Innostuin taannoin leipomaan raparperipiirakkaa pitkän kaavan mukaan – en tarkoita leipomista itseään, vaan reseptin etsimistä. Kaikki alkoi tietysti siitä että sain poimia meidän omasta penkistä nipun raparperia, mikäs sen ihanampaa näin alkukeväästä kun saada jotakin itse kasvatettua ja syötävää.

Kaivoin raparperipiirakkalumoissani omat vanhat reseptivihkoni esille, koska ajattelin, että ikivanhoista muistiinpanoista löytyy taatusti jotakin superherkullista. Nämä ovat ajalta ennen internetin reseptitaivasta – kerätty aina maisteluiden ohessa. Muistatteko, kun sait jossain jotain hyvää ja kirjoitettiin resepti talteen. Monta kertaa olen miettinyt tuon paperisen reseptipankin pois laittamista, koska internet. Mutta sitten olen sinnikkäästi säilyttänyt ja ajatellut, että siellä on niin hyviä esimaistettuja reseptejä, että en siitä luovu. Esittelinkin Instagram Storyissa pieteetillä kirjoitettuja ruokamuistiinpanojani ja myös tämän herkullisen tuorejuustopiirakan ohjeen. Mutta kirjaan sen vielä nyt tänne blogiinkin – kun tuli myös nappaistua piirakasta kuvatkin ennen kimppuun käymistä.

 

Raparperipiirakka tuorejuustolla

Pohja:

150 g voita

1,5 dl sokeria

1 muna

0,5 dl vettä

3 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria (tai kardemummaa)

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

n. 5 dl raparperin paloja

0,5 dl sokeria

2 munaa

200 g vaniljatuorejuustoa (tai ranskankermaa + 1 tl vaniljasokeria)

Uuni: 200 astetta

-Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna ja kuivat aineet.

-Levitä taikina n. 26 cm vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada raparperit pohjan päälle (minä ripottelin niille vielä vähän fariinisokeria nekkumaisen maun saamiseksi).

-Sekoita täytteen ainekset ja kaada piirakan päälle.

-Kypsennä n. 30 minuuttia.

 

Ai hitsit tämä oli hyvää. Taikina oli sellaista crispiä ja nekkumaista, niin tykkään tuollaisista leveistä taikinareunoista, koska itse taikinakin on herkkua. Meillä toinen taas toivoi, että ensi kerralla ei laiteta taikinaa reunalle, että täytettä on koko matkalta. Molempi parempi, mutta itse olen crispin murotaikinan ystävä. Joten tee kuten itse tykkäät sen suhteen.

Piirakka syötiin nopeasti parempiin suihin. Nyt odottelen koska seuraava raparperisato on valmiina kasvimaalla. Tai jos en jaksa odottaa, niin tämän reseptin voi toteuttaa myös vaikka marjoilla, joku kirpeä marja sopisi hyvin, koska piirakka on makea. Kokeile vaikka viinimarjoja, jos sinulla on vielä viime vuotisia pakkasessa.

Nam!

Write A Comment