Kuulumisia viikon varrelta ja sananen Marimekon Mini Pixie -laukusta, siinä tämän postauksen punainen lanka. Hyrr mikä viikko säiden puolesta onkaan ollut, sen takia kuvan asuvalintakin on lämmin – villapaita, sukkahousut ja villakangastakki. Onneksi täällä lounaassa on saatu sentään myös aurinkoenenrgiaa, vaikkakin viileässä ilmassa.
Tämä viikko on ollut aika sekalainen, osaltaan kiireinen, toisaalta vapaa-aikaa priorisoiden. Kirjoittelin työpöydälle muistilappuun pitkin päiviä muistiinpanoja tätä postausta varten. Kummasti viikon lopulla ei muuten muista mitä kaikkea puuhaili, ellei mukaan satu erityisiä kohokohtia. Tälle viikolle kyllä osui onneksi jokunen spesiaalijuttukin, ne aina piristävät kotiarkea.
Alkuviikko meni tiiviisti tuon pöydän äärellä istuen. Vastailin viesteihin, mietiskelin konsepteja ja kirjoitin sekalaisia juttuja. Olen oivaltanut, että voin esimerkiksi hoitaa Instagramia (ja WhatsAppia) myös tietokoneen selaimella, joten se on auttanut kovasti minun niskaongelmiin. Nyt ei tarvitse roikottaa päätä kuten kännykkää käyttäessä. Olen myös alkuviikosta järkkäillyt työhuoneen varsinaista tekniikkapäätä, tyhjensin melkein kaiken ylimääräisen pois ja siivoilin liukuovikkaapiston sisuksia. Oikeasti, kuinka paljon toimisto- ja tekniikkatarvikkeita onkaan kertynyt.
Edelleenkään huone ei voi olla ilman tekniikkaa, sillä muuten ei meidän töistä tule mitään. Mutta jo pelkkä ylimääräisten näyttöjen ja tietokoneiden karsiminen auttoi. Tuossa hyllystön päällä oli vanha tietokone ja näyttö. Tietokoneelle löytyi paikka vierashuoneen kaapista ja meille tarpeettoman näytön ennätin myydä Storyjen kautta ihan vahingossa. Siivosin myös kameralaukut ja reput eteisen liukuovikaapiston ylähyllylle. Onnea on siis kaapistot, joissa on myös tyhjää tilaa. Olen oppinut, että mitään säilytystiloja ei saisi tunkea ihan täyteen – siihen pyrin.
Työhyvinvointi ja vahvuudet
Keskiviikkona meillä oli Asennemedian työhyvinvointipäivä. Olen superonnekas saadessani kuulua niin hienoon organisaatioon, jossa meistä pidetään hyvää huolta muutenkin kuin pelkkien työasioiden puitteissa. Päivään kuului supermielenkiintoinen Joylla:n luento vahvuuksista. Kyllä tekee hyvää hetkeksi pysähtyä omasta arjesta toisenlaisten ajatusten pariin ja saada hitusen pohdittavaa omassakin ajatusmaailmassa. Tykkään oivalluksista ja huomioista, positiivisen psykologian luennosta sai paljon innovatiivista ajateltavaa. Omiin vahvuuksiin on hyvä tutustua ja pohtia miten niistä saa parhaimman hyödyn ja myös miettiä ylisuorittaako niistä jotakin. Me saatiin mm. tehtävä listata omia vahvuuksia ja olikin mielenkiintoista nähdä kuinka se osui yksiin VIA:n testin kanssa. Minulla osui aivan täysin yksiin kyllä. Testin mukaan omaksi ykkösvahvuudekseni nousi Hope ja olin itse kirjannut ensimmäisenä vahvuudekseni positiivisuus.
Luonnevahvuustestin voit tehdä halutessasi tässä.


Marimekko Mini Pixie
Loppuviikoksi olin järjestänyt itselleni vapaa-aikaa omista töistäni, koska toisella oli vapaapäivät. Tarkoituksena oli edistää pihaprojektia. Keskiviikkona käytiin iltapäivästä puutarhakaupoilla ja sen kunniaksi kampasin hiukset ja pukeuduin astetta nätimmin. Napattiin nämä asukuvat kotipihalla lähtiessä. Samalla halusin esitellä teille uutta Marimekon Mini Pixie -laukkuani *saatu, olen siihen kovin ihastunut. Tällainen kevyt ja pienikokoinen laukku on kyllä mitä mainioin juuri kaupunki- ja kauppareissuille. Laukku vetää sisäänsä suuren lompakkoni lisäksi puhelimen ja muutamat meikkitarpeet. Nahka on ihana silkkisen ja pehmeän oloista. Sisällä on kaksi pientä lokeroa, näin pikkutavaroiden, kuten avainten etsiminen helpottuu. Itse tykkään käyttää laukkua olan yli, jotta kädet jäävät vapaaksi, mutta kivahan tuo on kainalossa tai olkapäälläkin.
Viikon ihanat ja haasteet
Viikon ehdottomasti ihanimpiin asioihin lukeutui myös yhteiset suunnitteluhetket oman siskon Suvin kanssa. En voisi olla onnellisempi siitä että ollaan keksitty Koti-Live -konsepti, jossa yhdessä tehdään seuraajien kanssa kaikenlaista mukavaa Instagramin välityksellä. Edellisessä Koti-Livessä juteltiin sisustusjutuista ja puheltiin mm. sisustustekstiileistä. Jakso on katsottavissa Suvin Valkoinen Harmaja -Instagram-tililtä IGTV:n puolelta jos olet sen missannut. Seuraavaksi otamme käsittelyyn maljakot ja kukat minun Instagram-tililläni. Tavataan sen merkeissä huomenna sunnuntaina 17.5.2020 klo 19.00 – tallennan jakson omaan IGTV-kanavaan, josta sen voi katsella myöhemminkin. Livenä lähetykset ovat toki mukavampia, kun seuraajien kysymykset ja reagoinnit tulevat mukaan, mutta toki jaksot voi katsella jälkikäteenkin. Niin kiva suunnitella yhdessä juttuja siskon kanssa!
Viikon haaste on minulla ollut taas karkkihimo. En vaan pääse yli sokerin kaipuusta. Olen lepuutellut itseäni hedelmillä – omena jälkkäriksi korvaa joten kuten sokerihimotuksen. Haasteena on myös ollut (etenkin puutarhapäivien) ruokahuolto. Me ollaan sellaisia, että kun puuhataan pihalla, ei malta lopettaa ruoan laittoa varten touhuiluja, joten tulee jätettyä kunnon ruokaa väliin ja kun kotiudutaan illalla sisälle, ei jaksaisi tehdä ruokaa. Huoh, se on niin tyhmää. Keskusteltiin tästä ja todettiin, että kesää silmällä pitäen täytyy tehdä etukäteen pihatyöpäiville lounas valmiiksi jääkaappiin. Ruokapuolen suunnitelmallisuus on tärkeää ja helpottavaa.

Puutarhan puolella sitten tapahtuikin todella paljon viikon aikana. Laajennettiin takapihan nurmea niitylle päin jonkun verran. Sinne tehtiin nurmikon hoitoa, siitä ajattelin tehdä oman postauksensakin, koska veikkaan, että monella on vielä kevään nurmikonhuoltotoimet tekemättä. Lisäksi ollaan kaivettu sora-alueelle pohjaa talon päädyn laatoituksen yhteyteen. Siistitään vihdoinkin laatoituksen vierusta ja laajennetaan sitä soralla. Haettiin peräkärryllä kaksi kuormaa soraa pihalle ja eilen saatiin ne levitettyä. Loppuviimeistelyt ja siivoukset on vielä tekemättä, mutta sillä ei ole kiire – isoin työ on nyt tehty ja lopputulosta on mukava hioa rauhassa. Olen niin iloinen että saatiin tuo asia kuntoon.
Puutarhakaupoilla ostettiin myös jo valmiiksi terassille kasveja ja hankittiinpa yksi viljelylaatikkokin pihalle. Sille näperretään oma paikka terassin vierestä ja kunhan säät sallivat niin kuvan kesäkurpitsan ja kurkun taimet pääsevät laatikkoon kasvamaan. Eikö se kalenterin mukaan ole 10.6. kun taimet voi viedä pihalle?
Leppoisaa viikonloppua!
2 Comments
Ihana Pixie! En tiedä, miksi, mutta tykkään ns. makkaratoppauksista tosi paljon. Laadukkaan näköinen.
Mulla sama, se tikkaus tekee jotenkin pehmoisen ja symppiksen vaikutelman. Kiitos kommentistasi <3