Siskoni Suvi Valkoinen Harmaja -blogista haastoi meidät sisustusbloggaajasiskot kirjoittamaan nyt siitä mitkä asiat tuovat iloa elämään juuri nyt. Vaikka käsillä on elämämme haasteellisimmat ajat, on syytä muistaa nauttia positiivisista asioista ja ihan pienetkin jutut tuovat iloa elämään ja auttavat jaksamaan.

Minä inspiroiduin upeasta kukkakimpusta, jonka tilasin paikallisesta lempikukkakaupastani Piia Jaalalta. Kuvasin kimppua ja kummasti ympärille alkoi kertyä asioita, jotka ilostuttavat minua. Napsin nämä kuvat sattumalta ennen kuin Suvi heitti haasteella. Ei olisi voinut paremmin mennä kuvitukset ja teksti-idea yhteen.

*Mainitsen vielä yhdestä tärkeästä asiasta tähän alkuun. Tulen nostamaan esiin minulle rakkaiden yritysten ja muutenkin ihanien kotimaisten yritysten tuotteita kanavissani – ihan pyyteettömästi. Koska nyt on se hetki, jolloin kuluttamista tarvitaan, tietysti silloin kun siihen itsellä on tarve ja mahdollisuus. En suosittele turhaa ostamista, mutta suosittelen hankkimaan nyt niitä asioita joita on kenties harkinnut ja joista on haaveillut. Mieluiten suosimaan tietysti kotimaisia yrityksiä ja aikaa kestäviä tuotteita, sehän on selvä. Nostan siis mahdollisuuksien mukaan ostosvinkkejä teille – kaupalliset yhteistyöt toki merkitsen näkyvästi, kuten aina olen tehnyt, eli ne erottaa suositteluiden joukosta ihan kuten aina. Mutta korostan tässä vielä, että teen kaupallisia yhteistöitä vain niiden yritysten ja tuotteiden parissa, joita muutenkin käyttäisin. Olen kieltäytynyt monista kampanjoista, koska en koe itse tuotteita minulle sopiviksi.

  • Ensimmäisenä ilostun kodista. Olen hyvin onnekkaassa asemassa, sillä viihdyn kotona muutenkin ja tämä tilanne ei ole juuri arkeen itsellä vaikuttanut. Meidän koti on muutenkin viihtyisä ja täällä riittää mukavaa puuhaa ja kaunista katseltavaa. Koti on ihmisen turvasatama, kun koti on hallinnassa ja järjestyksessä, haasteet muissa tilanteissa on mielestäni helpompi kohdata. Siksi vaalin kotia ja sen harmoniaa kaikin tavoin.

 

  • Puutarha ja piha. Nyt jos koskaan olen myös onnellinen omakotitalosta. Kevät tuo mahdollisuuden pihapuuhasteluun ja oleiluun. Ensimmäiset sipulikukat on istutettu ruukkuihin, seuraavaksi suunnittelen kahvihetkeä voileivän kera auringossa. Pihasuunnitelmat ja puuhat pitävät mielen virkeänä. Kotimetsäkin tuo iloa. Etenkin aamuisin on ihana piipahtaa metsässä koirien kanssa, vaikka yökkärissä, kun kukaan ei ole näkemässä.

  • Kokkailuharrastukseni on taas nostanut päätään. Olin tuossa jonkun aikaa tosi laiska ruoan laiton suhteen, tekaisin intuitiolla nopeita ja helppoja arkiruokia. Mutta nyt olen innostunut taas lukemaan keittokirjoja (kuvissa todella vanha Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirja, josta olen oppinut vuosien varrella hurjan paljon) – olenkin kertonut teille, että luen keittokirjoja kuten romaaneita, fiilistelen erilaisia raaka-aineyhdistelmiä ja tekotapoja. Harvoin toteutan kirjaimellisesti mitään reseptiä, ellei ole kyse leivonnasta.

 

  • Kauniit astiat tuovat joka päivä arjen iloa. Vaikka syödään useinmiten keittiön saarekkeella pikaisesti astiat pöytään nostaen, kauniit astiat tuovat paljon iloa. Vaihtelen usein esimerkiksi juomalaseja, niillä saa heti kätevästi uutta fiilistä – meillä onkin tooodella paljon laseja kaapissa. Kuvassa on Iittalan hurmaava Flora-juomalasi. Iloitsen myös paljon Iittalan Raami-sarjan astioista, se on ehkä mielestäni maailman kaikkien aikojen ihanin astiasarja. (Note: Nyt Iittalalla on Myiittala-etu Raami sarjasta 31.3.2020 saakka!)

  • Kevät hurmaa minua! Voi miten paljon valo ja aurinko vaikuttavat, ainakin minuun. Itsellä koko vorokausirytmi on muuttunut erilaiseksi valon myötä. Illalla nukuttaa aiemmin ja herään itsekseni makkariin tulvivaan valoon jo seitsemän jälkeen. Talvella olen siis todella aamu-uninen.

 

  • Kukkakimput – kuten yllä mainitsinkin, nyt erityisesti haluan kannattaa pieniä liikkeitä ja myös ilostuttaa itseäni ja kotia. Joten mikä mainiompi tapa kuin ostaa kauniita kukkakimppuja. Kyllä vaan kukat myös motivoivat pitämään kotia siistinäkin – etenkin nyt kun moni tekee etätöitä ja sen vuoksi ehkä kotiin kulkeutuu ylimääräistä elektroniikkaa ja paperia. Kukat auttavat siinäkin tilanteessa, on jotain kaunista mihin kääntää katse. Suosi siis lempikukkakauppaasi!

 

  • Iloitsen myös hyvästä leivästä aamupalalla. Oma aamuni alkaa aina kahvilla ja voileivällä – en vaan ole puurotyyppi. Leivän suhteen olen todella kranttu. Muovipussileipiä minulla on muutama joista pidän. Erityisen iloinen olen silloin kun aamupalapöydästä löytyy (hyvää)juurileipää. Kaikki maistamani eivät ole olleet omaan mieleeni. Turussa parhaat juurileivät tekee Leipomo Gryn – toivon vain, että leipomo sinnittele tämän vaikean ajan läpi ja leipää saa jotain kautta. Vielä ainakin noutamalla heidän myymälästään, mutta muitakin toimitustapoja odotellaan! Muuten, mieluisimmat voileivän päällysteet minulla on kermajuusto ja makeat tomaatit.

 

  • Tällaisena aikana osaa arvostaa virtuaalisia ihmiskontakteja todella paljon. Paitsi että kommunikoin perheen kesken päivittäin, minulle ystävien läsnäolo luurin päässä on myös todella tärkeää. Samoin nostan tässä esille kollegat, niin työyhteisössä kuin blogiyhteisössäkin. Mitä vaan mieleen tulee, aina on joku joka auttaa ja jolta voi kysyä neuvoja. Tai sitten ihmisiä joiden kanssa voi jakaa onnistumisia (kyllä niitäkin tulee) ja toisaalta myös epävarmuuksia ja kurjempiakin hetkiä. Toivottavasti kukaan ei joutuisi olemaan yksin. Tässä haluan myös muistuttaa oma-alotteisuudesta, älä jää näkymättömäksi, ota osaa keskusteluihin, kommentoi ja aktivoidu (ymmärrän kyllä että se ei aina ole niin helppoa).

 

  • Kauniit kotiasut ja ripaus meikkiä plus tukka ojennuksessa. No niin, jos kuitenkin jaksaisi vähän miettiä miten kulkee kotona. Erityisen ilahtunut olen ollut ihanista Nanson siniraitaisista Uni-kotiasuista, pyjamasta ja kylpytakista. Kun istahtaa aamiaiselle, on ihana kietaista kevyt ja kaunis aamutakki päälle. Odotan jo lämpimiä kesäaamuja, jolloin voin kulkea puutarhassa aamukierroksella tässä aamutakissa ja varvastossuissa. Ah.

Vinkki: Nansolla on nyt hyviä alennuksia kaikista tuotteista – kotiasuja etenkin kannattaa nyt päivitellä kaappiin, samoin esimerkiksi kesän pellavavaatteita.

  • Haaveilu, niin kirjoitti Suvikin. Koskaan koskaan ei voi olla ilman haaveita, haaveet on tapa käsitellä ajatuksia ja ideoita. Osa toteutuu ja osa ei. Haaveissa voi keskittyä omiin unelmiin ja ajatuksiin. Näen haavelun eräänlaisena meditaationakin. Itse olen niin jalat maassa tyyppi, että en osaisi haaveilla esimerkiksi lottovoitosta. Yleensä haaveilen sellaisista asioista jotka oikeasti voi tapahtua (miksei toki lottovoittokin). Mutta jos haaveet on ihan korkealentoisia, ne voi aiheuttaa ahdistustakin. Silloin kun haaveet on osaksi myös suunnitelmia, ne ovat palkitsevia, sillä taatusti osa niistä aina toteutuu.

 

  • Uuden kodin suunnittelu. Nyt on entistä haasteellisempaa tehdä tässä tilanteessa asuntokauppaa, mutta uuden kodin suunnittelua voi silti tehdä. Tällaiselle hätäiselle mutta kärsivälliselle ihan siedettävää hommaa, heh. Onneksi tässä kodissa on aivan ihana asua – mietin että se joka tänne muuttaa saa kyllä oikeasti niin viihtyisän kodin, pihan ja naapurit itselleen.

Toivon lämpimästi että sinäkin löydät ilon aiheita elämästäsi juuri nyt. Ehkä teet listan niistä, vaikka vain itsellesi.

Write A Comment