”Kaupallinen yhteistyö Sinituote ja Asennemedia

Anne Melender Sinituote Koirat 5

Tällä kertaa ”Lätsällä on asiaa” – puhutaan nimittäin koiraperheen siivousnikseistä. Etenkin nyt syksyn sadekautena koiraperheessä täytyy tehdä ylimääräisiä pesu- ja pyyhkimishommia, mutta toki koirat muutenkin tuovat siivoukseen oman pienen lisänsä.

Meillä korien oma paikka on kylpyhuoneessa, siellä toimii ruoka- ja juomapiste, sinne he jäävät silloin kun ovat kahdestaan kotona ja sinne suunnataan ensimmäisenä lenkin jälkeen siistiytymään.

Anne Melender Sinituote Koirat 8
Muutamia siivousvälineitä, joita käytän koirien jälkien siistimiseen. Lattioita moppailen kurakautena ahkerasti, nopein ja kätevin on mielestäni mikrokuituinen lattiamoppi – se on helppo huuhdella hanan alla ja välillä pestä pesukoneessa muiden siivousvälineiden kanssa.

Koirien ruokailupaikka

Onneksi tässä vuokrakodissa on suhteellisen tilava kylpyhuone,  jossa koirien hoitopiste mahtuu olemaan muiden kylpyhuonetoimintojen ohella. Kylpyhuoneessa meillä onkin aina vähän ruuhkaa. Lätsä ja Flora ovat tottuneet siihen että kuivamuonaa on aina tarjolla. Lätsä ei suostu syömään ruokaa kupista, joten nappulat on sijoitettu muovisen alustan päälle. Oikeastaan hän ei joisi vettäkään mielellään kupista, vaan usein huitoo sen tassulla kupista lattialle ja juo siitä. Tämän takia ruokapistettä saa pyyhkiä monta kertaa päivässä, eikä sitä oikein voisi sijoittaa muualle kuin vettä kestävälle lattialle. Uudessa talossa koirat saavat oman paikan kodinhoitohuoneesta.

Anne Melender Sinituote Koirat 7
Pikasiivousliinat ovat nopea apuväline koirien sotkujen pyyhkimiseen

Anne Melender Sinituote Koirat 6

Pikasiivousliinat ruokapisteen siivouksessa

Käytän koirien ruokapisteen pyyhinnässä mikrokuituliinaa tai SINI:n pikasiivousliinoja. Pidän aina käsillä kosteita pikasiivousliinoja, joilla suuremmat tahrat saa nopeasti pyyhkäistyä. Vesiroiskeet kuivaan koirien omalla mikrokuituliinalla, sellainen on aina ruokapisteen vieressä valmiina. Kosteilla pikasiivousliinoilla pyyhkäisen mahdolliset kuratassun jäljet lattiasta, jotka ennättävät tulla ulkoilun jälkeen ennen tassupyyhintää/pesua. Samoin pikasiivousliinoilla pyyhkäisen lattialta ruokailusta tulleet tahmat. Käytän välillä myös SINI kuivia pikasiivousliinoja, joskus sellaisia, mitkä ovat keittiön tasojen pyyhinnästä siirretty koirien ruokapisteen siistimiseen. Pyrin käyttämään kaikki liinat huolellisesti loppuun saakka puhtaammasta likaiseen pyyhintään.

Kodin lattiapintoja täytyy koiraperheessä pyyhkiä säännöllisesti, olen todennut SINI:n mikrokuitumopin näppäräksi. Moppiosa on helppo kostuttaa hanan alla ja mikrokuituinen pesin irroittaa tehokkaasti tassunjäljet laminaattilattiasta. Sen saa väännettyä tarpeeksi nihkeäksi, eikä edes pesuainetta tarvita. Moppi on helppo huoltaa huuhtelemalla ja pesen mopin pesukoneessa aina muiden siivousliinojen kanssa. Käytän usein mopissa myös kuvassa näkyvää laminaattimoppiliinaa.

Anne Melender Sinituote Koirat 3

Vinkki koiran pesuhetkiin

Välillä tietysti koirat on pestävä oikein kunnolla, tähän minulla on mahtava vinkki. Koirien shampoo oli minusta vaikea levittää tasaisesti turkkiin, sitä tuli aina liikaa yhteen kohtaan. Kunnes keksitiin ottaa avuksi SINI:n paineruiskupullo, siihen on hyvä laimentaa koirien shampoosta liuos ja pullo suihkii tasaisesti sen. Miten kätevä suihkia vaahto koiran turkkiin, näin pesuainetta ei tule liikaa ja sen saa levitettyä nopeasti. Tietysti paineruiskupullo on kätevä myös kylpyhuoneen pesussa, ihan vaan muistutukseksi.

Anne Melender Sinituote Koirat 2
Paras koirien tassupyyhe on mikroliina, minä käytän SINI:n lattialiinaa tassupyyhkeenä.

Anne Melender Sinituote Koirat 4

Tehokkain tassupyyhe

Kaikken tehokkain tassupyyhe koirille on mikrokuituliina. SINI:n suuri mikrokuituinen lattialiina toimii meillä aina ulkoilun jälkeen tassupyyhkeenä. Mikroliina imee tehokkaasti kosteutta, kerää itseensä kuraa ja hiekkaa ja kuivuu nopeasti uudelleen käyttökuntoon. Joskus aiemmin käytin froteepyyhettä tassujen pyyhintään, mutta kun hoksasin testata mikrokuituliinaa, en vaihtaisi sitä enää pois. Sadesäällä kun ulkoillaan, mikrokuituliina ennättää kuivua käyttövalmiiksi ja se poistaa turkista tehokkaasti myös hiekkaa ja roskaa. Koirien mikrokuituliinat pesen muiden siivousliinojen kanssa pesukoneessa.

Lätsä ja Flora ovat jo oppineet että ulkoa tullessa ensimmäisenä pyyhitään, he jäävät kiltisti odottamaan pyyhintähetkeä. Meillä on aina sama rutiini, Lätsä pyyhitään ensin ja sitten Flora. Molemmat oikein nauttivat siitä kun otan heidät syliin ja pyyhin samalla hellästi jutellen. Se on tärkeä hetki heille.

Anne Melender Sinituote Koirat

Lätsä ja Flora lähettävät siivousterkut – Sinillä siivous sujuu. Arvostan arjen askareissa helppoutta, nopeutta ja tehokkuutta. Siksi oikeat välineet helpottavat niin paljon arkea. Tässä tuli kolme kovaa vinkkiä koirasiivoukseen; mikrokuituliina tassupyyhkeenä, paineruiskupullo pesuhetkiin ja pikasiivousliinat päivittäiseen ylläpitosiivoukseen.

2 Comments

  1. Meillä suurikokoinen, sileäkarvainen koira, joka rakastaa lätäköitä ja mutaa. Sen tassut ja maha pitää aina pyyhkiä, kun tullaan lenkiltä. Usein myös kuivalla säällä, koska heinikoissa ja ruohikolla voi olla kosteutta.
    Ostin retkeilyyn tarkoitetut mikrokuituiset pyyheliinat sille. 2 kpl on käytössä (yleensä yksi, sateella pitää pyyhkiä 2 liinalla), 2 kpl puhtaana.
    Ruokakupit on suuret, joten ne on betoniset aluskupit ja metalliset sisäkupit. Sisäkuppejakin on 4 kpl.
    Koiralla on kahdessa kerroksessa juomakuppi.
    Ruoka- ja juomakipot ovat kurakaukalon päällä (Puuilo), koska suuri koira, suuret sotkut 😀.
    Puuilon kurakaukalo oli pienin kurakaukalo ja tarkoitukseen kaikkein sopivin (ei liian pieni tai suuri).
    Koiran tassut pestään tarvittaessa pesuhuoneessa,
    nykyisessä kodissa takaovi on onneksi pesuhuoneen vieressä, joten kuratassuilla ei tarvitse askeltaa koko alakerran kautta.
    Mikrokuituliinat ovat ehdottomia koiran tahrojen poistoon. Ns normaalilla keittiörätillä ei saa aikaan muuta kuin ärsytystä.

    • Oi toinen, ihana tuo kun rakastaa lätäköitä ja mutaa <3 Jep, mikrokuituliina on kyllä koiran pyyhintään ihan paras ja tehokkain, samoin sotkujen siivoiluun. Tosi hyvä tuo ruokasysteemi, voi että kun Lätsä suostuisi syömään kupista - mut ei hän itkee jos ruoka on kupissa ja yritää heittää sitä pois kupista. Niinpä mennään muovialustalla. Kurakaukalo on hyvä idis, se voisi toimia veden loiskutteluun. Hyvä kun löytää itselle toimivat rutiinit koirien hoidossa 🙂

Write A Comment