Terveiset kotoa, mistä muualtakaan. Minusta tuntuu, että kaikki kanavani pusuavat vain kotikuvia, etenkin nyt. Mutta kotiasiaa riittää aina, sehän on hyvä se. Nämä kuva nappailin viikonloppuna, lauantaina. Innostuin valtavasti pienestä tilauksesta jonka tein Archetype-verkkokauppaan, muistatteko sinne mistä se ihana valkoinen pellavapaitani on, se näkyy tässä postauksessa. Huomasin heidän Storyissa ihania keramiikkoja, joita pystyi tilata laittamalla viestiä.
Olin jo pidempään etsinyt viehättävää ja hivenen erilaista keramiikkamaljakkoa ja heti kun bongasin tuon, tiesin löytäneeni etsimäni. Katsokaa nyt miten kaunis ruukku! Sain vielä paketissa yllätyslahjana tuon pienen keramiikkakipon, joka sekin on aivan hurmaava.
siisti koti auttaa henkisesti jaksamaan paremmin
Kyllä vain tällaiset pienet kotijutut piristävät päiviä. Olen koittanut pitää kodin entistäkin siistimpänä, koska itsellä ainakin siisti koti auttaa henkisesti jaksamaan paremmin – etenkin kun on tällainen pelottava tilanne maailmassa. Jotenkin ajatukset pysyy kasassa ja stressiä tulee vähemmän kun ympärillä on seesteisyyttä ja kauneutta. Visuaalista harmoniaa joka tuottaa enemmän harmoniaa myös ajatuksiin.
Täällä Turussa lempikukkakauppa Piia Jaala ja lempileipomo Gryn toimittavat nyt kotiin yhteisiä lähetyksiä. Tuossa on viime viikon viikonloppukimppu, ai miten siitä tykkäänkään. Se sopi sävyiltään sattumalta aivan täydellisesti yhteen uuden keramiikkamaljakon kanssa. Innostuin myös vaihtamaan tyynyt sohvalle samaan sävyyn. Tämä tyynyralli on helppoa, kun toin vierashuoneen sängyltä nämä tyynyt tähän ja siirsin sohvalta yli jääneet tyynyt sinne sohvalle. Molemmat sopivat hyvin molempiin paikkoihin.
Olen innostunut tilaamaan pari muutakin pikkujuttua kotiin; makkarin sängyn viereen vihdoin löytyi toiveiden seinävalaisin ja lisäksi siitä innostuneena tilasin ihanan kotimaisen koristetyynyn sänkyä elävöittämään. Valaisimessa menee varmasti pidempään että se saapuu, mutta tyynyn pitäisi tulla nopeampaan. Jännää. Siitä on aikaa kun olen tilaillut nettikaupoista mitään, suosin yleensä fyysistä ostamista. Mutta nyt tähän alkaa jo tottua. Kerrankin tulee hyvä mieli että ostaa jotain, jos siitä on iloa kotimaisille yrityksille, ettei kokonaan unohdeta heitä.
Mukavaa viikkoa teille!