Anne Melender Neulomo Saanajaolli 2

Pitkästä aikaa blogiin ihan reaaliaikaista materiaalia tältä lauantailta. Aamupalan jälkeen kasasin kuvauskaluston olohuoneeseen, sytytin kynttilät, kampasin hiukset (okei ehkä vähän meikkasinkin) ja napsin kuvia Neulomon uudesta Päiväuni-vaatemallistosta, jonka on suunnitellut ihailemani kaksikko Saana ja Olli. Koska kerran kuvasin enemmän kuin tarpeeksi materiaalia juuri julkaisemaani kaupalliseen Instagram-yhteistyöhön, ajattelin postata kuvia ja kuulumisia bloginkin puolelle (tämä postaus ei ole siis kaupallinen yhteistyö).

Eilen perjantaina olin pitkästä aikaa tosi väsynyt -uupunut kaikesta mitä nyt viimeaikoina on ollut ”pöydällä”. Rakastan kiirettä ja sitä että minulla on monta rautaa tulessa, saan siitä ehdottomasti eniten inspiraatiota ja potkua tekemiseen. Mutta jos jossain vaihessa menen tiettyyn pisteeseen, painan jarrua ja otan vähän etäisyyttä tilanteeseen. Liika tunnollisuus aiheuttaa monesti sellaista, että vastaan työjuttuihin aina heti ja teen kaiken pienessä paineessa, kun kasaan itse itselleni todella suuret tavoitteet tekemisiin.

Anne Melender Neulomo Saanajaolli Mallisto 4
pehmoiset tossut löysin Lindexistä

Nyt on ihana kiire työasioiden suhteen, paitsi että toteutan reaaliaikaisia projekteja, suunnittelussa on myös ensi vuoden tekemiset. Monen monta palaveria ja suunnitelmaa on käyty läpi ja ideoitu seuraavalle vuodelle. Samalla käynnissä on tämän vuoden viimeiset rutistukset ja myös muu tekeminen omissa kanavissa. Koska rakastan ideointia ja konseptointia ja myös itse tekemistä, olen nauttinut suunnattomasti.

Mutta – välillä kasaan itse itselleni aivan liian suuret tavoitteet. Sen takia olen ruvennut jännittämään monesti ihan normaaleitakin kamppiskuvauksia ja tekemisiä. Tänään julkaisin tässäkin jutussa näkyvän Neulomon kamppiksen samalla kun sitä koostin, se on kuulkaa aika harvinaista. En uskalla ikinä jättää mitään viimeiseen hetkeen, teen kaiken varoiksi etukäteen, että jos on jotain muutettavaa, ennätän vaikka tehdä kaiken uudelleen jos en ole tyytyväinen lopputulokseen. No ikinä en ole joutunut niin tekemään, mutta se pieni paine kuitenkin että uskallanko jättää julkaisupäivään töitä. Lisäksi jännitän joskus sitä että jos onkin pääkipu juuri sinä päivänä kun pitää julkaista kamppis – haluan että materiaalit on kasassa. Toisaalta, usein myös asiakas haluaa kaiken tarkistettavaksi etukäteen.

Anne Melender Neulomo Saanajaolli 5

Mutta älkää ottako tätä valituksena! Rakastan tätä mitä teen ja en tekisi mitään mielummin. Olen hyvin hyvin onnekas voidessani tehdä työtä jossa saan toteuttaa itseäni ja vuorovaikuttaa asioita yhdessä teidän kanssa. Mutta haluan ehkä vaan muistuttaa itseäni ja vähän teitäkin, että kaikki ei ole niin nopeaa, kepeää ja helppoa kuin miltä se ehkä vaikuttaa. Ja myös muistuttaa itseäni että kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä – joskus enemmänkin intuitiivista ja ei niin nättiäkään. Toisaalta, kyllä teenkin aina mielestäni rentoa ja aitoa, mutta ehkä saatan käyttää liikaa aikaa esimerkiksi kuvien tekemiseen – ja joka kerta niitä tulee todella paljon enemmän kuin olisi tarvis.

Anne Melender Neulomo Saanajaolli 9

Eilen meinasin pillahtaa itkuun pienen työasian takia – kun en löytänyt yhdelle tuotteelle linkkiä heti – tajusin että nyt käyn vähän ylikierroksilla. Sanoin myös ekaa kertaa että olen väsynyt, enkä vastaa heti asiaan, jolla ei ole kiire – hyvä Anne! Huomenna sunnuntaina pakotan itseni rentoutumaan ja unohtamaan kaikki meneillään olevat asiat. Meillä on vuosipäivä ja molemmat ollaan otettu sen kunniaksi vapaapäivä töistä. Ollaan koottu kolmen ruokalajin menu, joka kokataan yhdessä ja muuten vaan halitaan ja tehdään yhdessä jotain rentoa – vaikka vain metsäkävely. Tulee niin tarpeeseen!

Anne Melender Neulomo Saanajaolli Mallisto 2

Otan mallia tuosta Lätsästä – hän on kyllä niin suloinen. Etsii aina ”parhaan paikan” rentoutua. Unohdan ensi viikon haasteet ja ajattelen että selviän niistä hyvin, niin hyvin kuin jaksan.

Anne Melender Neulomo Saanajaolli 8

Päiväuni- vaatemallisto

Sanonpa nyt teille vinkiksi sanasen myös näistä kuvissa näkyvistä ihanista asuista. Saana ja Olli ovat suunnitelleet kotimaiselle Neulomolle vastuullisen ja kohtuuhintaisen vaatemalliston. Siihen kuuluu useita keskenään yhteensopivia osasia, joissa on käsin maalattu kukonaskelkuosi tai yksivärinen kangas. Malliston tarkoitus on palvella kaikissa tilanteissa päivän aikana.

”Halusimme suunnitella haaveiden vaatemalliston, joka toisi arkeen lämpöä ja hyviä viboja, ja jota haluaa käyttää joka päivä aamusta iltaan. -Saana ja Olli

Anne Melender Neulomo Saanajaolli 3

Näihin asuihin voi muuten soveltaa myös keksimääni asuhaastetta, josta kirjoitin tarkemmin tässä. Tällaisiin asuihin aion nimittäin pukeutua tulevana joulukautena. Eli olkoon tämä asuhaasteen vastaus kysymykseen – asu jouluaattoon!

2 Comments

  1. Else Hirvonen Reply

    Hei !
    Kiitos kivasta postauksesta. Aiheutti monia ajatuksia. Itsellä menossa Eeva Kolun kirja , Korkeintaan vähän väsynyt. Antaa ajattelemisen aihetta runsaasti tästä elosta, missä meistä jokainen omalla tavallaan selviytyy.
    Mukavaa syksyä sinulle.

    • Kiitos itsellesi kivasta kommentista <3 Olenkin miettinyt tuon suosittelemasi kirjan ostamista - ensin ajattelin että se ei niin kolahda, kun en ole mitenkään väsynyt, heh. Ehkä voisin miettiä uudelleen. En onneksi ole sillä tavalla syvästi uupunut, vaan vähän ylkierroksilla oleva, kun on liikaa (kivoja) juttuja meneillään ja se vähän jännittää.

      Mukavaa syksyä myös sinulle!

Reply To Else Hirvonen Cancel Reply