No hei – ihanaa uutta vuotta!
Pakko sanoa, että olen lomaillut itseni kylläiseksi. En oikeasti muista koska olisin vaan antanut itselleni rauhoittumista ja lepoa niin kuin nyt viimeisten viikkojen ajan. Vaikka innolla odotankin taas aktivoitumista ja töiden alkamista, tuntuu pelottavalta – miten päästä käyntiin. Niinhän se on aina, sitten kun on siinä normirytmissä, ei ole mitään ongelmia.
Tällä viikolla on jo aikamoinen tehtävälista, hyvä niin, parempi aloittaa kunnolla.

Loman aikana en ole tehnyt mitään mainittavaa, ihan niin kuin tarkoitus on ollutkin. Muutaman alelöydön olen tehnyt, hitusen siivonnut, nähnyt ystäviä, levännyt ja suunnitellut. Kyllä se lepo on tärkeää kun tekee töitä ideoinnin parissa – parhaat ideat syntyvät ehdottomasti lepotilassa, se on aina todettu.
Voi miten ihania ilmoja viime päivinä on ollut. Lauantaina piipahdettiin kaupungilla ja matkalla pysähdyttiin nappaamaan nämä asukuvat. Hirmuisella tuulella ja kauniilla valolla. Onneksi oli lämmintä päällä.
Asusta kyseltiin todella paljon Instagramin puolella. Untuvatakki on alelöytä Zarasta, poistin sen hupusta karvareunuksen ja takista tuli heti mieleisempi minulle. Kengät tilasin Arketin alesta, voi miten onnistunut ostos, nämä ovat supermukavat jalassa. Kaulassa lämmittää pehmoinen Balmuirin huivi; minulla on ollut inhokkisuhde kaulahuiveihin, mutta tämä on niin höttöinen, että se asettuu nätisti kiedottunakin kaulan ympärille. Nyt on talvinen kaupunkilook kunnossa – vaikka toivon ettei ihan hirmuisia pakkaskelejä tulisi.
Toivon tältä vuodelta ainakin vauhtia – olen ihan innoissani kaikista suunnitelmista ja nyt haluan vetää juttuja täysillä; muistaa kuunnella itseäni, mutta myös uskoa hyvään ja innostua asioista. Vaikka lomaillut olenkin, samalla olen tavallaan tehnyt pohjatöitä kaikkia tulevia ideoita varten. Esimerkiksi se lukemattomien meikkivideoiden katselu ei taatusti ole mennyt hukkaan, vaikka rentouduinkin niiden parissa, olen myös opiskellut aihetta samalla. Kiinnostunut mieli poimii kikkoja sieltä täältä ja kaikkiin aiheisiin liittyen. Se on ehkä se omin juttuni. Olen yrittänyt myös elvyttää lukemistani, se puolestaan liittyy kirjoittamiseen. Elokuvia katsoessani olen nauttinut erilaisista kuvaustyyleistä. Juuri kaikesta näkemästäni ja kokemastani koitan ammentaa ja sitä intoa jakaa eteenpäin.
Intuitiolla ja suunnitelmallisuudella, sillä mennään eteenpäin!
4 Comments
Ihan parasta alkanutta vuotta sinulle Anne! Olen täällä jo kovasti kaipaillut blogipäivityksiä. Hyvä, että akut on lomalla ladattu täyteen niin, että me lukijat saadaan piakkoin nauttia alkuvuoden päivitykstä 🙂
Oletko tänä vuonna suuntaamassa muotimatkoille esim. Pariisiin, Lontooseen, Tukholmaan tai Köpikseen? Olisi todella kiva katsella kuvia ja lukea päivityksiä näiltä mahdollisilta matkoilta. Ja tietysti, jos pääset kurkkaamaan Marimekon tai Nanson kevään/kesän mallistoihin ennen meitä muita, niin niistäkin olisi kiva päästä nauttimaan.
Aivan ihanaa alkanutta vuotta myös sinulle! Mukava kuulla että siellä odotellaan ja toivottavasti ihan pian pääsen taas normaaliin päivitysrytmiinkin, vähän aina aluksi takkuilee 🙂 Muotiviikkomatkoja tuskin on tulossa, tarpeeksi monta sellaista on aikanaan tullut tehtyä. Muutenkin matkustelua vähän himmaillaan, mutta varmasti jossain reissataan. Toivottavasti jo ihan pian olisi edessä jokin kaupunkiloma! Muuten mielelläni jaan kuvia ja inspiraatiota mainitsemiesi kotimaisten merkkien mallistoista. Toivottavasti näitä molempia nähdään paljon täällä blogissa tänä vuonna!
Ihana takki!
Hei pakko sanoa kun on nyt pari kertaa sun Instassa näkyny: kaali taivutetaan ”kaalia”, ei ”kaalta” 😅
Oi kiitos, takki on jo nyt osoittautunut loistavaksi ostokseksi. Ja hah, ihan hyvä kun sanot – kyllähän minä sen tiedän, mutta hitsit kun on aina sanonut kaalta, niin se vaan vahingossa lipsahtaa aina niin 🙂