Anne Melender Suonvillilaulu 6

Minusta tuntuu että meillä ”ajelehtii” aina jonkilaista lukemista jossakin – lehtiä ja kirjoja löytyy kotoa sieltä täältä ja aika usein myös kesken luettuina. Minun on myönnettävä että someaikakautena minusta, entisestä lukutoukasta on taantunut lukemista jälleen elvyttävä persoona. Kaipaan oikeasti sitä suhdetta kirjoihin, joka minulla joskus nuorena oli. Ahmin romaanin usein yhdellä kertaa ja löysin intoa ja innostusta kirjojen lukemisesta.

Kävin äskettäin Instagramissa seuraajieni kanssa keskusteluita lukuharrastuksesta – monen kanssa todettiin, että nykyään some on tehnyt jotenkin rauhattomaksi ja kirjan hidastempoisuus on haastavaa. Hyvien keskusteluiden ansiosta tajusin, että tarvitsen ehdottomasti lisää hidastempoista viihdettä itselleni. Tämä koskee myös telkkaria – sieltä me katsomme vain suoratoistopalveluita, siksi telkku on kätevästi makkarissa. Mutta myös hyvien sarjojen ja elokuvien löytäminen on jotenkin yhtä haasteellista kuin hyvän romaanin käsiinsä löytäminen.

Anne Melender Suonvillilaulu 11

Minulla on muutama eri kategoria lukemiseen. Siitä löytyy romaanit, hyvä elämä, sisustus- ja lifestyle-kirjat, keittokirjat ja lehdet. Tykkään lukea näitä kaikkia sekaisin, mutta viimeaikoina olen selvästi kuluttanut eniten lehtiä ja keittokirjoja.

Anne Melender Suonvillilaulu 2

Hyvä elämä

Suhtaudun hiukan kaksijakoisesti self help -kirjallisuuteen ja kaikkeen tällaiseen positiiviseen ajatteluun kannustavaan materiaaliin. Koen toisaalta tällaiset hitusen liian itsestäänselviksi asioiksi, mutta silti minusta on inspiroivaa lukea ajatuksia,  joiden sanomaan voin nyökytellä ja muistutella itseäni että ”aivan” juuri näin toivoisin tekeväni/ajattelevani ja siihen on pyrkimys. En mitenkään haali itselleni tällaista kirjallisuutta, mutta silloin tällöin saatan ostaa jonkin opuksen tästä aihealueesta.

Anne Melender Suonvillilaulu 3

Saku Tuominen – Riippumatta siitä miten kaikki on, kaikki on hyvin

Viimeisin ostokseni hyvä elämä -kategoriassa on Saku Tuomisen uutuuskirja ”Riippumatta sitä miten kaikki on – kaikki on hyvin”. Halusin ostaa kirjan, koska pidän Sakun tavasta kirjoitta ja tuoda ajatuksia esille. Kirja oli tosi helppolukuinen, luin sen kahtena iltana ja viihdyin oikein hyvin Sakun ajatusten parissa. Mitään mullistavaa kirja ei tarjonnut, mutta juuri nämä oivallukset siitä miten itsestäänselvää joku ajatus on, kiehtoi. Voin lämpimästi suositella kirjaa. Ystäväni kuunteli tämän äänikirjana, sekin hyvä vaihtoehto, mutta itse pidän erityisen paljon tällaisissa teoksissa fyysisestä versiosta, sillä veikkaan palaavani kirjan sisältöön aina fiiliksen mukaan.

Anne Melender Suonvillilaulu 9

Kaunokirjallisuus – romaanit

Tämä kirjakategoria on ollut haasteellisin itselleni viime aikoina. Pidän mukaansa tempaavista kirjoista, joissa on nopea eteneminen ja jotain odottamatonta ja kiehtovaa. En niinkään jaksa lukea todella hitaasti etenevää yksityiskohtaista fiilistelyä – johtunee siitä että olen muuttunut kärsimättömämmäksi viihteen suhteen. Aika jännä juttu, sillä muuten koen olevani nimenomaan fiilistelijä – saatan vain istua kotona tai luonnossa paikoillani ja ihastella ja ajatella asioita. Mutta kirjalta toivon todella paljon. En myöskään taida innostua liian syvällisestä materiaalista, olen kai kuitenkin enemmän pinnallinen lukija – toisaalta liian kevyt ja ennalta arvattu sisältökään ei kiehdo. Tämä on nyt vaikea laji itselleni. Mutta veikkaan että tässä auttaa parhaiten kun vaan lukee, ihan mitä vaan.

Anne Melender Suonvillilaulu 4Delia Owens – Suon villi laulu

Odotin todella innolla tätä kirjaa ja sen tuomaa lukukokemusta – niin paljon sitä oli hehkutettu joka paikassa. Minun on pakko sanoa rehellisesti, että omalla kohdallani tämä ei vastannut ollenkaan niitä odotuksia mitä olin sille asettanut. Reiluun puoliväliin saakka oli melkein puuduttavaa lukea kirjaa, odotin koko ajan mitä tapahtuu. Mainitsin tästä Instagramissa ja sain todella paljon viestejä liittyen samaan kokemukseen. Loppua moni hehkutti ja niinpä kahlasin odottavalla mielellä kirjaa loppuun ja nyt se on luettu. Mutta täytyy sanoa, että minulle se loppukin oli pettymys. Kaiken kaikkiaan tämä on varmasti ihan mukiinmenevä kirja, mutta ne suuret hehkutukset laittoivat odottamaan jotakin poikkeuksellisen hyvää ja sen takia kokemus oli ehkä laimeampi kuin se olisi ollut ilman hypeä.

Tässä on hyvä esimerkki kirjasta joka on itselleni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minulle ei jäänyt tästä mitään ”käteen”, ei oivalluksia, ei tunnetta ei mitään. Jos vertaan itselleni samantasoiseen viihteeseen, esim. Jojo Moyesin tuotantoon, ovat ne mielestäni viihdyttävämpiä kokonaisuutena.

Seuraavaksi pitäisi etsiä jotain vähän sykähdyttävämpää yöpöydälle – ehkäpä Ferrantea?

Anne Melender Suonvillilaulu 5

Keittokirjat

Olen usein sanonut täällä blogissa, että minä rakastan lukea keittokirjoja romaanin tapaan. Valitsen usein iltalukemiseksi keittokirjan ja fiilistelen reseptejä ja makumaailmoja. Oikeastaan aika harvoin kokkaan orjallisesti jotakin keittokirjan mukaan, vaan opettelen siitä yleisesti kokkaamista ja erilaisia yhdistelmiä. Joskus on kyllä vähän haasteellista lukea keittokirjaa sängyssä – tekisi mieli kipaista kaapille ja syödä kaikki mitä sieltä löytyy.

Anne Melender Suonvillilaulu 7

Hanna Gullichsen – Kokin kotiruokaa (saatu pr-lähetyksenä)

Rakastan Hannan kirjoja, ihan kaikkea niissä – ohjeita, oivalluksia, kuvitusta – eli koko kokemusta. Pidän itse mutkattomasta ja intuitiolla syntyvästä ruoasta ja juuri sellaiseksi koen Hannankin kokkaustyylin. Nam mitä herkkuja tämän kirjan sisältä löytyy, niistä on osa testattu omien muunnelmien mukaisesti ja osa on korvamerkitty tarkemmin kokattavaksi. Tykkäsin jokaisesta ohjeesta.

Anne Melender Suonvillilaulu 10

Sisustus- ja lifestylekirjat

Huomaamattani meidän kirjahyllyyn kertyy erilaisia visuaalisesti kiehtovia kirjoja. Vaikka nykyaikana sisustuksellista ja visuaalista inspiraatiota voi löytää pelkästään puhelimen äärellä istuskellen, on minusta aivan eri asia hypistellä kauniita kirjoja. Nämä ovat itselleni sellaista arjen rentoutumista – usein selailen sisustuskirjoja taukohetkinä siemaillen vaikka teetä tai kahvia. Koen että lepuutan aivojani ja samalla myös kerään näistä omaan työhöni taustainspiraatiota. Sisustuskirjoja selaamalla myös oppii valtavasti sisustamisesta – etenkin jos saa käsiinsä vuosia vanhoja sisustuskirjoja, niistä näkee mitkä asiat näyttävät hyvältä vielä vuosienkin päästä – ajattomuutta etsimässä voisi sanoa.

Anne Melender Suonvillilaulu 8

Athena Calderone – Live Beautiful

Tämä on viimeisin sisustuskirjahankintani. Sain tähän vinkin Giseldalta ja hyvä vinkki olikin. Kirjassa kiehtovat ihmiset esittelevät kotejaan ja omia sisustus- ja lifestyle-ajatuksiaan. Vaikka kirjan sisältö on hitusen omaa elämää ”hienostuneempaa” tyyliä, koen saavani valtavasti inspiraatiota sen sivuilta. Palaan tämän pariin vähän väliä ihastelemaan.

Anne Melender Suonvillilaulu 12

Lehdet

En voi sivuuttaa lukemisten joukosta lehtiäkään. Ostan enää harvakseltaan ja harkitusti paperilehtiä. Enimmäkseen tulee valittua sisustuslehtiä, mutta silloin tällöin myös jokunen muotilehtikin eksyy matkaan. Lehtiä selailen vähän kuin yllä mainittuja sisustuskirjojakin – lepuuttaakseni mieltä ja rentoutuakseni hetken silloin tällöin. Lehtien selailu on meillä myös välillä pientä yhteistä aikaa, minusta on kaikkein kivointa lukea sisustuslehtiä yhdessä ja esittää puolin ja toisin huomioita.

Anne Melender Suonvillilaulu 13

Olisipa muuten kiva kuulla mitä sinä luet, mitä yöpöydältäsi löytyy. Ja muuten, huomaan että luen ehdottomasti eniten illalla sänkyyn mennessä. Siksi hyvä lukuvalo onkin sängyn vierellä tärkeä. Tuo Ferm Livingin valaisin on kaunis, mutta toivoisin että kupu olisi vielä suunnattavampi – eli ei ihan täydellinen käytännön valinta tälle lukutoukalle (tai tulevalle lukutoukalle).

2 Comments

  1. Olipa hyvä juttu Anne, samaistun vahvasti. 🙂 Sanoitit täysin sen, miten minäkin koen lukemisen. Minulla ei tänä päivänä, varmaankin some-aikakauden seurauksena, riitä ollenkaan kärsivällisyys liian maalaileviin ja fiilisteleviin romaaneihin – mutta sitten taas toisaalta voisin istua rauhassa merenrannalla, metsän keskellä tai ihan ihan vain omalla sohvalla sunnuntaina loputtomiin ilman kiirettä minnekään. Luen paljon hyvää elämää käsittelevää tietokirjallisuutta, ja toki lifestylejulkaisuja, mutta kaipaan kaunokirjallisuutta siitä huolimatta, että tyydytämme fiktionnälkää laatusarjoin. En vain tiedä, mitä lukisin, sillä olen pettynyt niin monta kertaa juuri hehkutettuihin arvostelumenestyksiin. Esimerkiksi 500-sivuisen Finlandia-voittajan kahlasin läpi odottaen, että kohta se varmasti muuttuu minusta niin hyväksi kuin muistakin. Ei muuttunut. 😀 Myös Ferrantea yritin ja jätin kesken. Huom! En tietenkään sano, että kirjat olisivat huonoja, vaan että ne eivät olleet itselleni sopivia, minua ottessaan pitäviä. Olen ”traumatisoitunut”, jos tällainen yliampuva termi tässä kohtaa sallitaan, niin monesta kehutusta kirjasta, että huomaan ikävä kyllä melkein luovuttaneeni. Ehkä se voisi olla ratkaisu, että löytäisi edes yhden samanlaisen kirjamaun omaavan lukijan, jolta saisi suosituksia. Jojo Moyesia en ole lukenut, mutta ymmärrän sinua, koska viimeiset hyvät kirjat minä muistan Liane Moriartylta, jonka kirjaan myös Big Little Lies perustuu. Kategoria lienee suhteellisen sama. Liane Moriartyn kirjoissa oli jotain sellaista, mistä pidin. Ne olivat kevyen viihdyttäviä, mutta eivät höttöä, vaan skarppia ja nokkelaa kevyttä.

    • Kiitos Laura ihanasta kommentistasi <3
      Juuri näin, jotenkin sitä kaipaisi kirjalta jotain enemmän kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos - toisaalta ei myös liian raskaslukuista kuitenkaan. Sainkin Instagram-kuvaani taas muutamia suosituksia kirjoista ja ajattelin joitakin niistä ottaa testiin. Mutta jännä tuo Ferrante, kun siitä on myös kuullut niin paljon hyvää, ehkä sitten valitsen jotain muuta kuitenkin seuraavaksi. Moriartyä en ole lukenutkaan, sekin siis testauslistalle - kiitti!

Write A Comment