Anne Melender Omakotitalo

Modernisti kodikas -blogin Kerttu koosti hauskan kotiaiheisen haasteen ja heitti sen minullekin. Pitkästä aikaa onkin kiva osallistua ihan perinteiseen blogihaasteeseen. Kiitos Kerttu, tässäpä minun ajatuksia meidän kodista.

Paikka jonka sotkuisuus ärsyttää ensimmäisenä

Mietin hetken tätä – oli oikeastaan muutamakin vaihtoehto, nimittäin eteinen, keittiö ja kodinhoitohuone. Mutta kyllä valitsen noista kolmesta lopulta keittiön, sillä se on keskeisellä paikalla kotia ja näkyy joka puolelle. Jos keittiössä on pienikin kaaos, se latistaa tunnelmaa.

Pakko toki myöntää että meillä harvoin on mitään isoa kaaosta, en vaan pysty keskittymään jos koti on sekaisin. Tähän vaikuttaa varmasti sekin, että teen töitä kotona ja olisi todella raskasta yrittää työskennellä, jos tekemättömiä kotihommia vilisee silmissä. Lisäksi kun työhön kuuluu kuvailla kotona, täytyy paikkojen pysyä suht hallinnassa. Onneksi ollaan molemmat samanlaisia siisteyden suhteen, melko tarkkoja, mutta silti rennolla otteella.

Anne Melender Makuuhuone 3

Paikka jossa viihtyy koko perhe

Tämä oli helppo! Kotimme sydän on olohuone ja siinä tuo meidän rakas sohva. Kuten kuvasta näkyy, toinen pääty on koirien suosikki. Olen vuorannut heidän päädyn IKEA:n puuvillaisella torkkupeitolla, näin valkoista sohvaa ei tarvitse pestä ihan niin usein. Me mahdutaan hyvin kaikki neljä tuohon sohvalle, tosin usein minä luovutan ja siirryn vieressä olevaan mukavaan nojatuoliin, kun muut pötköttelevät sohvalla.

Anne Melender Omakotitalo 2

Paikka joka kaipaisi remonttia

Tähän minulla ei ole mitään vastausta, sillä meidän osalta tämän kodin remontit alkavat olla paketissa. Paljon on tehtykin kyllä. Viimeisimpänä väliovien uusiminen ja ovipainikkeiden vaihto mustiksi. Se teki todella suuren vaikutuksen koko talon yleisilmeeseen. Maalaushommia saatetaan vielä toteuttaa, koska minulla on mielessä pieni muutos, pääsette sen pian näkemään kyllä.

Anne Melender Omakotitalo 4

Paikka jota haluat sisustaa seuraavaksi

Vastaanpa että uusi koti – mutta ehkä sinne on vielä pieni matka, joten tyydyn sisustamaan vaikkapa sohvalle talvisemmat tyynyt. Pakko sanoa, että nyt on ihana fiilis tämän kodin kanssa. Olen tosi tyytyväinen tilanteeseen, eikä mitään suurempia muutoshinkuja ole vireillä. Mutta koska sisustaminen on mukavaa, varmasti somistelen enemmän tai vähemmän paikkoja koko ajan. Nyt kun joulukausi alkaa niin teeman mukaiset tunnelmoinnit näkyvät varmasti etenkin olohuoneessa ja makuuhuoneessa. Sitten joulun jälkeen on ihana taas freesata ilmettä valoisampaa kautta varten.

Anne Melender Makuuhuone

Paikka jossa rentoudut parhaiten

Rentoudun joko olohuoneessa tai sitten makkarin sängyllä. Olen pyrkinyt lisäämään lukemista ja siihen keskityn parhaiten sängyssä. Iltaisesta lukuhetkestä on tullut ihan yhtä tärkeä kuin sarjan katsomisestakin. Vuorottelen oikeastaan kumpaakin; kun lukemisena on hyvä kirja vie se voiton sarjoista.

Anne Melender Omakotitalo 6

Paikka johon olet erityisen tyytyväinen

Tähän vastaan ehdottomasti meidän ruokatila. Jotenkin tässä toimii kaikki juuri toivomallani tavalla. Seinän sävy on aivan ihana ja siihen luomani taulukollaasi isän teoksista on mielestäni onnistunut. Tämä tila luo tunnelman koko olohuoneelle. Pidän hurjan paljon myös ruokailuryhmästä sekalaisine tuoleineen ja Flosin valaisin pöydän päällä on mielestäni edelleen nappivalinta.

Anne Melender Makuuhuone 2

Paikka jossa olette kun teillä on vieraita

Meillä on kolme paikkaa jossa hengaillaan vieraiden kanssa. Jotenkin kaikki aina kokoontuu keittiön saarekkeen ympärille, sen vuoksi tämä on otettava huomioon uutta kotia suunniteltaessa. Usein ystävien kanssa kokataan myös porukalla, joten keittiön kokoontumispiste on ihana. Tietysti istutaan myös ruokatilan pöydän äärellä ja olkkarin sohvapöydän ympärillä. Olohuoneessa pidän tärkeänä sitä, että seurusteluryhmä on koottu sohvapöydän ympärille ja istumapaikkoja on myös nojatuoleilla sohvan lisäksi.

Anne Melender Omakotitalo 5

Paikka josta on paras näkymä (sisälle tai ulos)

Floran mielestä ehdottomasti tuossa Adean nojatuolilla – siitä on ihana tähystää pihalle ja välillä ottaa lepoakin. Mutta valitsen oikeastaan saman spotin itsekin. Tuosta nojatuolista näkee ympärille sisällä ja myös ulos. Istuskelen mielelläni nojatuolissa ihailemassa pihaa tai kotinäkymiä.

Kiitos vielä Kerttu haasteesta, tämä oli hauska!

4 Comments

  1. Moi Anne! Bongasin Kertun blogista tämän haasteen ja sitä kautta päädyin myös tänne. Ihana perinteinen blogihaaste! Niitä tuntuu nykyisin olevan niukasti.

    Olen seuraillut sinun kirjoituksia vuosien myötä säännöllisen epäsäännöllisesti ja tällä kertaa katse liimautui ruokailutilan seinään. Mikä sävy teillä on seinässä? Meillä alkaa olla talonrakennuksessa vaihe, jossa maalisävyjä pitäisi lyödä lukkoon ja olen monen sävyn suhteen vähän kahden vaiheilla, koska sävyjä ei usein pääse näkemään laajempana pintana. Tämä sävy olisi kiva ottaa harkintaan.

    • Moikka, voi miten kiva kun päädyit tänne. Samaa mieltä, tällaiset blogihaasteet on kivoja ja näitä voisi kyllä useamminkin toteuttaa.

      Meidän ruokatilassa on sävynä NCS S 2005-Y 🙂 Mielestäni tuo on tosi kiva, hitusen vihertävä harmaa. Siihen on helppo yhdistää erilaisia värejä ja se on hitusen mielenkiintoisempi kuin ihan perusbeige tai harmaa.

Write A Comment