Ei uskoisi, mutta nämä kuvat on napattu jo heinäkuussa. Olin vissiin kaukaa viisas kun sonnustauduin lämpimään villapaitaan – joskus on kiva nappailla kuvia varastoon ja kun tekee mieli yhtäkkiä postata jotakin blogiin, voi käydä kuvajemmasta poimimassa jotain kivaa. Pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän varastoon kuvamateriaalia. Olen yleensä niin intuitiivinen, että kuvaan ja postaan kaiken heti.

Ajattelin ottaa pienen syyskatsauksen, koska nyt se todella on iskenyt päälle, nimittäin syksyinen ajatusmaailma ja tunnelma. Viikko alkoi kyllä niin kauniissa ja lempeässä ilmassa, että syksytys on tuntunut pehmeältä. Äsken juuri istuskeltiin meidän terassilla kun ulkona alkoi sataa hiljalleen. Täytyy sanoa, että katettu terassi on mitä ihanin.

en oikeastaan keksi mieluisempaa asua kuin muhkea villapaita ja mukavat farkut – nyt on niiden aika

neulepaita Samsoe/Samsoe / farkut Mango / hattu Balmuir / tossut Superga*saatu

Laitoin meidän talon myyntiin viikonloppuna. Päädyin nyt myymään tätä itse, koska koen että osaan esitellä talon itse ja sitten kun kaupanteon aika on, niin käännytään ammattilaisen puoleen paperiasioissa. Odotan innolla miten kauan myynti tulee kestämään, mikään kiire meillä ei ole, mutta tottakai salaa toivoo että pääsisi toteuttamaan seuraavaa unelmaa pian. Kärsimätön olen, vaikka eihän me varsinaisesti kärsitä tässä asumisesta – päinvastoin tämä on aivan ihana talo.

Työasioissa olen päässyn kesän jälkeisestä hitaudesta eroon, nyt minulla lentää ideat ja olen täydessä touhussa. Yrittäjänä aina miettii ja jännittää miten sitä riittää hommaa, mutta nyt rauhoittaa todella paljon kun kalenterissa on tehtävää. Parasta tässä työssä on se että voi tehdä niin erilaisia asioita. Nytkin suikkailen sometyön ja muutamien sisustusprojektien parissa. Pääosin haluan keskittyä sometekemisiini, mutta en aina osaa sanoa ei kiinnostaville sisustusjutuillekaan.

Työjutuissa tietysti yksi mahtavimmista asioista on siskoni Suvin kanssa yhdessä tekeminen. Meidän Koti-Live on mieleinen konsepti ja teidän ihana palaute siihen on niin arvokasta. On myös kiva päästä suunnittelemaan jonkun kanssa yhdessä tekemisiä, todella kivoja ideoita jaksoihin ollaan jo mietiskelty. Viimeksi juteltiin sisustusasetelmista.

Koti-Live on katsottavissa Instagramissa sekä minun että Suvin kanavilla, vuorottelemme jaksojen kanssa. Livelähetyksen tallennamme aina, niin että se jää IGTV:n puolelle katsottaviin.

rakastan istua kauniissa maisemassa ja haaveilla, sitä pitäisi ehdottomasti tehdä useammin
kesän yksi parhaista ostoksista oli tuo Balmuirin panamahattu

Ollaan innostuttu katsomaan YLE Areenasta erilaisia sisustusohjelmia. Oi vitsit miten inspiroivaa katsottavaa sieltä löytyykään. Kun oma talo on vahvasti haaveissa ja jo pitkälti haaveissa suuniteltukin. On aivan mahtava päästä kurkkimaan miten toisten rakennusprojektit sujuvat tai vaikkapa miten alan ammattilaiset asuvat. Iltaisin en ole ollenkaan nukahtanut sarjaa katsoessa, kun ruudulla pyörii jotain kotiaiheista. Listaan tuohon noita sarjoja, joista lempparini olivat Unelmakoti ja Tulevaisuuden unelma-asunnot.

Koti-aiheisia sarjoja joita katsoimme Areenasta:

  • Unelmakoti
  • Arkkitehdin kotona
  • Norjalaisarkkitehtien koteja
  • Tulevaisuuden unelma-asunnot

 

Tähän syksyyn toivon töiden lisäksi erityistä innostusta lisätä vähän liikuntaa ohjelmaani. Voisi testata jotakin kotijumppaa tai joogaa. Lisäksi kiinnostaisi käydä vähän useammin pidemmillä metsäkävelyillä. Otankin tämän syksyn tärkeäksi tavoitteeksi. Kesällä tulee liikuttua luonnostaan enemmän, pelkästään puutarhatöiden ja ihanien kesäretkien tiimoilta. Mutta huomaan nyt selkeästi jumittuvani liikaa työhuoneen tuoliin jalat sikkuralle. Onneksi on koirat, niin on pakko edes vähän liikkua ulkona.

Nyt kipitän tunnelmoimaan olohuoneeseen ja ihailen pihalle asennettuja tunnelmavaloja.

4 Comments

  1. Hei, ilmoitatteko etukäteen koti-live lähetyksistä jossakin? Haluaisin mielelläni seurata livenä, mutta en ole hoksannut milloin lähetykset tulee. Olen katsonut jälkikäteen ja ne ovat tosi kivoja. Sain viimeisestä livestä taas ihania ideoita, kiitos siitä. Mukavaa loppuviikkoa!

    • Hei! Ensinnäkin kiitos ihanasta palautteestasi, mukava että olet tykännyt meidän Koti-Livestä. Tällä hetkellä me ollaan tehty niitä vähän intuitiolla ja sovittu aina pari päivää aiemmin ajankohta ja mainittu siitä sitten Instagram Storyjen puolella. Mutta on kyllä totta että voisi miettiä mikä olisi hyvä tapa ilmoittaa siitä – tulisko sulle mieleen idistä, mistä itse seuraisit tätä tietoa 🙂

  2. Tuli mieleen, että voisiko ihan instassa mainostaa erikseen koti-live lähetyksestä!

    • Hei, kiitos toiveesta, meidän pitää ehdottomasti parantaa tuota infoamista. Suvi teki nyt sellaisen kivan logon, joka voidaan postailla Instassa ennen lähetyksiä 🙂

Write A Comment