Terveisiä suoraan meidän puutarhasta! Tänään heräsin aamulla jos ennen kuutta, halusin tietoisesti mennä kurkkaamaan miltä puutarhassa näyttää oikein aikaisin aamulla. Nyt kun kaikki on vasta pihalla alussa ja kasvamassa, edistystä on tapahtunut ihan yön aikana. Lisäksi kesän valo muuttuu päivän mukana, aamulla se on hurjan pehmeää ja kaunista. Nämä kuvat napsaisin kuitenkin aamupäivällä kirkkaassa valossa, joten väritin tunnelmia filttereiden avulla. Mutta ehdottomasti on kuvattava puutarhaa siinä kauneimmassa valossa – aikaisessa aamussa tai lämpimässä iltavalossa.
Sain hauskan postausidean, vastailla puutarha-aiheisiin kysymyksiin liittyen omiin puutarhamieltymyksiini ja tottumuksiini. Tästä saa vaikka napata itselleen postausidiksen jos siltä tuntuu. Samalla näette vähän mikä on tilanne nyt – kuvissa kaikki on siinä tilassa, mihin eilen illalla hommat lopetettiin. Pian taas tuonne työkalujen ääreen, mutta ensin kysymysten pariin.

Mikä puutarhassasi on parasta
Tykkään hirmuisen paljon meidän tontin monimuotoisuudesta. Täältä löytyy selkeä siisti nurmialue, joka on puutarhan katseenvangitsija, tontilla on myös palanen luonnontilaista metsää ja yksi osa tontista rajoittuu niittyyn. Tämän ansiosta tunnelmasta muodostuu kiinnostava, lisäksi on erilaisia askareita jota tehdä – ei käy tylsiksi puutarhanhoitohommat. Pidän myös katetusta kodikkaasta terassialueesta.

Mitkä ovat lempikasvejasi/lempielementtejä pihalla
Pidän tosi paljon meidän upeasta etupihan nurmikosta, sen selkeydestä. Toisaalta ihastelen myös terassialueen vieressä olevaa ”minipuutarhaa” – se on alue jossa pikkupläntiltä löytyy mm. tuija-aitaa, viljelylaatikko, kivipolku, perunamaa, kukkaistutuksia, iisoppia, raparperia, ahomansikkaa, yrttimaata jne. todella sekalainen setti.

Millaisesta puutarhasta haaveilet
Juuri nyt rakastan tätä pihaa ja huokailen ihastuksesta ja innostuksesta joka päivä. Mutta tämä piha on luotu tähän taloon sopivaksi, niin arkkitehtuurisesti kuin luonnon olosuhteiltaankin. Seuraavaan pihaan haluaisin hitusen enemmän selkeyttä ja moderniutta. Puutarha ja siihen liittyvä rakennus ovat yhtä, siksi pihasuunnitelmassa pitää ottaa mielestäni huomioon myös arkkitehtuuri.

Mukavin ja ikävin puutarhatyö
Mukavinta on ”nysvääminen” sellainen pieni näpertely ja siistiminen. Lisäksi tietysti uusien juttujen visiointi ja toteutus. Ikävintä on puutarhajätteen pois kuljettaminen ja savimaan kaivaminen. Ok, en tykkää käyttää trimmeriä tai ruohonleikkuria, mutta sen onneksi hoitaa toinen osapuoli. Meillä on kummallakin omat vahvuudet pihatöissä.

Miten vietät aikaa pihalla
Suurimman osan aikaa vietän tekemällä jotakin. Joko puutarhahommissa tai syömishommissa. Minun on todella vaikea olla rauhassa ja vain maata ja ottaa aurinkoa. Jos olen paikallani, sitten luen jotakin – mutta sellainen hetki ei kestä kauaa. Ehdottomasti nautin eniten toiminnallisuudesta pihalla.
Mitä suunnitelmia sinulla on puutarhalle
Tälle pihalle on vielä paljon tehtävää tänä kesänä (siis mitä haluaisin että tehdään). Nyt rakennetaan ”minipuutarhaa” valmiiksi terassin vierustalla, seuraavaksi siihen lisätään reunanauhaa, koristekatetta ja liuskekivet laitetaan paikoilleen. Sitten jännätään nousevatko juuri kylvetyt unikot vielä tänä kesänä. Eilen tehtiin ihanat luonnonkiviporrasaskelmat polun alkuun. Haluaisin että kunnostetaan ja öljytään palju ja siistitään sen edusta kivaksi. Odotan että minulla on aikaa mennä haravoimaan metsää. Kasvatetaan parempaa nurmikkoa takapihan niitylle ja talon päädyn ulkokeittiöalue hakee vielä muotoaan. Ihana kun on ideoita ja ne muuttuu sitä mukaa kun tehdään.

Mitä olet oppinut puutarhanhoidosta
Että se on todella meditatiivista itselleni. Lisäksi olen oppinut, että tee pohjatyöt aina ja kaikissa kohdissa niin hyvin kuin voi. Jos laistat niissä, niin löydät ongelmat edestä. Nimimerkillä, kadotin monta kivikkokasvin taimea nurmikkoon joitakin vuosia sitten… Lisäksi myös sen, että karsiminen ja katkominen on hyvästä. Olen myös oivaltanut, että en ole kasveihin perehtyjä, vaan enemmänkin intuitiolla kokeileva.

Mitä syötävää pihalta löytyy
Yrttejä (rosmariinia, oreganoa, minttua, salviaa, basilikaa jne.), lehtikaalia, paprikaa, salaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, perunaa, raparperia, mustikkaa, omenaa, karviaista – näitä siis toivon saavani, mutta katsotaa mitä lopulta tulee.

Mitä puutarhassa kokataan
Meillä on mainiot kokkausvälineet ulkokeitiössämme. Tykätään hirmuisen paljon tehdä yhdessä ruokaa ja kokeillaan erilaisia tekotapoja mielellämme. Löytyy mm. kaasugrilli, hiiligrilli, pitsauuni, savustin. Ollaan molemmat sellaisia, että tykätään kun on hyvät välineet ja niihin mielellämme satsataan. Vaikea sanoa mitään yhtä erityistä mitä tehtäisiin ulkokeittiössä, koska halutaan tehdä niin monenlaista. Viimeksi paistettiin pitsaa pallogrillissä pitsakiven päällä.
Millaisista puutarhakalusteista pidät
Tykkään ainakin että on iso ruokapöytä, niin iso kuin mahdollista. Vaikka meitä on vain kaksi, on parimetrinen pöytä ollut loistava, seuraavaksi haluan vielä pidemmän. Sohvaryhmää meillä ei ole, sellainen voisi kenties seuraavaksi tulla, mutta katsotaan – jos pitää valita, niin mielummin kuitenkin se ruokapöytä ja erillisiä tuoleja. Silloin kun nimittäin istuskellaan, niin yleensä on syömistä käsillä – noin leikillisesti sanoen. Nyt meillä on pöydän ääressä toisella puolella pitkä penkki, se on oikein mukava rennompaankin oleiluun. Pidän kalusteissa persoonallisuudesta ja ajattomuudesta. Mieluiten jotakin laadukasta ja aikaa kestävää, sekoitettuna johonkin kekseliääseen ratkaisuun. Ja eri kalusteiden sekoittelua. Mielenkiintoinen kokonaisuus kiinnostaa.

Vinkkisi puutarhurille
Muista lounas! Tämä on vinkki numero yksi. Käykö teille usein niin, että aamiaisen jälkeen aloittaa puutarhatyöt ja on todella vaikea keskeyttää niitä ja siirtyä ruoanlaittopuuhiin. Niinpä neuvonkin varaamaan lounaan valmiiksi jääkaappiin puutarhatyöpäiviksi – mikään ei ole ihanampaa kuin noutaa jääkaapista valmis annos, että pääsee ruoan jälkeen takaisin hommiin.
Millainen puutarhuri siis olet
Innostunut, kokeileva, boheemi ja tarkka.
Millainen puutarhuri sinä olet?