Orsetto-kankaat Adea / Woud-pöytä /Arket-huopa/ Lumme-valaisin / William Tillyer -maalaus / inspokuva Menu
Mikäpä on kodikkaampaa kirpeänä lauantain pakkasaamuna kun ihastella aurinkoista lumimaisemaa työhuoneen ikkunasta ja fiilistellä sisustusjuttuja. Seurana pari koiraa ja kahvikuppi. Täällä kotona on käynnistetty muuttohommat. Ensimmäisenä aloitin kaikista talon kaapeista ja lipastoista. Ollaan muutaman vuosi sitten karsittu tavaraa ja nyt on sitten helpompi tehdä taas kerran karsintakierros. Olin aika ylpeä itsestäni kun torstai-iltana siivosin eteisen lipaston kaikki laatikot! Miten tyydyttävää käydä läpi merkillisiä juttuja ja pinota säästettävät siististi laatikoihin. Onneksi säästettävää ei hirveästi jäänyt. Vähän koruja, aurinkolaseja, lompakoita (miksi niitä on monta), paperitarvikkeita ja valokuvamuistoja.
Samalla kun käy läpi tavaroita, katse on toki myös vuokra-asunnon sistustamisessa ja organisoinnissa. Toivottavasti saan sinne kaiken tarvittavan mahtumaan. Ainakin yritän helpottaa järjestelyä miettimällä valmiiksi mihin kaappiin mitäkin laitetaan. Sen mukaan sitten tietää mitä varastoidaan muualle.
Se mukavampi puuha on miettiä sisustusilmettä – olohuoneeseen on tulossa ainakin aika pehmeä väriskaala. Toki suuri osa kalusteista meillä on ennestään, mutta pientä päivitystä oli tehtävä. Adean Bonnet Club -nojatuoliin tilasin uudet vaihtopäälliset, kankaaksi valitsin nyt kovasti muodikkaan pörröpintaisen Orsetto-villasekoitteen. Pähkäilin värisävyä, valkoinen vai beige – päädyin beigeen.
Meidän ihana tamminen ruokapöytä on väliaikaiskotiin liian suuri, joten se menee rakennusajaksi säilöön. Ostimme uuden pyöreän ruokapöydän ja kiva kohtuuhintainen malli löytyi Woudilta. Tree-pöytä on hauskan värinen, se on luonnossa tummempi kuin kuvassa. Tämän ympärille sopii mainiosti meidän mustat tuolit.
Taidan olla vilttihullu, bongaan aina ihania huopia. Tuo kuvan ruudullinen on Arketin mallistosta, tosin en nähnyt enää sitä heidän sivuillaan. Mutta muuten olen sitä mieltä, että huopa on ihana asuste kotona. Niin sohvalla kuin sängyn päälläkin. Huovilla voi tuoda joko pehmeyttä tai sitten väriä tilaan.
Katsotaan miten meidän sohvan vieressä oleva Tolomeo-jalkavalaisin mahtuu oviaukkojen väliin tulevan sohvan viereen. Saattaa olla että joudutaan vaihtamaan vuokra-asuntoon joku sirompi jalkavalaisin. Minä haluan ehdottomasti lukuvaloa sohvalle, lisäksi mielestäni irtovalaisimet tuovat olohuoneeseen parhaimman ja miellyttävimmän valon. Plus ovathan kauniit valaisimet tilan asusteita. Nyt ihastuttaa Joanna Laajiston suunnittelema kaunis Lumme-valaisin.
Huomaan että minun väriskaala on tällä hetkellä todella pehmeä ja hillitty. Siihen tuo tietysti väriä isän taideteokset ja muut pikkuiset yksityiskohdat. Tuo William Tillyerin akvarelli on kollaasissa muistojen (ja värin) takia. Selasin vanhoja valokuvia lipastoa tyhjentäessäni ja löysin kuvan ensimmäisestä omasta kodista. Siellä oli harmaa kotimainen sohva, johon valitsin silloin pörröpintaisen chenille-kankaan. Sohvan päällä oli julistetaulu ohuissa kromisissa kehyksissä juurikin tuosta teoksesta!
2 Comments
Hei!
Olisipa kiva nähdä kuvia edellisistä kodeistasi vuosien varrella 😙
Voi hitsi kun ei oo kuvia niistä, oon itsekin monesti harmitellut sitä 🙂