Tässä kun tulee oltua vaan kotona, niin on kyllä ollut aikaa myös ajatella kaikenlaista. Vaikka normaalistikin teen kotoa töitä, niin kyllä nyt muutaman viikon intensiivisemmän kotona oleilun jälkeen huomaa, miten jotkut asiat ovat silti muuttuneet. Tässä jotakin sekalaisia pohdintojani, työhuoneesta käsin kuvattuna, sillä siellä on tullut istuttua aika tiiviisti.

  • Kun rytmi kotosalla on verkkainen, tuntee itsensä välillä tosi nuutuneeksi ja kipeäksi, vaikkei ole sitä tietenkään. Ruutuaika on kasvanut entisestään ja se välillä saa jopa huippaamaan

 

  • Mitä vähemmän tekee sitä vähemmän jaksaa tehdä. Tämän viikon olen ollut superlaiska. Mietin juuri miten paljon kaikkia ideoita viime viikolla olikaan, mutten muista enää montakaan niistä.

  • Kotihommista eniten kiinnostaa järkkäily. Olen sentään saanut muutaman kaapin taas ojennukseen, mutta omasta mielestä meillä on vieläkin liikaa tavaraa. En edes viitsi ajatella noita työhuoneen liukuovikkaappeja – ne ovat ihan täynnä sälää.

 

  • Kotiepätoivokin alkaa välillä vaivata. Koskakohan pääsee eteenpäin uuden kodin suhteen. Virkistykseksi olen tilannut pari kivaa juttua sisustukseen, koska täällä ollaan ja haluan nyt saada paikat nätiksi.

  • Voisin elää appelsiineilla. Minulla on tosi hyvä tapa pilkkoa appelsiini, olenkin miettinyt että voisin kuvata sen Instagramiin – jos joku mietti miten kätsysti sen saa siisteihin pikkulohkoihin.

 

  • Työhuoneen leponurkkaus on ollut jo käytössä monta kertaa. Pidän siitä että kotona on monta viihtyisää spottia joissa rentoutua vaikka lehditen ja välipalojen kera.

  • Kampaukset! Pesen hiukseni joka toinen päivä, ihan kuten aina. Mutta nyt kun en käytä niin paljon muotoilutuotteita tai föönaa (saati kiharra), niin hiukset näyttävät helpommin likaisilta. Tässä täytyy skarpata.

 

  • Hiuksiin liittyen vielä; huomasin että oma luonnontaipuisa tukkani kihartuu paremmin, mitä hoitavampaa hoitoainetta siihen laitan. Annan siis hiusten aina kuivua itsestään pesun jälkeen ja pesen lähes aina hiukset iltaisin.

 

  • Ihana kun hiukseni ovat lähes luonnollisen väriset. Nyt tyvikasvusta ei ole muuta haittaa, kuin että hiukset ovat liukkaammat.

 

Kuvan ihana pellavapaita on saatu Archetype-merkiltä ja farkut ovat Totemen

  • Olen ihastunut lyhythelmaisiin paitoihin ja neuleisiin. Tätä en olisi koskaan uskonut. Mutta ovathan ne päällä ihanan kepeitä. Seuralaiseksi sopii toki parhaiten korkeavyötäröinen alaosa.

 

  • Eniten odotan keväässä sitä, että voi mennä muitta mutkitta kaupungille ilman takkia ja kevyet kevätkengät jaloissa. Ilman että täytyy miettiä koko ajan mihin koskee käsillä.

  • Kuinka kivaa kun saa aloitella puutarhahommia. Vähän vielä täytyy odotella kelien lämpenemistä. Mutta jos pitää olla kotona, niin olisi aurinko ja lämpöä.

 

  • Miten ihana on odottaa viikonloppua – ihan kuin se olisi jotenkin paljon erilainen kuin muut päivät. Mutta se on se fiilis henkisesti.

 

Semmoisia oli juuri nyt mielen päällä. Toivottavasti teillä kaikki hyvin ja jaksatte myös niiden vähemmän positiivisten hetkien yli.

Write A Comment