenä vuonna. Kotimaan matkailu on myös sellainen mitä täytyy alkaa harrastaa enemmän. Mutta moni kohde on sellainen, että niitä tutkii mielummin lämpimämmällä kelillä. Ainakin innostuslistalla on kotimaassa Kuopio ja Porvoo. Euroopassa Lissabon, Praha, Slovakia yleensäkin ja Amsterdam.

Ihan pian pääsette sitten lukemaan matkan tunnelmia! Sitä ennen voitte lukaista läpi parin vuoden takaiset Lontoon fiilikset alla olevista linkeistä.

Lue aiemmat Lontoo-postaukseni tästä:

LONTOO – KAUPUNKILOMAN SUOSIKKIJUTTUJA

LONTOO – HERKUTTELUA SHOREDITCHISSÄ

LONTOON TERKUT

6 Comments

  1. Peikonlehti Reply

    Hei! Tyttäreni asuu Shoreditchissä. Hän opiskelee Lontoossa nyt kolmatta vuotta ja olen itsekin useaan otteeseen vieraillut tuolla. Jos vain pääsette niin käykää syömässä Gloria-nimisessä ravintolassa. Siellä oli aivan mahtava tunnelma ja ruoka aitoa italialaista. Toinen ravintolasuositus on Suvlaki Shoreditch. Siellä on herkullista kreikkalaista. Ja jos intialaisesta tykkää niin Dishoom-niminen ketju on hyvä. Hauskaa matkaa! Lontoo on yksi suosikkikaupungeistani, monestakin eri syystä.

    • Oi miten kiva syy vierailla Lontoossa sulla 🙂 Kiitos hurjan paljon noista ravintolavinkeistä, niitä just tarvitaan! Ihana pian päästä seikkailemaan Lontooseen.

  2. Hilton Bankside on lempihotellini Lontoossa. Hiltoniksi moderni, siisti ja kivasti sisustettu. Aamiainen on mitä parhain ja loungen henkilökunta on osaavaa ja palvelualtista. Kellarista löytyy vieläpä uima-allas! Harmillisesti vaan viime aikoina hotelli on ollut niin suolaisesti hinnoiteltu, että olemme päätyneet valitsemaan jonkun muun hotellin. Kannattaa tarkistaa myös Curio collection -hotellit. Nekin ovat Hilton-ketjua, mutta vähän erilaisia tyyliltään.

    Southbank on alueenakin kiva ja läheltä löytyy esim. Tate Modern. Myös ihan parhaita pancakeja tarjoava Where the pancakes are on kävelymatkan päässä hotellilta.

    • Voi, tuo hotelli kyllä kuulostaa ihanalta – pitääpä tutkia sitäkin, jos seuraavalla kerralla on taas eri paikassa yötä. Kiva vaihdella näitä hotelleja. Southbankissa ei viimeksi ennätetty vierailla, katsotaan jos nyt ennättäisi pyöriä siellä suunnalla.

  3. Kivalta vaikuttaa monikin hotelli! Olin itse pari vuotta sitten keväällä Lontoossa ja nyt kyllä houkuttelisi lähteä uudelleen… tuli mieleen, että pitäisit varmaankin Victoria & Albert museosta! Itse pidin kovasti!

    • Lontoo on aina sellainen varma kiva kohde. Museota voisi harkita, katsotaan miten ennätetään kun ollaan vaan muutama päivä – tarkoitus on tällä kertaa vaan haahuilla miten sattuu 🙂 Mutta ehdottomasti tuo museo käyntilistalla!

Write A Comment