Pienet piristykset kevätkotiin tuovat niin paljon iloa. Meillä on sellainen sisustus, että isot asiat muuttuvat harvoin ja se on hyvä – pidän siitä että kun hankimme vaikka huonekaluja, niitä ajatellaan pitkällä tähtäyksellä. Etenkin ihana sohva on ollut superhyvä hankinta, se on niin kovassa käytössä ja siitä nautitaan päivittäin. Tämä sohva on jo kymmenen vuotta vanha, mutta olen siihen edelleen erittäin tyytyväinen. Jos johonkin huonekaluun kotona neuvon satsaamaan, on se sohva (ja sänky) – muissa voi nipistää budjetista, mutta sohvaan satsaisin niin paljon kuin mahdollista.

Tämä meidän sohva on tanskalainen klassikkomalli, jota tietääkseeni ei tällä hetkellä saa Suomesta. Mutta kotimaisista sohvista löytyy loistavia vaihtoehtoja – ohjenuora onkin sohvaostoksilla – satsaa kotimaiseen, hyvään istuinmukavuuteen ja laadukkaaseen kankaaseen. Noilla kolmella pääsee pitkälle.
Muuten minun ei pitänyt edes jutella kummemmin sohvasta, se taas lähti lapasesta; ajatus nimittäin. Tällä kertaa oli kaksi asiaa, esitellä uudet ihanat Marimekon koristetyynyni ja samalla meidän kodin lemppari ”hyggenurkka”.
Minun hyggenurkkani
Meillä on ihana ryhmä sisustusbloggaajakollegoita – Sisustusbloggaajasiskot, näin me ryhmäämme kutsumme. Tapanamme on välillä heitellä kivoja haasteita postauksiin. Tällä kertaa ihana Suvi Visu Sillvan -blogista haastoi meidät esittelemään oman hyggenurkkamme Instagramissa. Suvihan asuu perheineen nyt Tanskassa, joten saamme häneltä aina kivoja inspiraatioita ja tietoja tanskalaisesta sisustuskulttuurista. Hygge sopiikin tähän kotoiluaikaan tosi hyvin – kotona on hyvä olla rauhoittumis- ja rentoutumispisteitä.
#hyggecorner
Oma lempparinurkkani on tämä sohvan pääty, koska toinen pääty on varattu koirille. Heillä on siinä oma torkkupeitto ja siinä he yleensä aina vierekkäin köllivät. Minä valtaan tämän päädyn, aina silloin kun olen yksin kotona, sillä muuten tässä on miehen paikka. Minulle jää silloin nimittäin pienempi pala sohvaa koirien ja miehen välissä. Mukava siinäkin on, toki välillä hitusen ahdasta. Siksi odottelenkin innolla uutta nojatuolia olohuoneeseen – jos saisin siitä oman hyggenurkkauksen.
Omaan hyggenurkkaukseen kuuluu kiinteänä osana muutama elementti: neulepaita (päällä tai harteilla), vesilasillinen (tai kombuchaa), jotain luettavaa ja muhkeat tyynyt mihin nojailla. Mieluiten rentoudun selaamalla puhelinta, välillä lehteä ja sitten myös kääntämällä katseeni johonkin kauniiseen kotona – näkymään tai yksityiskohtaan. Nyt esimerkiksi sohvapöydällä on lempparikeramiikkani ja Marimekon vaaleanpunainen maljakko. Joskus on ihan nättiä, vaikkei ole edes leikkokukkia maljakossa. Pastelliset sävyt viehättävät nyt kovasti.
Voi miten paljon piristyin pienestä sisustusuudistuksesta, tyynyjä ja asetelmaa vaihtamalla. Marimekon ihanat raikkaat printit tuntuvat nyt ihanimmilta kuin aikoihin. Tuo pyöreä tyyny on minusta erityisen viehättävä. Olin ensin ajatellut sitä Bertoia-tuolini istuintyynyksi, mutta en kyllä raaski, se näyttää ihanalta sohvalla. Eri kokoiset ja muotoiset tyynyt tuovat niin kivasti ilmettä sisustukseen.
Hyggentäyteisiä hetkiä teidänkin sohvannurkkaan!
4 Comments
Hei Ihana Anne,
Kerro mistä tuon ihanan ”tolppamaisen” sivupöydän voisi löytää? Olen yrittänyt sitä etsiä koirien ja kissojen kanssa tuloksetta.
Kaunis kiitos jjo etukäteen vastauksesta.
Iloisin terkuin,
Jutta
Heippa Jutta, tarkoitat varmasti tuota betonikuution näköistä pömpeliä 🙂 Se on ostettu Plantagenista, löytyy nimellä jalusta Nova.
Kiitos Anne tästä!
Iloista ja aurinkoista kevään jatkoa! 🙂
Iloista ja aurinkoista kevään jatkoa myös sinulle 🙂