Ajattelin koota tähän postaukseen tällä viikolla sattuneita juttuja, tai mieleen tulleita asioita. Sekalaiset kuulumiset on aina kivoja minusta. Aloitetaan yhdellä superihanalla asialla, nimittäin auringonpaisteella. Nyt on kyllä hellitty valolla joka päivä, on ihan mahtava saada viettää aikaa valoa tulvivassa kodissa tai kun lähtee asioille, voi palata kotiin vielä valoisaan aikaan.
Olenkin tietoisesti jaotellut töitä niin, että teen konehommia vähän heti aamupalan jälkeen/yhteydessä ja sitten myöhemmin illalla. Tällä säädöllä saan nauttia mahdollisimman paljon virkistävästä valosta. Teen mielelläni päivän kotityöt ja korien ulkoilut juuri valoisaan aikaan.
Tällä viikolla olen myös käynyt taas kalevalaisessa jäsenkorjauksessa Hoitola Olossa. Minulla on todella paha niskajumi ja ryhtiongelma, se on vaan korostunut entisestään. Nyt yritän opetella uutta ryhtiä, olkapäät taakse ja pää pystyyn. Minulla on aina hartiat ylhäällä ja pää työnnettynä eteenpäin ja leuka alhaalla. Miten voi olla niin vaikeaa pysyä hyvässä ryhdissä?!
Kärsin myös yhden päänsärkypäivän tällä viikolla, se olikin sellainen päivä, että sai unohtaa kaiken muun ja vaan maata peitossa. Onneksi noin pahoja kipupäiviä ei ole montaa vuodessa.
Älkää kysykö mitä teen tässä kuvassa, heh. Olen noutanut kuvauslainoja ja tehnyt muutamia kamppiskuvauksia. Se on aina kivaa puuhaa, tykkään niin paljon kuvata. Paitsi nyt olen ollut itsekin kuvissa, se on aina jollain tapaa haasteellista. Vaikka kuinka olen ollut kameran edessä, en siihen ikinä totu ja se vaatii aina erityistä skarppausta. Tällä kertaa sain vähän apuja mieheltä, mutta kyllä aika usein kuvaan itseäni jalustalla, kuten näissä kuvissa.
Kuvassa minulla on uudet A.P.C.:n farkut, joihin olen aivan ihastunut. Nämä ovat niin perustyyliset mitä olla ja voi, paitsi lahje on hitusen leveämpi kun normaalissa suorassa mallissa. Pidän tuosta tasaisesta sinisestä sävystä ja korkeasta vyötäröstä. Lahkeissa on alun perinkin tuollainen taitoskäänne, näissä ei tarvinnut lahkeita lyhentää, mutta jos olisi täytynyt, niin se olisi ollut erittäin helppoa. Lahkeista tuli mieleeni; yleensä käytän lenkkareita talvikenkäkauden jälkeen, mutta voisin haluta kevääksi kivat nahkakengät, jotka sopisivat tuollaisiin leveämpiin farkkuihin.


Ihastuin viime viikolla oranssinpunaiseen huulipunaan, josta vinkkailin Instagramissa, mutta ajattelin kertoa tästä täälläkin, jos joltain meni tämä tärkeä vinkki ohi. Chanelin huulipuna on ihanan matta ja sen oranssiin taittava sävy on pehmeämpi kuin peruspunainen. Tästä tulee minun kevään suosikkipuna.
Oletteko huomanneet että Pradan nailonlaukut ovat taas pinnalla. Vanhoista 90-luvun laukuista on tehty reissue-versioita. Itsellänikin oli joskus sellainen, mutta olen myynyt omani jo aikoja sitten. Jäljellä on tuo nailoninen meikkipussi, jonka taidan ottaa taas käyttöön. Mukava että olen sen säästänyt.
Kuvassa on myös todella vanhat Chanelin aurinkolasit, itse asiassa kaikkien aikojen ensimmäisestä Chanelin aurinkolasimallistosta. Olen sen takia säästänyt nämä. Vuosikausiin en niitä käyttänyt, mutta viime vuonna niitä muutaman kerran käytin. Tästä tulikin mieleeni, että tänä keväänä pitäisi hankkia vahvuuksilla olevat aurinkolasit.
Käväisin tänään Kakolassa asioilla ja samalla oli hyvä syy piipahtaa siellä olevassa bageri Å:ssa. Ostin muutaman sämpylän ja puustin. Ihana kun on tuollaisia pieniä leipomoita, jotka tekevät pieteetillä leivonnaisia. Turussakin on muutamia ja toivon että niille riittää asiakkaita. Floran olisi tehnyt myös mieli maistaa tuota puustia…
Niin ja pakko vielä sanoa, että sain hyvää palvelua Elisan myymälässä. No, tottakai liittymät ne aina on siellä mielessä, että se varmaan auttaa palveluinnokkuutta. Mutta minulla on ollut kaikki palvelut hajautettuna eri operaattoreille ja kyllä vaan palvelukokemuksissa on eroja. Nyt halusin ostaa puhelimeeni uudet kuoret ja siinä samalla kun minua tultiin ystävällisesti palvelemaan, sain yhdistettyä samalle toimijalle kaksi palveluani. Kyllä hyvä asiakaspalvelu on taitolaji, se on sanottava. Ai niin, valitsin tuollaiset valkoiset Applen silikonikuoret, toivotaan että saan pidettyä ne edes jonkin aikaa puhtaana.
Toivottavasti teilläkin on ollut aurinkoinen ja mukava viikko!
2 Comments
Kauniita kuvia ja tunnelmia. Minua rupesi kiinnostamaan tuo jäsenkorjaus, itse kun kärsin vähän samoista vaivoista ja varsinkin yläselän jumeista ja päänsärystä.
Upeat farkut muuten, itsekin pidän korkeavyötäröisistä tällä hetkellä ja kiva, kun vaihteeksi löytyy hyvä valikoima hieman levemälläkin lahkeella, ettei kaikki ole pillipöksyjä.
Aurinkoista perjantaita sinulle!
Kiitos 🙂 Mä oon kokenut että olen saanut apua hyvin kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Se on lempeä ja miellyttävä hoitomuoto – kannattaa lukea siitä lisää netistä. Mutta kun menee, niin valita oikean koulutuksen saanut henkilö. Täällä Turussa suosittelen Kaisua Hoitola Olosta. Mulle tulee kyllä heti käsittelyn jälkeen helposti pää kipeäksi, mutta tiedän sen kuuluvan itselläni tähän hoitoon, mulla kun pääkipu laukeaa niin monesta asiasta. Mutta muuten pääkivut niskan takia ovat vähentyneet hoidon myötä.
Mä oon niin farkkuhullu ja näin keväällä on vaikea vastustaa kaikkia ihania uusia farkkumalleja mitä kauppoihin tulee 🙂
Aurinkoista perjantaita myös sinulle!