”kaupallinen yhteistyö Woodnotes” *matto saatu
Meillä on nyt ollut jonkin aikaa eteisessä Woodnotes-paperinarumatto ja ollaan tykätty siitä valtavan paljon. Etsimme selkeää ja ohutta mattoa, jotta ovet mahtuvat aukeamaan ja joka sopisi meidän skandinaaviseen sisustukseen, tuoden siihen vähän särmää. Eteistilassa ei ole muita kalusteita kuin Asplundin lipasto ja pieni peilipöytä – värimaailma on valkoista ja puuta. Tila kaipasi jotakin väriä, mietin että helpoiten sitä voi tuoda maton avulla.
Koska olen saanut tästä paperinarumatosta paljon kysymyksiä, ajattelin koota tietoa tähän postaukseen. Kyselin Woodnotesilta paperinarumattojen ominaisuuksista ja hoidosta. Tässä teille vastauksia, jos olette miettimässä paperinarumaton hankintaa.
Woodnotes San Francisco – nutria/stone
Kuvasin maton meidän olohuoneen puolella, niin sain kuviin vähän enemmän valoa ja matto pääsee näissä paremmin oikeuksiinsa. Woodnotesilla on monia kauniita kudottuja paperinarumattomalleja. Olen itse ihastellut tätä Woodnotes San Francisco -mallia vuosikausia, niinpä päädyimme tähän mattomalliin. Värisävynä meillä on nutria/stone.
Meillä on matosta pieni eteiseen sopiva koko 80×200 cm, matossa on ommeltu reuna ja pohjaus. Pohjaus on siis huopaa ja se tekee matosta ihanan pehmoisen astua, vaikka paperinaru muuten on verrattain tiivis ja kova materiaalina. Huopapohjattua mattoa ei tietysti voi kääntää. Pienessä matossa tämä huopaus myös lisää paikallaan pysyvyyttä – meillä ei ole mitään liukuestettä ja matto pysyy hyvin paikallaan myös koirien temmeltäessä.
Tässä teille Woodnotesilta saamaani tietoa paperinarumatoista.
Miten paperinarumattoa tulisi puhdistaa
Hellävaraisuus ja reaktionopeus ovat tärkeitä paperimaton tahranpuhdistuksessa: ensimmäisenä irtonainen aines kaavitaan hellävaroen maton pinnalta, levittämättä ainesta mahdollisimman vähän. Välineenä voi käyttää esim. lusikkaa tai talouspaperia tahrasta ja tahran laajuudesta riippuen. Nesteen ollessa kyseessä neste imeytetään talouspaperiin hankaamatta. Usein tämä jo riittääkin matolle kaatuneisiin nesteisiin edellyttäen, että neste ei ole ehtinyt imeytyä mattoon. Aina täytyy muistaa tehdä tahrojen puhdistus painelemalla ilman voiman käyttöä (ei hankaamista voimalla ja paniikissa), tämä sama ohje pätee kaikkien tekstiilien puhdistamiseen, myös paperinarun. Esim. perinteinen astianpesuaineliuos (etenkin ruoka-ainetahroille) ja -vaahto ovat käytössä hyväksi havaittuja, myös esim. Softcare tekstiilien puhdistusainespray toimii. Kevyttä painelua kannatta jatkaa niin kauan kuin likaa näyttää irtoavan, välillä tietenkin pyyhkeestä puhdas osa käyttöön. Huuhdonta tapahtuu ottamalla pyyhkeestä puhdas kohta, jonka kostuttaa vedellä ns. tahrakohdan huuhtelua varten. Lopuksi kuivauspainelu kuivalla pyyhkeellä. Valkaisuaineita sisältäviä puhdistusaineita ei saa käyttää.
Jo kuivuneisiin esim. pieniin ruokatahroihin kannattaa käyttää esim. veitsen kärkeä, jolla varovaisesti irrotetaan aines maton pinnasta. Jos kuivunutta ainesta on jäänyt paperilankojen väleihin, ne saa parhaiten esim. puisella coctail- tai hammastikulla rapsutellen.
Kuivunut ulkoa kulkeutunut ja matolle kuivunut kura lähtee parhaiten kevyesti harjaamalla. On aina hyvä arvioida ja kokeilla aina kuivana puhdistamista ennen kuin turvautuu veden ja puhdistusaineen käyttöön.
On hyvä tiedostaa, että aivan kaikki tahrat eivät ole kuitenkaan puhdistettavissa menestyksekkäästi paperinarumatolta ja harvoin muistakaan luonnonmateriaalimatoista ilman näkyviä vaurioita. Toisinaan on parempi vaihtoehto lopettaa puhdistusyritys kuin jatkaa niin pitkälle, että paperinarun pinta ja väri alkavat hieroutumaan irti.
*Woodnotesin sivuilla löytyy myös ohjevideo maton puhdistamiseen, linkki tässä.

Likaahylkivyyskäsittely
Woodnotesin paperinarumatoissa käytetään suomalaisen Softcaren valmistamaa terveydelle turvallista suoja-ainetta. Suoja-aine muodostaa maton pinnalle näkymättömän kevyen kerroksen, joka estää nesteen välittömän imeytymisen paperikuituun: Paperinarumatolle kaatunut neste jää hetkeksi maton pinnalle helmeilemään ja antaa tarvittavat sekunnit (jopa minuutteja) hakea nesteen imeyttävä keittiöpyyhe tai talouspaperi. Likaahylkivyysaineen käyttäytymiseen voi tutustua tipauttamalla vesipisaroita matolle.
Huopapohjaus
Woodnotesin matoille on monia viimeistelyvaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto on huopapohjaus, joka on pienissä tai kapeissa ja pitkissä matoissa liukuesteellinen ja isoissa matoissa liukuesteetön. Huopa antaa paperimatolle vakautta ja jämäkkyyttä (matto ei mene kasaan vauhdikkaammassakaan menossa) lisäksi huopa tuo matolle joustavuutta (osalle kuluttajista paperimatto ilman pohjausta tuntuu liian kovalta). Huopapohjaus pitää maton hyvin paikoillaan vaikka sen päällä ei olisi kalusteita. Huopapohjaus estää myös esim. hiekan tai ruokamurusten kulkeutumisen maton paperilankarakenteen raoista maton alle. Pohjatun Woodnotes paperinarumaton valitsee usein sellainen kuluttuja, joka odottaa matoltaan ehdottoman skarpin ja suoraviivaisen viimeistellyn ulkonäön. Pohjaamaton paperinarumatto on rennompi ja tekstiilimäisempi, jonka rakenne vuosien käytön myötä rentoutuu entisestään. Osa kuluttajista käyttää pohjaamattoman paperimaton molempia puolia, joka lisää maton käyttöikää. Jos haluaa kaksipuoleisesti käytettävän maton voi valita pohjaamattoman maton viimeistelyksi myös leveä ympäri maton kehystävän kanttinauhaviimeistelyn (aivan erityinen paperinarusta ja puuvillasta kutomamme kanttinauha).

Kiitos Woodnotesille vastauksista ja toivottavasti niistä oli apua maton harkinnassa ja yleisestikin mattojen huollossa. Itse voin vain hehkuttaa tätä mattoa. Meillä toki harvoin kävellään tässä eteisessä kengillä, sillä ne jätetään tuulikaapin puolelle, mutta joskus kuitenkin ja myös muutenkin eletään ihan normaalisti ja turhia varomatta. Voisin kuvitella että tällainen matto olisi aivan ihana esimerkiksi makuuhuoneessa, jos haluaa maton tuomaa tunnelmaa, mutta esimerkiksi vaihtoehdon joka kerää mahdollisimman vähän pölyä itseensä. Isot koot ovat aivan upeita olohuoneessa sohvaryhmässä, silloin voi valita vaikka pohjaamattomankin version, näin mattoa voi käännellä.
Olen itse oikeastaan uudestaan ihastunut näiden paperinarumattojen skarppiin skandinaaviseen fiilikseen.