Istuin äsken keittiön saarekkeella syömässä lounaaksi maksalaatikkoa. Selailin samalla vanhoja sisustuslehtiä ja nostin pääni ylös tiskipöydälle päin. Siinä oli altaan vierssä pari söpöä keittiöpyyhettä ja kuivumassa ollut leipäveitsi. Jotenkin rauhoittava ja kotoinen näky. Kipaisinkin saman tien hakemaan kamerani ja päätin ihan siltä istumalta kiertää ympäri kotia ja napsia tänne ihan satunnaisia kotikuvia, siitä tilanteesta millaista täällä oli juuri nyt heinäkuun toisena päivänä.

tuossa se näkymä josta tämä postaus syntyi

Vaikka meillä on ihana ruokatila, niin myönnetään, että eniten syödään – yhdessä ja erikseen tässä keittiön saarekkeella. Saarekkeesta on tullut niin keskeinen osa kotia, että seuraavaan kotiin se on ehdoton edellytys. Samalla ollaan huomattu, että tällainen pelkkää työtasoa oleva saareke sopii ainakin meille parhaiten. Ei haluta siihen mitään toimintoja. On aivan ihana levittäytyä tähän valmistelemaan ruokia (mahtuu hyvin yhdessäkin), leipomaan, syömään, kattamaan jne. On tosi kätevää kun vesipiste ja liesi ovat heti lähellä, mutta kuitenkin seinustan vierustalla.

Olenhan maininnut, että odottelen uusia baarituoleja saarekkeen ympärille. Tilasin jo toukokuussa Woodnotesin tammiset Siro-baarituolit, mutta niiden toimitusaika on nyt hitusen pitkä, joten kärsivällisenä edelleen odotellan tuoleja – hyvää kannattaa odottaa.

Meidän olohuoneessa on erittäin rento kesäinen ilme. Matto on siirretty kesän ajaksi pois, se vielä korostaa hitusen kesäfiilistä, tai näyttää vähän siivouspäivältä, miten vaan. Marjapuuron punainen Adean Bonnet Club -nojatuoli on ollut niin hyvä hankinta*. Siitä on muodostunut oma lempipaikkani tarkkailla kotia. Väri näyttää näissä kuvissä vähän syvemmältä kuin luonnossa, mutta olenpa vain iloinen että valitsin siihen kotimaisen Annalan villasekoitekankaan ja vielä värillisenä.

Istuin tuossa tuolissa eilen kun meillä oli taas siskoni Suvin kanssa Koti-Live -lähetys Instagramissa. Sen voi halutessaan käydä katsomassa Suvin IGTV:n puolelta. Oli taas niin kivaa!

*tuoli saatu osana kaupallista yhteistyötä Adean kanssa
kaverukset aina siellä missä minäkin – sohvalla heidän viltti, joka auttaa pidentämään sohvan päällisten pesuväliä

Marimekon tyynyt tuovat raikasta reipasta ilmettä olohuoneen sisustukseen. Usein tyynyt majailevat kuitenkin Bertoian tuolissa, koska meillä on yksi valkoinen karvapallero, joka tykkää heittää sohvalta tyynyjä lattialle. Vaaleanpunaisesta tuolista käsin ihailin eilen esimerkiksi eteisaulaa, sen ilme on niin selkeä nyt kun väliovet on vaihdettu. Edelleen ihastelen joka päivä tuota muutosta ja olen tyytyväinen kun hoksattiin valita mustat kahvat oviin.

sohvapöydän satunnainen sommitelma – kori on saatu Zoegas-kahvimerkiltä pressilahjana, se on kaunis
näkymä makuuhuoneesta eteisaulaan

Hups, huomasin että olin unohtanut pedata sängyn ja avata aamulla makkarin ikkunan. Tuuletan aina ennen kuin petaan sängyn. Noh, tai petaamisen sijaan oion peitot ja tyynyt paikoilleen, sujautan mukaan yhden koristetyynyn ja heitän torkkupeiton jalkopäätyyn. Makuuhuoneessa ilostuttaa paljon tuo uusi Ferm Livingin seinävalaisin. Musta valaisin tuo hitusen skarppiutta muuten niin vaaleaan huoneeseen. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy koirien omat sängyt – minulla on heille nukkumatyynyt ja päällisenä ihan tavalliset paksua kangasta olevat tyynynpäälliset, joita on helppo pestä. Nämä raidalliset ovat Afroartin mallistosta.

Kiva kun kävit kurkistamassa meidän kesäkodin ilmettä. Seuraavaksi riennän tästä laittamaan sohvan selkänojatyynyjen päälliset kuivumaan, kuten kuvasta näkyy, ne olivat juuri pesukoneessa, seuraavaksi sinne menee nuo istuintyynynpäälliset. Raikas sohva on ilo, samoin raikas ja rento kesäkoti!

2 Comments

  1. Ihanan tunnelmallinen fiilis noissa olohuoneen kuvissa.
    Sinulla on heilunut kesäkuvissa hyvän mallinen iso korikassi.
    Saisinko tietoa, mistä sellaisen löytäisi vielä näihin heinäkuun rientoihin?
    Näyttää sopivalta sekä rannalle että kauppareissulle.
    Lämpöisin kesäterveisin Jyväskylästä Päijänteen rannoilta.

    • Oi kiitos 🙂 Tämä korikassi onkin ihana, löysin sen pari kesää sitten Tyttö ja Vuohi -liikkeestä täältä Turusta. Heillä on myös verkkokauppa, kurkkaa sieltä. Olen käyttänyt sitä todella paljon, oikeastaan se kulkee aina mukana kesämenoissa. Terkut takaisin sinne kauniille Päijänteen rannoille <3

Write A Comment