Tuntuu että olen viettänyt nyt syksyllä ihan liikaa aikaa meidän olohuoneessa – no siinä nurkassa on myös minun työpiste, että työpäivät tietysti kuluvat pitkälti tässä tilassa. Mutta kyllä on välillä sellainen olo, että ei malttaisi odottaa oman talon valmistumista ja vähän väljempää kotia.
Tämän päivän asukuvaspotti on vaivattomasti oma koti/työpaikka. Halusin nimittäin esitellä teille täällä blogin puolella Almada Labelilta tilaamani ihanan neulepaidan, jota olen käyttänyt viimeaikoina todella paljon.
Almada Lable Turtleneck Sweater greige
Almada Label -vaatemerkki on varmasti melkein kaikille tuttujen vaikuttajien Alexan ja Lindan perustama. Ihailen näiden nuorten naisten intohimoa kokeilla uusia asioita ja rakentaa uraa. He ovat monella tavalla olleet esikuvia tämän päivän vaikuttajan työtä tekeville. Nuoret äidit ovat samaan aikaan pienten vauvojen ohella luoneet todella upean ja kiinnostavan brändin. Almadan neuletuotteet ovat kaikki minusta aivan täydellisiä – samaan aikaan vaatekaapin klassikoita, mutta silti tuoreen näköisiä. Tiedätte että tällainen yhdistelmä osuu omaan makuuni just eikä melkein.
Tilasin tämän Turtleneck Sweaterin äskettäin kun siitä tuli droppi heidän nettikauppaan. Tuotteita tehdään pienissä erissä ja tuotteita kannattaa vähän kytätä että pääsee tilaamaan haluamansa. Eli jos ihastuitte Almadan valikoimaan, kannattaa ottaa heidät vaikka Instagramissa seurantaan. Jos minulla ei olisi jo liian monta ihanaa neuletta kaapissa, sortuisin ehdottomasti pariin muuhunkin Almadan neuleeseen.

Tämän pooloneuleen materiaali on merinovillaa ja kasmiria. Neule ei ole tippaakaan nyppyyntynyt tai kärsinyt, vaikka olen käyttänyt sitä jo paljon. Olen ostokseen äärimmäisen tyytyväinen. Minulla on koko S, suosittelen ottamaan normaalin oman koon mitä yleensä käyttää. Malli on tarkoituksella väljä – olkalinja on laskettu, hihat ylipitkiksi tarkoitettu ja helma kivasti pidempi takaa kuin edestä. Materiaali on päällä todella pehmeän tuntuinen, se ei kutita yhtään. Neule ei ole paksu, muttei ohutkaan, siitä ei näy läpi.
Miten yhdistän pooloneuleen
Tykkään itse käyttää tätä neuletta eniten mustien trikoiden parina ihan arjessa ja kaupunkimenoissa. Lenkkarit ja pitkä takki tekevät kokonaisuudesta rennon tyylikkään. Neule on kiva myös vajaamittaisten farkkujen kanssa, itse melko lyhyenä pidän sen kanssa niukemmasta alaosasta, vaikka toisten päällä olen ihaillut väljään neuleeseen yhdistettyjä pitkälahkeisia housuja ja farkkuja. Minulla sellainen kombo on helposti liian raskas. Kuvissa minulla on Leviksen 501-farkut vajaamittaisilla lahkeilla ja pehmoiset kotitossut. Kaupungille mennessä vaihdoin jalkaan mustat loaferit ja sujautin päälle mustan villakangastakin.
Kotona työskennellessä yritän pitää tietyistä rutiineista kiinni. Aamupalan jälkeen kierrän huoneet ja laitan kaiken nätisti paikoilleen. Petaan sängyn, pöyhin tyynyt ja järjestän keittiön. Ajattelen että jos minä haluan yhtäkkiä kuvata jotain, kuten vaikka nämä asukuvat, työtä helpottaa että paikat on valmiiksi kunnossa. Yritän myös skarpata aina kivan asun päälleni, vaikka kieltämättä lököt collegehousut ovat paheeni. Meikkaamista en oikeastaan skippaa yhtenäkään päivänä, vaikken liikkuisi kotoa kummemmin muualle kuin koirien kanssa ulkoilemaan. Olen ajatellut että jos ei huolehdi perusjutuista, helposti jämähtää paikalleen. Nyt tulee lähdettyä ovesta ulos tehokkaammin kun ei tarvitse heittää kuin takki päälle. Välillä meinaan tulee vähän mökkihöperö olo yksin kotona työskennellessä.
4 Comments
Olen ihaillut noita neuleita jo tovin, pitääpä mennä katsomaan mikä tilanne niissä on – neuletakki oli nimittäin loppuunmyyty pari viikkoa sitten. Ja hei miten ihanat tossut, mitkäs ne on? 🙂
Kivaa päivää sateesta huolimatta sinne Turun suuntaan!
Maarit
Näitä täytyy vähän kytätä, kun erä tulee niin olla heti paikalla – mutta kannattaa, neule on kyllä mieletön 🙂 Nuo karvatossut on Flattered-merkin ja aivan mielettömän kivat kotitossut. Samoin kivaa päivää sinnekin, tuo sade kyllä vähän rassaa, mutta minkäs teet – ei kun tunnelmointimoodi päälle.
Olen haaveillut tästä neuleesta, mutta erät menevät aina hurjan nopeasti. Myös koko vähän arveluttaa. Mikähän koko sinulla on tästä neuleesta? Ihanaa joulunodotusta! 😊
Minulla on S-koko, malli on väljä niin en ottaisi ainakaan yhtään suurempaa kuin normikoko. Mutta toisaalta, malli on sellainen, että se toimii missä koossa vain. Kannattaa laittaa Almadan sivuilla se ilmoituspyyntö päälle, niin saa aina tiedon kun uusi erä on tulossa tilattavaksi. Mieletön neule! Ihanaa joulun odotusta sinullekin <3