Anne Melender Uusikoti 2

Onpa joka aamu vielä merkillistä herätä täältä uudesta (väliaikaisesta) kodista. Joka päivä täällä on jokin muuttunut ja kaikki tuntuu niin oudolta ja silti kuitenkin ihan kotoisalta. Vanhaa kotia ei oikeastaan ole ollut ikävä, koska meillä on ollut kova homma muuton ja tavaroiden pyörittelyn kanssa. Siinä ohessa on vielä hoidettu töitäkin. Nyt on enää viikko aikaa saada homma pakettiin ja sitten pidän sitä henkisenä merkkipaaluna uuden aloittamiselle.

Minulla oli suurena toiveena, että tänne uuteen kotiin tuodaan sitä mukaa tavaraa, että saadaan kaikki heti niille suunnitelluille paikoille. Arvaatte varmaan, että tästä on kyllä lipsuttu. Kun roudausväsymys painaa päälle, sullon vaan mihin sattuu kaappiin mitä sattuu ja ajattelen että kun talo on tyhjä niin järjestän sitten rauhassa kaiken. Koska vaikka miten ajatteli tavaramäärän olevan hallinnassa, ei se kuitenkaan ole.

Anne Melender Uusikoti 3

Anne Melender Uusikoti

Miten koirat ovat tottuneet kerrostaloon?

Minua jännitti tässä kerrostaloon muutossa myös se miten koirat sopeutuvat täysin erilaiseen elämään. Omakotitalossa ei juuri elämisen ääniä kuulu ja uloskin pääsee kun pyytää, niin ovi avataan. Mutta he ovat olleet ihan superihania sopeutumisessa, kaikki on mennyt paremmin kun odotinkaan. Lätsällä oli tapana haukkua kun hihnaa laitetaan päälle ulos mennessä, enkä koskaan saanut häntä rauhoittumaan (olin testannut vaikka mitä, miehellä ei ollut samaa ongelmaa). Sitä jännitin että mikä meteli aina ulos mentäessä, etenkin aamulla ja illalla. Mutta selitin Lätsälle että täällä ei voi pitää meteliä ja puhuin hiljaisella äänellä, niin kas kummaa – täällä ei ole ollut mitään ongelmaa, hän on istunut nätisti kun hihna laitetaan. Joskus on meinannut vinkaista, niin olen saanut hänet tyynnytettyä pelkällä käden päälaelle laskemalla. Kerrostalon ääniä tai liikkeitä he eivät ole juurikaan vahtineet, joskus pieni reaktio, jos ihan vieressä joku puhuu tai liikkuu.

Me opetimme heti alkuun, että kylppäri on heidän ”rauhapaikka” kuten kotona kodinhoitohuone. Siellä on heidän ruoat ja peti, sinne he jäävät kun ovat kahdestaan kotona. Paikasta on tullut heille jo tärkeä, Flora menee välillä itsekseen sinne kun haluaa olla rauhassa.

Suurin hankaluus on ollut vilkkailla kaduilla ulkoileminen yksin kahden koiran kanssa. He eivät ole kahdestaan rauhallisimmasta päästä, jos toinen riehaantuu tai haukkuu jotain, toinen seuraa perässä. Etenkin Flora on aika arka ja haukkuu helposti toisia koiria tai jos yhtäkkiä tulee ihminen kadulla nurkan takaa. Tässä on vielä vähän opettelemista, siellä ”maalla” ihmisiä ja koiria liikkui harvemmassa kun oltiin kävelyllä. Ajattelin että välillä käydään heidän kanssa erikseen kävelyllä, niin silloin homma sujuu todella paljon mukavammin. Me asutaan ihan melkein jokirannassa, kerran käytiin siellä koirien kanssa kävelyllä yhdessä, mutta se on vielä heille liian vilkas paikka. Onneksi tässä on rauhalliset sivukadut toisessa suunnassa.

Anne Melender Uusikoti 4
kattovalaisin odottelee sähkömiestä kytkentähommiin

Anne Melender Uusikoti 5

Uuteen kotiin liittyy myös teknisiä työasioita. Hankin kameraan laajemman linssin kun tilaa on naftimmin. Kuvasin tämän postauksen kuvia sekä 35 mm että 50 mm objektiiveilla. Laajempi linssi on tarpeellinen, mutta kyllä itse pidän silti enemmän tutusta 50 mm -linssistä. Zoomilinssiä tulee harvemmin käytettyä, jotenkin kiinteän kanssa on niin paljon mukavampi operoida.

On myös sanottava sananen tämän kodin sävymaailmasta. Itselleni tuo ruskeanharmaa lattia ja ruskeat laminaattitasot ovat itselleni outoja sävyjä, rakastan enemmän tammea ja vaaleaa puuta. Hankittiin tänne uusi ruokapöytä ja täytyy sanoa että värivalinta sen suhteen meni kyllä ihan nappiin. Musta tai valkoinen pöytä olisivat olleet minusta liian kovia tähän tilaan. Tämä mudan sävyinen pöytä soljuu nätisti kiinteisiin materiaaleihin. Valitsin tarkoituksella kattovalaisimen, jonka tyyli pehmentää hitusen kovaa ruokaryhmää. Tarvitsimme myös valaisimen, joka antaa yleisvaloa keittiöön. Nyt vielä odotellaan, että sähkäri ennättää tulla kytkemään sen pistokkeeseen.

Anne Melender Uusikoti 6

Anne Melender Uusikoti 7

Kodin tunnelma

Ollaan tehty uusia hankintoja ja nautittu niistä kovasti. On ihana sisustaa 9-vuoden jälkeen uutta kotia ja tietysti valinnat on tehty taloa ajatellen, että ne toimivat sitten aikanaan sielläkin. Esittelen ostoksia myöhemmin tarkemmin ja kerron niistä lisää, kunhan kokonaisuus valmistuu. Mutta näin keskeneräisenäkin minusta fiilis on onnistunut. Pidän siitä että valinnat ovat persoonallisia ja ajattomia. Kunhan muutto on ohi niin päästään tekemään tämän kodin sisustus valmiiksi. Täällä saa ihania sisustuskuvia, sen huomaan jo nyt. Keväällä myös saadaan lisää oleskelutilaa lasitetun parvekkeen muodossa, sinnekin on tarkoitus tehdä kotoisa pesä.

Anne Melender Uusikoti 8

Anne Melender Uusikoti 9

Kaikenkaikkiaan varmasti viihdytään todella hyvin rakennusaika täällä keskusta-asunnossa. Kerrostalossa yllätti vuosien jälkeen se kaikenlainen erilaisten äänien määrä, mutta varmasti niihin tottuu. Ollaan myös sorruttu tilaamaan Woltilla ruokaa ja herkkuja – mutta se suotakoon koska taas kun muutetaan pois kaupungista, ei moiseen ylellisyyteen ole mahdollisuutta. Nyt pitää nauttia tästä vaiheesta täysillä!

8 Comments

  1. Ihanalta näyttää. Kun on sisustussilmää ja tavarat on laadukkaita ja ajattomia, kokonaisuus toimii aina. ✨
    Kuinka kauan asutte tässä väliaikaisasunnossa?
    Onnea teille uuteen kotiin siinä ja tulevaan kotiin sitten aikanaan. 💖

    • Voi kiitos paljon, kyllä tästä ihan kiva tulee. Omakotitalon jälkeen onkin oma jännityksensä asua kerrostalossa. Asutaan tässä rakennusaika, eli varmaan suunnilleen vuosi. 🙂

      • Ihanan värisiä tulppaaneja. Sopivat niin hyvin keittiön väreihin. Minusta tuo seinän väri on todella kaunis. Nyt onkin onneksi taas tulppaaniaika. Piristää jopa meitä täällä Tukholmassa 11 kk koronaeristyksissä eläneitä! Kevät on tulossa, mutta nyt nautitaan lumesta.

        • Eikö, nuo tulppaanit toivat niin paljon piristystä värikkyydellään. Ja todellakin sopivat hyvin keittiön sävymaailmaankin. Voi tsemppiä sinne Tukholmaan, kovat ajat, mutta onneksi on kevät tuomassa mielelle piristystä <3

  2. Kaunista sinulla uudessa kodissa. Minulla olisi ihan kysymyskin.sisustukseen liittyen. Tehdään tv-taso itse lankusta, johon tulee pinnijalat halutaan aika yksinkertainen ratkaisu koka meillä on älytelevisio eikä mitään ylimääräisiä bokseja ym… Ajattelin että siihen voisi jotain ekstraa keksiä mutta mitä se olisi. Meillä on siis moderni skandi tyylisuunta muuten mutta jotain siihen tv-tasoon olisi kiva lisätä. Osaisitko auttaa tai tuleeko sulle jotain mieleen mitä se voisi olla?
    Suuret kiitokset jo etukäteen ideastasi!
    Toki jos tämän lukee joku muukin niin saa ideoita laittaa!

    • Hei Pia, kuulostaa kivalta tuo teidän taso ja ihana aina kun itse tekee jotakin! Ehkä itse pitäisin tason simppelinä, siihen voi sitten kivoilla asetelmilla tehdä vaihtelua. Esimerkiksi joskus päällä voi olla laakea kori ja muutama keraaminen koriste-esine. Toisinaan vaikka kirja/lehtipino ja lasisia esineitä. Tunnelmaa voi vaihtaa pienillä yksityiskohdilla.

  3. Hei, kysyisin vielä mitä sinä tykkäät Artekin mehiläispesä valaisimesta? Olen itse haaveillut siitä monta vuotta ja nyt keväällä ajattelin toteuttaa haaveeni. Mietin oisko se kromi vai messinki. Messinkinen kyllä tosi ihana. Kumman sinä ottaisit? Nämähän on maku asioita mutta toisen mielipide on kiva kuulla ja varsinkin sinun kun olet hyvä sisustamaan. Oletko sisustussuunnittelija ammatiltasi?

    • Molemmat on musta aivan ihania, mutta jos olisi pakko valita niin ehkä kuitenkin ottaisin sen messinkisen. Se on jotenkin niin nostalginen ja ei haittaa vaikkei kotona muuten olisi messinkiä. Meidänkin ruokapöydän valaisimessa on pikkuisen messinkiä ja se on musta ihana.

      Kiva kuulla että pidät mun sisustustyylistä. Olen tehnyt sisustussuunnittelutöitä yli 20-vuotta, että kyllä voi sanoa että olen siinä ammattilainen, vaikken enää sitä työtä teekkään.

Write A Comment