Anne Melender Balmuir Korikassi

Sunnuntai on ihan täydellinen päivä pieneen haahuiluun, no oikeastihan itse aloitin päivän tietokoneen ääressä työjuttua naputellen, mutta kun se oli kutakuinkin valmis, tartuin intuitiolla kameraan ja nappailin tänne muutaman kuvan parista ostoksesta. Samalla kävin lukemassa siskoni Suvin blogipostauksen ja siitä inspiroituneena heräsi taas muutamia ajatuksia somesta. Tässä teille sekalainen setti kaikkea – löytöjä ja ajatuksia.

Anne Melender Balmuir Korikassi Ruskea

Balmuir-korikassi

Olen koko kesän yrittänyt etsiä täydellistä suurempaa korikassia entisen tilalle. Minun kesäasustukseen korikassi on kuulunut jo vuosia ja sen vuoksi vanha kassini onkin hajoamispisteessä. Onneksi se kesti vielä tämän kesän, mutta ilokseni löysin ensi kesää ajatellen jo valmiiksi uuden. Kaupoista en mieleistä bongannut, sen sijaan bongasin sellaisen Instagramista. Jonna Kivilahti möi instakirppiksellään Balmuirin korikassia ja nappasin sen heti itselleni. Tämä on ihan mielettömän kiva ja käytännöllinen. Plussaa nahkaisista sangoista, jotka eivät paina kättä, vaikka kassissa kulkisi painavampaakin kannettavaa. Lisäksi olkahihna on mainio lisävaruste. Kuulin Jonnalta että Balmuirilla on tulossa ensi kesäksi tästä kassista uusi versio. Olen tyytyväinen ja vielä siitä että löysin omani käytettynä. Minulla on ollut viime aikoina tosi hyvä tuuri second hand -juttujen suhteen.

Anne Melender Balmuir Korikassi 3

Ajatuksia somesta juuri nyt

Suvin kirjoituksen innoittamana minäkin pohdin hiukan omaa somettamistani. Olen täysin samoilla linjoilla Suvin kanssa, intuitiolla mennään ja sillä mitä itsellä tuntuu olevan sanottavana. Minusta parasta somessa on juuri se että tehdään siltä miltä itsestä hyvältä tuntuu. On ihan turha verrata toisiin (vaikka välillä se on kaikille vaikeaa), mutta parasta on kun luottaa omaan intuitioon ja kertoo toisille niitä asioita, jotka itseä kiinnostaa sillä hetkellä. Oli se sitten vaikka kliseinen syksyn alkaminen kynttilöineen ja tunnelmoineen. Sitäpaitsi joukossa into tiivistyy ja eikö se ole vaan ihana juttu. Itse tykkään eniten seurata tilejä jotka antavat minulle jotain jollain saralla. Toiset inspiroivat kauniilla kuvilla, joku terävillä ajankohtaisilla huomioilla, yksi iloisella asenteella, joku rennolla arkielämän avaamisella ja jonkun kirjoitukset vaan ihastuttavat. Olisi todella tylsää jos kaikilla olisi aivan samanlainen näkökulma ja visuaalinen ilme. Itselle tärkeintä on saada jotain irti seuraamistani sisällöistä. Inspiroida voi niin monella eri tavalla!

Anne Melender Balmuir Korikassi 5

Ruokajutuista

Sohvapöydällä juuri nyt; lehtiä kuten aina, kynttilä jota en vielä ole sytyttänyt (odotan vielä kynttilöiden sytyttämisen kanssa), sesongin herkkua eli luumuja ja jotain juotavaa. Olen nyt innostunut lukemaan ruokajuttuja, kuvan lehti on GRV:n Italia-erikoisnumero, jossa ihana Bella Table -pastakoulu. Tekisi mieli alkaa heti tehdä jotain herkkuja, mutta siinä vaiheessa kun pääsen keittiöön, haluan jotain vaan nopeasti. Ehkä se vielä lähtee joku kerta pidemmän kaavan mukaan.

Tein muuten perjantaina ”junttipitsaa”, ehkä näit Instagramissa. Se on sellainen vanha ysäripitsa, joka nimettiin miehen kanssa lempeaästi ”junttipitsaksi” koska se on hyvin kaukana nykyisestä pitsastandardista. Yksinkertaisesti siinä valmistetaan maukas tomaattipohjainen jauhelihakastike (tai mikä tahansa kastike) ja kipataan se pitsapohjan päälle (jota ei nostateta tai muuta sellaista hankalaa) ja sitten kuorrutetaan juustoraasteella ja paistetaan uunissa. Tästä tulikin hirveästi yksäriviestejä ja muisteloista seuraajien kanssa. Joskus tällaiset vanhat klassikoruoat vaan maistuu – ehkä juuri syksyllä 🙂

Anne Melender Balmuir Korikassi 6

Instagramin ansiosta ollaan muuten ihastuttu tuohon San Pellegrinon veriappelsiinilimsaan. Ai että, ei saa liian usein juoda limua, mutta joskus kun haluaa hemmotella itseä jollain juomalla. Minulla tämä myös korvaa sen viikonlopun viinilasillisen. Näitä ostettiin Verkkokaupasta iso satsi hyvään hintaan, ihana kun jääkaapista löytyy varoiksi tällainen juoma. Maistettiin muitakin makuja, mutta tämä oli molempien ehdoton suosikki. Juon aina lasista, mutta kuvaan halusin tölkin tietystikin.

Anne Melender Balmuir Korikassi 7

Sadetakki

Kuvassa Lätsä esittelee häneenkin liittyvää uutta vaatekappalettani. Ostin oikean sadetakin. Tällaista ne sadepäivät saivat minut haluamaan. Kun kipaisee koirien kanssa ulos sateella, on ihana vetaista sadetakki päälle, hupullinen sellainen. Halusin jonkun nätin, jossa voi vaikka mennä kaupunkiasioillekin. Löysin Samsoe/Samsoelta kivan mallin. Minulla on koko L, koska pidän väljistä takeista ja minusta on kätevää tarvittaessa pukea sadetakki toisen takin päälle. Seuraavaksi pitäisi ehkä vielä ostaa jotkut kivat kumisaappaat. Minulla on pitkävartiset Hunterit, mutta sellaiset kevyemmät nilkkapituiset saappaat olisi kätevät – Terhi Pölkillä on ihanat.

Anne Melender Balmuir Korikassi 9

Viikonlopun pieni piristys oli lauantain kynsihuolto. Päädyin tällä kertaa klassiseen kirkkaanpunaiseen väriin – pähkäilin nuden ja tämän välillä. Myönnän jääneeni täysin koukkuun tähän geelilakkaushommeliin. Minulla kestää noin kolme viikkoa hyvänä tuo lakkaus. Kysyin muuten viimeksi kynsihuoltajalta, että saako näitä leikata tai viilata jos tarvitsee ensiapua. Hän sanoi että kummin vaan, mutta jos leikkaa niin olisi hyvä viilata se leikkuupinta sen jälkeen. Olen nyt testannut ja kumpikin toimii eikä lakka halkeile sen enempää leikkaako vai viilaako. Tämä jos jotakuta askarruttaa.

Tänään teki mieli jutella tällaisia teille. Olen luvannut koostaa postauksen mm. siitä mitä kaikkea ollaan tehty täällä vuokrakodissa sen ilmeen parantamiseksi. Piti jo keväällä siitä kirjoittaa, mutta muuttorumba jotenkin vei innon kirjoittaa tarkemmin aiheesta. Mutta lupaan ottaa sen ensi tilassa asiakseni, sitä postausta on niin paljon kyselty.

2 Comments

  1. Kiva oli Suvin ja sinun live taas kerran. Mistä sinä olet ostanut ergonomisen tyynysi?

    • Ihana kuulla 🙂 Minulla on IKEA KLUBSPORRE-ergotyyny. Huomenna tulee tänne blogiin ihan tarkka juttu makkarista ja petauksesta.

Write A Comment