Anne Melender Woodnotes Siro Baarituolit

Juttelin ystävieni kanssa kodin järkkäilystä – yksi ystäväni suositteli Netflixistä sarjaa, jossa käydään laittamassa sekä julkkisten, että tavallisten ihmisten koteja järjestykseen. On aika koukuttavaa katsoa, miten kaaos selkiää ja kaikille tavaroille löytyy paikkansa. Muutenkin jutellaan ystävien kanssa aika paljon näistä järkkäilyjutuista ja jaellaa puolin ja toisin vinkkejä.

Tiedätte kuinka innostunut kodinhoitaja olen, pidän siisteydestä ja organisoidusta arkielämästä. Olen itsekin koko ajan opettelemassa lisää kodin organisoinnista, tai oikeastaan sehän on jatkuvaa prosessia – koska kuitenkin kotiin tulee aina uutta tavaraa, täytyy jostain karsia että tilanne pysyy hallinnassa.

Innostuin pohtimaan keittiöjärkkäilyä ja kirjaanpa ajatukseni tänne teidänkin iloksi ja inspiraatioksi.

Iittalateema.jpg 16

Mistä aloittaa organisointi?

Mielestäni homma pysyy parhaiten hanskassa jos keskittyy aina yhteen kohteeseen kerralla. Tässä jutussa nyt puhun koko keittiön järjestelemisestä, mutta samaa kaavaa voi noudattaa vaikkapa vain maustelaatikon tai kuivaelintarvikekaapin organisoinnissa. Järjestelyhomma on sellaista, että jos ei aseta itselle raameja, sitä saattaa harhailla ihan muihin kohteisiin ja järjestelyyn uupuu, koska mikään kohta ei tule kerralla valmiiksi. Siksi rajaaminen helpottaa, se innostaa kun saa jonkun kohdan organisoitua.

Iittalateema.jpg 12

Käytännöllisyys

Itse ajattelen asioita ennen kaikkea käytännöllisyyden kautta. Miten ihan tavallisena päivänä toimin keittiössäni. Mitä ruoanlaittovälineitä ja astioita käytän päivittäin. Miten pakolliset päivittäiset siivousrutiinit sujuvat; pöydän kattaminen, astianpesukoneen tyhjennys, kahvinkeitto, tasojen pyyhkiminen, roskien lajittelu jne.

Kaappien ja hyllyjen järjestyksellä sekä pöytätasojen siisteydellä on merkittävä vaikutus jokapäiväiseen arjen sujumiseen. Siksi alottaisin keittiön organisoinnin näiden asioiden sujuvuudesta.

  • Yksi meidän keittiön tärkeimmistä arjen siisteyttä ylläpitävistä kikoista on se, että me ei kerätä tiskialtaaseen mitään, yritetään pitää allas aina tyhjänä. Ensinnäkin jatkuva vetisten astioiden seisottaminen on haitallista altaalle ja toisekseen miksi siellä pitäisi säilyttää tiskikoneeseen meneviä astioita. Käsitiskiä odottavat padat ja pannut ovat hetken liedellä jos niitä ei heti tiskata, joskus sitkeitä tapauksia liotetaan hetki altaassa, mutta aina pyritään tiskaamaan heti kaikki pois. Pyydän vieraitakin aina jättämään astiat keittiön tasolle, ei altaaseen. On ihana käyttää hanaa kun allas on tyhjä, pesee sitten käsiä, ottaa vesilasiin vettä tai huuhtlee vaikka viinirypäleitä – ihan mitä vaan.

Iittalateema.jpg 13

Kaappien ja laatikoiden järjestely

Tässä päästään lempiasiaani, eli lajitteluun. Kaiken järjestelyn olennaisin osa on tavaroiden lajittelu erilaisiin osa-alueisiin. Olen itse lajitellut meidän keittiössä kaappien sisällön seuraavan listan mukaan, joka myös on tärkeimmästä säilytyspaikasta vähiten tärkeään. Eli listan kärjessä oleville asioille järjestän helpoimman paikan ja listan loppupää saa mennä sinne mihin on hankalin päästä käsiksi.

  • päivittäin käytettävät astiat ja aterimet
  • kattilat
  • pannut
  • kuivaelintarvikkeet
  • mausteet
  • kulhot ja vuoat
  • harvemmin käytettävät astiat
  • ruoan säilytysrasiat
  • pienkodinkoneet

Näiden jälkeen jos jää tilaa keittiön puolelle voisin lisätä servetit, esiliinat, erikoisleivontavälineet, grillaustarvikkeet yms. tarvikkeet, joita ei tarvita niin usein, ettei niiden noutaminen jostakin muualta ole vaivalloista. Esimerkiksi olohuoneen säilytyskalusteessa voisi olla tilaa kattausrekvisiitalle ja kodinhoitohuoneessa tai eteisen yläkaapissa tila grillijutuille, vohveliraudalle tai muille satunnaisesti käyttöön pääseville asioille.

Itse olen myös päättänyt säilyttää maljakot, kynttilänjalalat ja muut kodin koriste-esineet olohuoneen kaapistoissa.

Karkeasti lajittelisin keittiössä tarvikkeet näin – tärkeimmät, keskitärkeät, vähiten tärkeät. Aloittaisin järjestämällä tärkeimmät parhaimmille paikoille, seuraavaksi keskitärkeät ja lopuksi vähiten tärkeät. Jos nämä vähiten käytössä olevat eivät enää mahdu, niille kannattaa suosiolla etsiä tila muualta kodista.

Jotkut harvemmin tarvittavat asiat säilyvät kätevimmin laatikoissa, joita voi pinota päällekkäin, toisin kun epämääräisen muotoisia esineitä.

Iittalaleimu.jpg 5

Järjestelyhomma on sellaista, että jos ei aseta itselle raameja, sitä saattaa harhailla ihan muihin kohteisiin ja järjestelyyn uupuu, koska mikään kohta ei tule kerralla valmiiksi. Siksi rajaaminen helpottaa, se innostaa kun saa jonkun kohdan organisoitua.

Anne Melender Keittiö Vipp Hana 10

Tasojen siisteys

Tasojen siisteys vaikkuttaa tietysti hurjan paljon keittiön yleisilmeeseen ja käytettävyyteen. Jos haluat päästä mahdollisimman helpolla sekä siivouksen, että ruoanvalmistelun suhteen, mieti mitä haluat tasoilla säilyttää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä helpompi on arjessa toimia. On aivan ihana alkaa laittaa ruokaa kun sitä varten ei tarvitse ensin raivata tilaa. On myös mukava pyyhiä tasoilta pölyt, kun ei joudu siirtelemään tavaroita edestakaisin.

Omassa keittiössäni on paljon tasoa ja vielä saareke, joten työtilaa riittää, vaikka muutamassa kohtaa onkin esillepanoja. Meiltä löytyy aina tasolta kahvinkeitin, pari vesikarahvia, maustemyllyt ja öljyt, leivänpaahdin ja vedenkeitin. Lisäksi olen somistusmielessä pinonnut kauniita leikkuulautoja esille ja ikkunalla lämpöä tuo pari kasvia. Tasojen somistuksessa keskittyisin ryhmittelyyn – tyhjää tilaa ja tarvittavat asiat tiiviisiin ryhmiin.

Anne Melender Keramiikkamaljakko

Aina siisti keittiö

Ei ole ollenkaan mahdotonta päästä tilanteeseen, jossa keittiö on aina siisti ja vieläpä käyttämättä siihen yhtään enempää energiaa kuin arkikaaokseen. Väitänpä että se vie todennäköisesti vähemmän energiaa, kuin jatkuvassa kaaoksessa olevan keittiön ylläpitäminen. Kun astianpesukoneen tyhjennys sujuu vaivatta, eli kaikille astioille on selkeä ja helppo paikka, avautuu iso solmu keittiön siivouksessa. Kuinka usein kaaos saa alkunsa siitä että koneessa on puhtaat astiat. Astianpesukoneen tyhjentämiseen menee ehkä muutama minuutti – kuinka monta minuuttia mietit kaaoksessa olevan keittiön siivoamista ja yrität saada ehkä motivaatiota tehdä se – aika usein varmaan enemmän kuin astianpesukoneen tyhjentämiseen kuluva aika. Meillä esimerkiksi usein astianpesukone käy illalla, sen luukku avataan yöksi jotta astiat kuivuvat ja jäähtyvät, sitten aamulla ensimmäisenä (sillä aikaa kun kahvi valmistuu) tyhjennetään konekin. Näin koko päivän saa aloittaa keittiössä ns. puhtaalta pöydältä.

Sanoisin että keittiön kokonaisvaltainen kuntoon laittaminen kannattaa aloittaa organisoinnista ja järjestelystä, ihan kuin muidenkin kodin tilojen. Sitten kun kaikille tavaroille on oma paikka ja vielä helposti saatava paikka, on ilo siirtyä puunaamaan pintoja ja ylläpitämään siisteyttä.

Astioista puheen ollen vielä, kyselin Instagramissa äskettäin miten tärkeitä kauniit astiat ovat seuraajilleni. Vastaajista 88 % sanoi että astioilla on heille suuri merkitys! Palaan varmasti astiajuttuihin täällä, niin paljon niistä pidetään.

Write A Comment