Voiko marraskuusta olla kirjoittamatta ilman että pohdiskelee pimeyttä, sadetta ja hitautta. Olen lukenut nyt monta postausta siitä miten jaksaa tämän ankean kuukauden läpi, itsekin olen näitä vinkkejä jakanut. Marraskuusta on keskusteltu myös siskon ja ystävien kanssa – miten tämä kahlataan mahdollisimman positiivisesti läpi. Mutta olen joskus (jonain marraskuuna) kirjoittanut täällä että ihmisen biorytmi menee taatusti luonnon mukaan. Ei voi vaatia itseltä samaa energiaa ja asennetta kun kesäisessä valossa. Ironista tässä on se, että vuoden pimeimmät kuukaudet ovat usein niitä työnteon kiireisimpiä kuukausia. Onko marraskuu kuitenkin osaltaan ankea myös tuon pakonomaisen työkiireen ja jouluvalmisteluiden ansiosta. Nyt tätä kaikkea vielä maustaa koronatilanne, vai onko se helpottamassa, ollaan enemmän kotona ja menoja on vähemmän.
Näissä kuvissa poseeraan syksyn Marimekon IG-yhteistyötä varten, mutta kuvat olivat niin kivoja, että jaanpa niitä täällä blogissakin. Kuvien takki, t-paita ja housut on kuvauslainassa – kengät ostin itselleni, niin ja tuon saman takinkin mustana.
Nyt on ollut jotenkin tosi ihana syksy – tajusin tämän eilen illalla kun kävelin pitkää lenkkiä koiran kanssa ja ilma oli huikean lempeä ja lämmin. On satanut paljon, mutta olen asennoitunut siihen tunnelmallisena yksityiskohtana. Ihmettelen miten olen saanut itseni psyykattua tähän positiivisuuteen, vai johtuuko se vaan siitä että kun on vaan enimmäkseen kotona, on ihan sama miten sataa. Niin ja pakko tässä yhteydessä mainita, että olen nauttinut hurjasti esimerkiksi valokuvaamisesta tässä hämyssä – asia josta olen aina ennen tuskastunut suunnattomasti. Siinäkin on auttanut maltti ja opettelu ja asennoituminen – pätee aika moneen asiaan.
Itse huomaan saavani tosi paljon voimaa innostuksesta, se kun tapahtuu paljon, ruokkii inspiraatiota ja sitä kautta tulee into tehdä asioita. Voipi olla että menen nyt vähän ylikierroksillakin, mutta kieltämättä tuo leppoisa ja aivan upea kesä latasi akkuja hyvin. Nyt tekisi mieli revetä entistäkin enemmän joka paikkaan ja toteuttaa ideoita joita syntyy vauhdilla. Jatkuisipa tällainen fiilis vielä pitkään. Aina ennen minulle pahin ahdistus on ollut vuoden alku, samoin syksyn alku – maanantaikin on inhokkipäivä, sekin on jonkinlainen alku. Tajusin juuri että olen mielummin koko ajan vireessä kun aloitan jotain alusta.
Mutta ainakin olen päättänyt etten anna periksi masentavalle marraskuuajattelulle. On luonnollista että ehkä tarvitsee pidemmät yöunet, haluaa iltaisin tunnelmoida ja napostella, juoda hitaat aamukahvit. Tämä kaikki on vastapainoa sille, että työpöydällä ja tehtävälistalla on paljon kaikkea.
Mutta ainakin olen päättänyt etten anna periksi masentavalle marraskuuajattelulle.
Tässä kirjoituksessa ei ole edes päätä eikä häntää. Pohdin vaan koko marraskuuta eilen kävelylenkillä. Olin niin hämilläni siitä että melkein ajattelin tämän pimeän ajan olevan yksi ihanimmista vuodenajoista – minä joka keväällä jo ahdistun tulevasta syksystä, ennen kuin koko kesääkään on käyty läpi. Tänä vuonna kokeilen myös uutta lähestymistä joulukauteen; aloitan ihan kohta joulufiilistelyt ja meinaan lopettaa ne melkein silloin kun normaalisti olisin ne aloittanut. Koska miksei – oivalsin vasta nyt sen jutun, odottaminen on kivempaa kuin se itse joulu (paitsi ne ihanat hetket läheisten kanssa).
Eipä tässä muuta kuin tossua tossun eteen ja marssitaan ilolla tämäkin marraskuu. Nautitaan touhusta ja rentoutumisesta sopivassa suhteessa. Ollaan itselle armollisia ja toisille hyviä – sillä pääsee pitkälle.
