”sisältää kaupallisessa yhteistyössä Instrumentariumilta saatuja tuotteita”
Nämä kuvat näyttävät aika hyvin tämän hetkistä pukeutumistilannetta. Sängyllä on se asu mihin todellisuudessa olen ollut pukeutuneena viimeajat, mutta päällä on keväistä pukeutumisintoa – ainakin testailin miltä värikäs ja raikas asu näyttää. Pikkukukkaiset paidat ovat ihastukseni juuri nyt, tämäkin yksilö on löytynyt second handina Maanantaimarketista. Mutta hei, minulla on uudet silmälasit!
Teen kaupallista yhteistyötä Instrumentariumin kanssa, tämä blogipostaus ei kuitenkaan ole yhteistyö.
Jokin aika sitten esittelin Instagramissa muutamia silmälasi- ja aurinkolasivaihtoehtoja, joista valitsin näissä kuvissa näkyvät itselleni. Silmälaseissa päädyin RayBanin klassisiin muovisankaisiin kehyksiin. Kaipasin hentojen silmälasieni rinnalle astetta näyttävämpiä kehyksiä – ihan vaihtelun vuoksi. Olen aina tykännyt tästä klassisesta mallista, minusta tällaiset silmälasit ovat kuin vaikkapa farkut pukeutumisessa, aina ajaton ja toimiva valinta.
Kun yritän kuvailla itseäni, minä yleensä saan seuraa. Joskus täytyy ihan hätistää jompi kumpi koirista pois tieltä. Tällä kertaa kuvauksissa mukana hääräsi Flora, sillä aikaa Lätsä tyytyi makoilemaan sohvalla. En vaan kestä tuota pientä koirulaista, hän tuijottaa aina suoraan silmiin.
Tämä on harjoituspanostukseni tanskalaisen rennon pukeutumistyylin saloihin.
Kaipaan värejä pukeutumiseen ja kyllä samalla kotiinkin. En tiedä onko se tämä erityisen harmaa ja hidas kevät vai kaikki selaamani visuaalinen inspiraatiotulva, mutta opettelen lisäämään sävyjä elämään. Periaatteessa tuo sininen paitis ja nuo oranssit housut eivät ole parhaat yhdessä, mutta olen oppinut rohkeilta tanskalaisilta tyylitaitureilta, että oudot väriparit voivat toimia. Tämä on harjoituspanostukseni tanskalaisen rennon pukeutumistyylin saloihin. Muuten ajattelin etsiä paitikseen sopivat kapeat perusfarkut. Nyt kiinnostaa aika kapea malli, missä on korkea vyötärö ja pesuna hitusen kulunut keskisininen.
Muuten voisin vinkata teille tämän hetken mieleisimmistä kotiasuista – sängyn päällä loikoilee valkoinen väljä puuvillateeppari HM:n mallistosta ja Lindexiltä löytynyt vaniljan sävyinen college-asu – se on niin kiva, että melkein harkitsen ostavani toisen samanlaisen. Yksi ihana kotijuttu ovat myös nuo Flatteredin pörrötohvelit, jotka sain loppusyksystä synttärilahjaksi. Ne ovat todella mukavat, pitää välillä vähän säästellä, etten heti kuluta niitä loppuun. Mutta kyllä vaan tykkään käyttää kotona sisäkenkiä.
Mieleisin kotiasu on väljä teppari ja collegepuku.

Tähän uuteen lyhyempään polkkatukkaan olen myös ollut tyytyväinen, keskijakauskin tuntuu harjoittelun jälkeen jo ihan normaalilta, niin hiusten auki ollessa kuin näin ponnarillakin. Miksi sitä luokin itselle kaikenlaisia ennakkoluuloja uusia kokeiluja kohtaan, kehotan rohkeasti välillä testaamaan jotain muuta mitä aina tekee, uusiin juttuihin tottuu aika äkkiä.

Tässä vielä Instrumentariumista valitsemani aurinkolasit, Saint Laurentin hitusen sporttinen malli tuntui kivan reippaalta ja modernilta. Näihin aurinkolaseihin ei saa linssejä voimakkuuksilla, mutta se ei haittaa. Minulla on käytössä Instrumentariumista piilolinssit, joten halusin nimenomaan aurinkolasit, joita voi käyttää piilareiden kanssa – kun menee sisätiloihin ei tarvitse vaihdella silmälaseja tilalle, vaan voi napata aurinkolasit pois ja piilareiden ansiosta näkee ihan normaalisti. Piilarit ovat tosi kätevät näin aurinkolasiaikaankin. Minulta löytyy viime kesänä Instrumentariumista ostetut RayBanin aurinkolasit vahvuuksilla, niille on myös toki käyttöä. Onneksi on monta eri vaihtoehtoa eri tilanteisiin. Piilolinssit olivat myös tosi kätevät uusia silmälasinsankoja valitessa, näki paljon paremmin miltä erilaiset kehykset itsellä näyttivät.
Tässä postauksessa olikin mukavasti puuhaa tällaiselle räntäsateiselle kevätlauantaille. Vaikka kuinka kiva näitä juttuja on tehdä, niin kieltämättä mielummin seikkailisin puutarhamyymälässä ja istuttelisin kasveja parvekkeelle. Mutta ihan pian varmasti sitäkin!
8 Comments
No nyt on karkki kokonaisuus 👍🏻
Voi kiitos, ihana kuulla 🙂
Näyttää ihan hirmu kivalle!
Jee, niin kiva kuulla, itse vähän emmin tuota yhdistelmää, mutta kannatti testata 🙂
Tosi kaunis kokonaisuus! Silmälasit sopii tosi hyvin ja asu on myös ihanan pirtsakka.
Kiitti, ensin tosiaan ajattelin että onko vähän outo yhdistelmä, mutta sitten kokeilin rohkeasti, kannattaa näköjään testailla omasta kaapista sellaisia yhdistelmiä mitä ei heti ekana tulisi mieleen kokeilla. 🙂 Ja tykkään kovasti uusista laseistakin, vaihtelua niihin edellisiin, vaikka nekin on kivat.
Minäkin pidän asustasi. Hauskaa, että olet ottanut ’ohjelmaasi’ tanskalaisen rennon pukeutumistyylin. Minä kun tykkään erityisen paljon tanskalaisen rennosta arkkitehtuurista, designista ja sisustamisesta. Pidän myös silmälaseistasi. Itselläni on toffeen väriset Moscot Lemtoshit ( https://eu.moscot.com/products/lemtosh ), jotka muistuttavat omiasi. Ja tiedät, mitä mieltä olen nappisilmäisistä hauveleista.
Ihana kuulla Ania, todellakin tanskalainen ento pukeutumistyyli ja tosiaan tyyli yleensäkin on kovasti myös minun mieleen. Wau, sinunkin lasisi ovat tosi upeat. Ja voi että tiedän kyllä nämä nappisilmät – terkut teidän ihanuudelle <3