Istun tässä koneella ja koitan saada itseni tajuamaan loman loppumisen ja töihin orientoitumisen. Viikonloppu oli oikein ihana päätös meidän yhteiselle lomalle, joka tänä vuonna sijoittui elokuulle. Kolmen viikon aikana tehtiin paljon ja tärkeimpinä käytiin minun perheen luona Kokkolassa ja viikonloppuna oltiin Hänen perheen kanssa mökkeilemässä. Kahdenkeskisiä retkiä ja reissujakin tehtiin, mutta kyllä loman kohokohta oli kaikki molempien perheiden parissa vietetyt hetket – kun kahdestaan saa kuitenkin olla joka päivä. Olen huono somettamaan noista tärkeistä yhdessäolotilanteista, haluan silloin olla rauhassa oman porukan kesken.

Nyt on sitten se päivä jolloin huoleton kesäelämä pitäisi jättää taakse ja keskittyä kunnolla työntekoon. Minua vähän jännittää, sama tunne on aina näin elokuussa ja myös tammikuussa joulun jälkeen. Ihan samanlaista arkea sitä viettää (etenkin tämän työn parissa) kuin leppoisimpina lomakuukausinakin, mutta jotenkin työrutiineihin kiinni pääseminen on aina ollut itselle haaste.

Kesä on ollut aivan ihana, olen tietoisesti pyrkinyt tekemään vähän töitä, tällä alalla niitä muutenkin on kesäaikaan vähemmän. Mutta koen että lepo on tehnyt hyvää, sillä tykkään keksiä uutta ja toteuttaa työssäni uusia juttuja. Nyt syksylle on vaikka mitä suunnitelmia, joita ilolla alan työstää. Kivointa on se, että oma siskoni Suvi on vihdoin saman toimiston, eli maailman parhaan Asennemedian listoilla ja meidän yhteisetkin projetit on näin luontevaa toteuttaa. Meidän Koti-Live jatkuu ehdottomasti nyt syksyn aikana. Samoin syyskuussa on tarkoitus taas aktivoitua oman Siivouscornerin parissa, se tulee tuttuun tapaan Instagramin (@anne_muotimielessa) puolella ja tänne blogiin teen joistakin aiheista nostoja.

tänä kesänä kylvin ensimmäistä kertaa unikoita, sekä yksivuotisia että monivuotisia

Olen jo kirjoitellut kalenteriin paljon muistiinpanoja ideoistani, ainakin täällä blogin puolella on vihdoin tahti tiivistymässä. Haluan tarjota teille monipuolista ja inspiroivaa sisältöä, ihan kuin toivottavasti tähänkin asti. Mutta koska olen kunnianhimoinen, toivon että kehityn koko ajan tekemisissäni.

tavoitteena on luoda blogiin inspiroivaa ja monipuolista sisältöä arjen iloksi

on muuten todella luksusta kun itsellä on kotona valokuvaaja, nämä kuvat on ihania

Rakastan teidän kanssa käytyjä keskusteluita, onneksi on olemassa Instagram, sieltä saa niin paljon vuorovaikutusta, kun täällä blogin puolella käydään ehkä enemmän vain lueskelemassa ja katselemassa. Mutta en pistä pahitteeksi, jos täälläkin joskus sanotte sanasen.

Kanavissani keskeisessä roolissa ovat ihanat arkiset asiat, kuten kotiin liittyvä sisustaminen, remontoiminen ja kodinhoito sekä vähän myös ruokaan liittyvät vinkit. Tiedätte että tykkään myös tyylijutuista, koska inspiroiva pukeutuminen on suuri arjen ilo, niinpä tyylijuttujakin on tulossa, seuraavaksi jo huomenissa. Ja koska inspiroidun itsekin toisten ihan tavallisesta elämästä, niin varmasti sitä jaan itsekin.

Nämä kuvat löysin kamerasta, kun yhtenä iltana toinen oli kulkenut terassilla nappaamassa satunnaisia fiiliskuvia. Kuvista tulikin mieleeni, että olen päivittänyt oman työkaluni monen vuoden jälkeen, eli minulla on uusi kameran runko ja odotan innolla mitä uutta se tarjoilee omiin kuvaushetkiini kun pääsen sen kanssa kunnolla vauhtiin.

Tuosta rottinkilyhdystä kysellään aina kun se näkyy – se on saatu Hemtexiltä

Kotiakin olen innostunut laittamaan – täällä on muutamia kivoja uusia juttuja, joista on tulossa esittelyä. Väliovien vaihto, makuuhuoneen uutta ilmettä, kylpyhuoneen kevyt muutos jne. Tietysti myös sellaisia fiilistelyitä aamiaishetkistä ja muista haluan myös tallettaa tänne. Ruokakuviakin aion ottaa, koska tiedättekö, että superhelppo marjapiirakka -postaus on minun blogihistorian eniten luettu juttu. Se on ollut etenkin viime kuukausina aivan omissa klikkauslukemissaan tilastoissa.

Onhan näissä syksyisissä hämärissä illoissa oma tunnelmansa, etenkin kun on vielä lämmintä, mutta voi sytytellä tunnelmavaloja

Puutarhajuttujakin voisi vielä tehdä, miten niin olen unohtanut luonnoksiini sen nurmikonhoitopostauksen… Olen muuten huomannut, että vaikeinta minulle on ollut kukkien hoitaminen, lähes kaikki kukkivat kukat olen saanut kuolemaan tai kitumaan tänä kesänä.

Lätsä on taitava poseeraamaan

Näistä kavereista riittää varmasti myös asiaa. Unohdan liian usein toiveet tehdä koiriin liittyviä postauksia. Minulta kysytään tosi paljon millaisissa pedeissä he nukkuvat, mistä kupeista syövät ja millaisia hihnoja ja valjaita käytän. Siis ihan kaikkea. Ei pitäisi unohtaa heidän rooliaan tässä kanavassa, kun kuitenkin tuossa vieressä koko ajan pyörivät. Eli lisää koirajuttuja myöskin.

Tällaisia ajatuksia tuli nyt näin ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen. Jos teille tulee mieleen idiksiä niin saa laittaa. Kiitos kun seuraatte!

Write A Comment