Istun tässä näppäimistön ääressä ja nyt on ”virallisesti” toinen työpäiväni kesän jälkeen. Minulle tapahtuu joka ainoa kerta loman jälkeen tämä sama ongelma – en vaan meinaa käynnistyä. Eka päivä loman jälkeen on yleensä pää kipeä (niin oli nytkin), sitten tämä toinen työpäivä menee toipuessa siitä. Suggeroin itseni että eihän tässä ole mikään kiire, verkkaisesti edeten, koska kun ne kiireet alkaa, niin taatusti olen sitten ihan terässä. Nyt on ensimmäiset palaverit istuttu, kalenteria täytetty ja suunnitteluita tehty; jotain siis olen saanut aikaiseksikin.
Palataan kuitenkin viime kuun puolelle, nimittäin lomatunnelmiin, joita kuvittaa meidän ihanat rantapäivät Lohtajalla. Ah mikä kesäloma onkin takana. Minä pidin kaksi kokonaista kuukautta lähes täysin lomaa. Tein vain muutaman työjutun ja päivitin somea ihan miten sattui ja huvitti, vailla mitään ajatusta. Teki niin hyvää.
Ihan parasta lomassa oli yhdessäolo perheen kanssa pitkän ajan jälkeen. Nähtiin lyhyesti täällä Turussa ja sitten paremmin vielä Kokkolassa. Huomasin miten kauhea ikävä on omaa perhettä, taisin vähän pillahtaa itkuunkin siitä. Olen tosi läheinen vanhempien ja siskon kanssa ja välillä ottaa lujille kun he asuvat niin kaukana. Toivottavasti ei enää tule näin pitkiä taukoja näkemisiin mitä koronan takia nyt oli.
Nanson pellavamekko oli täydellinen rantamekko, hatun lainasin siskolta kun oma unohtui kotiin.
Minua naurattaa, että olen mielessäni ”jutellut” teille vaikka mitä asioita loman aikana. Miettinyt että tästä ainakin kirjoitan ja mainitsen. Nyt kun tässä istun ja näpytän, en meinaa muistaa enää mitään niistä asioista. Syy miksi pidän yleensä muistivihkoa inspiraatioita varten, mutta lomalla en kirjannut mitään ylös. Ehkä ne kuitenkin olivat ihan vaan jokapäiväisiä idiksiä ja ajatuksia, sellaisia joita tulee koko ajan eteen. Kunhan tästä reipastun niin varmasti saatte taas kaikenlaisia vinkkejä ja ajatuksia minulta.
En muuten lukenut ainoatakaan kirjaa loman aikana. Aloitin kyllä kuvan kirjan, jonka nappasin vanhempien kirjahyllystä, mutten vielä päässyt alkua pidemmälle. Meinasin asettaa itselleni kesän alussa lukutavoitteen, mutta lopulta luovuin kaikista lomalle asettamistani raameista. Olin vaan ja menin päivä kerrallaan. Teki hyvää kuten arvata saattaa.
Kerrostaloelämä vai oma piha
Miehen loma oli heinäkuussa ja oli aivan ihanaa käydä pienellä visiitillä Hangossa ja Fiskarsissa. Aiemmin kesällä piipahdettiin Kemiössä ja Matiljedalissa. Näiden lisäksi oltiin siis myös viikon verran Kokkolassa. Muuten seikkailtiin Turussa muina kesäihmisinä.
Keskustakoti tuntui alkukesästä hellekautena aivan mielettömältä. Mentiin ristiin rastiin keskustaa ja katseltiin paikkoja. Pakko kyllä myöntää että alkuinnostuksen jälkeen kerrostaloelämä ei enää tuntunut yhtä jännittävältä, vaan alettiin jo suunnitella sitä hetkeä kun oikeasti on taas oma piha. Kyllä me valitaan se minä hetkenä tahansa mielummin – nyt tuntuu että täytyy aina poistua kotoa jos haluaa tehdä jotain. Ei olla mitään paikalla istujia eikä myös rannallakaan tykätä tuntitolkulla vaan maata. Tarvitaan niitä pieniä puutarhapuuhasteluita siinä pihaoleilun lomassa. Pienet retket ja reissut on kivoja, mutta ei sellaista jaksa koko aikaa.
Tämmöiset jutut on niin henkilökohtaisia ja nytpä taas opittiin meistä lisää. Ah Villa Woods, niin odotetaan että se käynnistyy ja valmistuu. Pian palaankin kirjoittamaan talon etenemisestä teille.
Pohjoismaiden pisin hiekkaranta
Näiden kuvien ranta on Lohtajalla Vattajalla, Lahdenkroopin hiekkaranta. Se on siskoni mukaan pohjoismaiden pisin hiekkaranta. Pakko sanoa että paikka on aivan älytön. Kahtena päivänä nautittiin tuolla uimisesta ja rantaelämästä, se tuntui kun olisi piipahtanut yhtäkkiä ulkomaan rantalomalla. Itse en ole erityinen vesipeto, mutta uin vähän ja lopun aikaa katselin kun toiset hyppivät ja uivat innolla. Tuolla oli dyynejä, joihin saattoi kahlata ja siitä sitten vesi syveni sen verran että voi hypätä pomppuja veteen.

Syksyn suunnittelua
Minun työpöydällä ei sinänsä ole mitään uutta ja mullistavaa. Loman jälkeen varmasti jaksaa taas paremmin keksiä kaikenlaisia ideoita ja innostua uusista asioista, kunhan tässä käynnistyy. Omilla kanavilla jatkuu sama meno, siivousjuttuja jo odotankin, niitä on luvassa taas rutkasti. Sisustusasiat alkavat jo raksuttaa päässä kesän jälkeen, koska kodillekin tekee hyvää olla kesälomalla. Huomasin ensimmäisenä henkisen lomanlopetuksen kotihommissa, siisteys ja järkkäily ovat alkaneet kiinnostaa. Mietin jotain uutta piristystä tähän vuokrakotiinkin, asutaan tässä kuitenkin vielä varmaan vuoden verran. Mutta tietysti sisustusjutut ovat pöydällä Villa Woodsin suhteen, pääsette varmasti mukaan seuraamaan pohdintoja ja valintoja. Ja varmasti kaikenlaiset arjen niksit ja vaatekaapin lempparit tulevat näkymään sisällöissäni.
Tykkään kuitenkin miettiä uusia juttuja, katsotaan mitä kivaa keksisin, niin ja Suvin kanssa Koti-livet jatkuvat jo ihan pikapuolin.
Kuvassa auringon edessä on mustaa savua, joka on peräisin Kalajoen metsäpaloista.
Mutta nyt on ainakin aloitettu tällä postauksella blogin syyskausi, hipheijaa sille. Jos teillä on idiksiä tai toiveita niin muistattehan että saa laittaa niitä aina.
4 Comments
Voi, Vattaja! Mä leireilin Ohtakarissa teininä, ja monesti kesäisin pitää Pohjanmaalla käydessä mennä sinne. Onneksi siitä ei ole tullut Kalajoen kaltaista turistirysää.
Vattaja on kyllä niin upea! Mietin miksen Kokkolassa asuessa enempää hengannut siellä. Nyt kun Suvin mökki on siinä seudulla, niin on tavallaa löytynyt vasta tää paikka. On kyllä hyvä ettei ole markkinoitu liikaa – mutta se johtuu varmasti siitä armeija-alueesta.
Kommentoin nyt varmaan ekaa kertaa, vaik oon kyl lukenut jo pidempään. Kiva, että siivousjuttuja on tiedossa, niitä odotellessa :). Myös kaikenlainen järkkäily ja sisustaminen kiinnostaa :).
Hei onpa kiva että kommentoit <3 Ja kyllä kaikenlaisia kotiin liittyviä arkijuttuja ja niksejä on luvassa roppakaupalla. Oon niin innoissani kun pääsen niiden juttujen kimppuun, siksi niin ihana kuulla että niitä odotellaan! 🙂