Kesäretket ihan tähän omille hoodeillekin on aivan ihania. Vaikka liian usein jäädään vaan rentoutumaan omalle pihalle, mikäköhän siinä onkin. Se ainakin ollaan opittu, että me ollaan omakotitaloihmisiä, vaikka se toisaalta ehkä laiskistuttaa sitten juuri muita menoja. Kun omalla pihalla riittää touhua tai rentoilua, ihan kuten itse valitsee.

Parasta on lähteä kesäiselle retkelle heti aamupalan jälkeen, muuten käy se jämähdys niihin oman pihan tunnelmiin. Sunnuntaina siis hypättiin autoon ja otettiin kamerakin mukaan – koska jos ihastelee maisemia, voi samalla ottaa vähän valokuvia blogiin.

Kakskerran saariajelun jälkeen kurkaattiin vielä kodin läheistä louhosta, miltä siellä nyt näyttääkään. Ehkä tähän on tulossa uusi omakotialue tai jotain, en tiedä. Mutta metsän keskellä paikka näytti ensikatsomalta sotkuiselta työmaalta, kunnes kiinnitti katseen valtoimenaan kukkiviin saunakukkiin ja järeisiin kauniisiin kivenlohkareisiin. Saatoin kantaa yhden kiven kotiinkin.

lila t-paita COS / farkut Mango / tossut Superga*saatu

Ajeluretken jälkeen palattiin omalle pihalle ja nautiskeltiin hetki aurinkoisesta säästä. Kaiken sateen ja myrskyn jälkeen aurinko ja lämpimät hetket tuntuivat todella ihanilta. Puutarha on päässyt vähän huolettomaan kuntoon, kun siellä ei ole muuta tehty kuin nurmikkoa huollettu. Onneksi ollaan tehty kaikesta mahdollisimman helppohoitoista, niin villiintyminen ei näytä pahalta.

Pahiten laiminlyönnistä oli kärsinyt minun ruukkuistutukset. Kukat olivat kuihtuneet ja napsinkin niitä melkein ämpärillisen pois. Kosmoskukka kuoli liikaan veteen, se on minun kasveillani yleisin syy kuihtua.

Teki mieli poimia saunakukkia iso kimppu maljakkoon, mutta maltoin mieleni. Olen kerännyt tänä kesänä vain pari luonnonkukkakimppua maljakkoon. Yhden juhannukseksi terassin pöydälle ja yhden juuri äsken keittiön saarekkeelle. Jotenkin kukkaloisto riittää nyt ruukuissa ja kukkapenkeissä.

Yritän täällä vähän lomailla, vaikka hoitelenkin muutamia työjuttuja ”toisella kädellä”. Varsinainen yhteinen loma meillä on elokuussa, jossa taas minulla on aika paljon työhommia buukattuna. Joten ihan täysimääräistä lomaa en pysty pitämään. Yrittäjänä olen kyllä siihen jo ennättänyt vuosien varrella tottua. Elokuussa mennään kuitenkin pienelle minilomalle Helsinkiin ja Kokkolaan ainakin.

Olen aina rakastanut kukkaniittyjä, pienenä lempiasiani oli kesäisin viettää aikaa läheisellä kukkaniityllä. Kun muutettiin, suurin huoleni oli, että löytyykö uuden kodin läheltä kukkaniittyä – ei löytynyt, ainakaan niin ihanaa kun toivoin.

Mutta tämä viikko alkaa ihanasti, nimittäin tänään meille saapuu kesävieraaksi oma perheeni – vanhempani ja siskoni lapsineen saapuvat tänne. Aivan ihanaa saada näyttää heille kaikkea mitä ollaan kotona puuhattu ja muutenkin saada viettää aikaa yhdessä.

Mukavia kesäpäiviä!

4 Comments

  1. Osaisitko yhtään vinkata Turun saaristosta jotain kivaa yöpaikkaa? Melkoisen haastavaa hommaa etsiskellä, kun seutu kovin vieras:)

    • Hei Tuulia! Voi olen vähän huono kyllä nyt vinkkaamaan, kun en ole itse ikinä yöpynyt missään tuolla saaristossa. Uskon että on haastavaa. Lähtisin itse katsomaan airbnb:n vaihtoehtoja ehkäpä. Tai sitten saaristomatkailusivustolta. Toivottavasti löydätte kivan!

  2. Mielettömät nuo Mangon farkut! Löytyisiköhän niitä vielä, osaatko kertoa tarkempaa mallia tai tietoja?

    Ihanaa loppukesää 🌸

    • Voi kiitos, nää on ollut kivat farkut. Ovat jo sen verran vanhat, että ihan samoja ei taida olla, mutta katsoin että Mangolla on culottes-malli, joka on hyvin samanlainen. Ihanaa loppukesää myös sinulle!

Write A Comment