Anne Melender Tigerofsweden Trenssi 8

En edes muista koska viimeksi oltaisiin napsittu jotain asukuvia ulkona. Maanantaina ihanan lämpimän viikonlopun jälkeen hoidettiin yhdessä vähän työasioita ja mentiin ex-tempore ihastelemaan kevättä Ruissaloon. Syötiin yhdessä kevään ekat jätskit ja istuttiin Kansanpuiston penkillä fiilistelemässä tunnelmaa koko perheen voimin. Koirat malttoivat juuri ja juuri olla hetkisen paikoillaan.

Lätsällä oli maanantaina sydänlääkäri ja verikoe, siksi tassussa on side. Onneksi hän voi vielä oikein hyvin, sydämen iän tuoma läppävika ei vielä vaivaa oireiluna, löydettiin se ajoissa ja Lätsälle määrättiin lääkitys, jolla vaivaa voidaan hoitaa.

Anne Melender Tigerofsweden Trenssi 4
trenssi Tiger of Sweden / huppari HM / farkut Levis / laukku Aarikka *saatu / tossut New Balance

Anne Melender Tigerofsweden Trenssi 3

Minä olen viime päivät asunut tuossa ylisuuressa hupparissa, jonka löysin HM:n miesten puolelta. Entinen hupparini siirtyi raksahommiin, joten ostin sen tilalle uuden oleskeluhupparin. Tutkailin vaihtoehtoja ja päädyin tällaiseen ylisuureen malliin, joka on kiva myös trikoiden parina.

Trenssikausi on yleensä aika lyhyt – miten se onkin niin, että keväällä lämpeneminen tapahtuu (onneksi) aika nopeasti ja talvitakista voi melkein suoraan siirtyä lämpimään paitaan. Sen takia otankin ilon irti ja heitän trenssin päälle erityisen mielelläni nyt. Tämä Tiger of Swedenin trenssi on ihanan rento ja malliltaan reilu – juuri sellainen mistä nyt pidän.

Anne Melender Tigerofsweden Trenssi 5

Paras hankinta – aurinkolasit vahvuuksilla

Kiittelen muuten itseäni tosi paljon siitä, että hankin viime kesänä Instrumentariumista vahvuuksilla olevat aurinkolasit. Näille on jo nyt ollut hurjan paljon käyttöä. Aurinkolasit on RayBanin mallistosta, tykkään heidän ajattomista kehysmalleista niin silmälaseissa kuin aurinkolaseissakin. Minulta löytyy myös uudet ihanat Saint Laurentin aurinkolasit, joita käytän piilolinssien kanssa.

Anne Melender Tigerofsweden Trenssi 7Vaihdoin laukun vähän pienempään ja keväisempään versioon. Tämä oliivin vihreä Helmi-nahkalaukku on kotimaisen Aarikan mallistoa (*saatu). Kompaktin kokoiseen laukkuun mahtuu juuri silmälasikotelo, pieni lompakko, avaimet ja maskit. Mielestäni tuo vihreän sävy on hurjan nätti trenssin beigeen väriin yhdistettynä.

Anne Melender Tigerofsweden Trenssi

Tällä viikolla on hurjan paljon työjuttuja, mutta nautin pienestä kiireestä. Paljon tulee koneella istumista ja tulevien projektien suunnitteluhommaa, palavereita ja tietysti kuvattavaa myös. Villa Woodsin asioita edistetään, en meinaa malttaa odottaa että päästäisiin ihan fyysiseen edistymiseen talon suhteen. En olisi uskonutkaan miten paljon taustatyötä pitää tehdä tällaisessa projektissa. Mutta olen kyllä yllättävän rauhallisesti suhtautunut asioihin, normaalisti olen tosi kärsimätön ja haluan että kaikki tapahtuu nopeasti. Tässä projektissa on hyvä opetella vähän malttia. Mutta nyt jo niin kivoja asioita suunnitteilla taloprojektiinkin liittyen.

4 Comments

  1. Tykkään asustasi. Monien vuosien jälkeen minäkin tykästyin taas huppareihin. Liekö tämä lisääntynyt kotoilu ollut yhtenä syynä? Minä löysin melkein vastaavan kuin sinulla Nansolta.

    • Mäkin oon löytänyt hupparit uudelleen, kivoja rentoja vaatteita. Hei se Nansonkin on tosi kiva versio! 🙂

  2. Nythän trensseille tulikin käyttöä. Mulla t.sininen ja musta trenssi, joita en mielelläni keväisin käytä. Ovat niin synkkiä, syksyn vaatteita. Talven tummien värien (paitsi, ettei talvella ole mikään pakko pukeutua mustaan, mutta kun tykkään) jälkeen kun niin mielellään pukeutuisi vaan vaaleaan. Asusi on tosi kiva ja rento. Olen käyttänyt hupparia villakankaisen ulsterin alla: yhdistelmä tekee ehkä vähän virallisesta ulsterista hiukka rennomman.
    Ihana kuulla, että Lätsän suhinalle löytyi selvyys ja vaiva on hoidossa. On raastavaa olla huolissaan lemmikin hyvinvoinnista.

    • Se on muuten totta, että näin keväällä mielellään pukeutuu vaaleaan sävyyn, kun taas syksyllä tummempiin. Huppari on kyllä ihana asiallisemman takin parina, se tasapainottaa asukokonaisuutta. Joo, olen tosi iloinen että Lätsän vaiva löytyi ajoissa, niin saatiin lääkitys jo tässä vaiheessa. <3

Write A Comment