”Kaupallinen yhteistyö Saksan Viinitiedotus”
Vietimme loppuviikosta ihanan illan tonttihommien vastapainoksi. Saksan viinit kutsui meidät tutustumaan tulevan viikon Pinot Noir & Riista -viiniviikkoihin täällä Turussa.
Saksan Pinot Noir & Riista – viiniviikot Turussa (25.-31.10.2021) Teemana on ”kokkaa kotona” ja lisäksi Turussa kolme ravintolaa osallistuvat näihin viikkoihin. Piipahdettiin näissä kolmessa ravintolassa – Ravintola Ludussa, jossa söimme näille viikoille hiotun menun ja lisäksi piipahdimme kurkkaamassa kahdessa muussa ravintolassa tunnelmia eli The Tasting Roomissa ja Kakolanruusussa.


Ravintola Ludu
Muistatekin ehkä että olen aiemminkin päässyt vierailemaan Ravintola Ludussa Saksan viiniviikkojen muodossa, silloin kirjoitin tuosta ihastuttavasta ravintolasta blogiin jutun, pääset lukemaan sen tästä. Jaksan joka kerta ihailla ravintolan tunnelmaa, on kuin astuisi johonkin kansainväliseen suurkaupunkiin.
Tällä kertaa meille maistatettiin Pinot Noir -viikon viinejä, samalla saimme kuulla taustoja kunkin viinin takaa, se on minusta aina ihanaa ravintolassa, ihan eri asia nauttia hyvää viiniä kun kuulee millainen tarina ja viinitila sieltä löytyy taustalta.
Ludun menu
Ludun Pinot Noir & riistaviikkoihin menua on soviteltu Pinot Noir -viikkojen viineihin sopivaksi. Saatiin maistella menun runkoa ja viinejä, oi mitä makuelämyksiä.
Ensimmäinen annos oli Ludun tartar, voin suositella, aivan taivaalliset maut. Nyt tartar oli nautaa, mutta riistaviikoilla se tehdään peurasta. Lihan seurana oli sinappihollandaisekastike, briossi ja pikkelöityä kurkkua. Annoksen kanssa oli muutamakin Pinot Noir -punaviinivaihtoehto maisteltavaksi. Pfluger Durkheimer oli kevyt punaviini, mikä oli erityisesti minun mieleeni. Toisena maistelimme ryhdikkäämpää Dauter Spätburgunder -viiniä, se oli taas miehen mieleen.
Seuraavaksi pöytään katettiin ihana kermainen kurpitsakeitto, joka kaadettiin paahdetun munakoisotahnan ja rusinagranolan päälle, todella hyvältä maistui. Viininä oli Weegemuller Pinot Noir vaalea Blanc de Noir, joka on kuiva, raikas, pirtsakka ja hapokas. Loistokombo keiton kanssa.


Ludun upea menu päättyi superherkulliseen jälkiruokaan; pullajäätelöä lisukkeineen, voitte vain kuvitella miten hyvää se oli. Jälkiruokaviiniksi oli valittu Riesling Moser -6°C.
Kiitos taas Ludulle ihanasta ateriasta ja viinien maistatuksesta tarinoiden kera. Tämä oli jälleen elämys, jota suosittelen teillekin!
The Tasting Room
Suuntasimme Ludusta kurkkaamaan kaksi muutakin Pinot Noir -viiniviikkoihin osallistuvaa ravintolaa. The Tasting Roomissa en ole itse koskaan ennen vielä käynytkään. Miten hauska konsepti; pääosassa on juomat, joiden kylkeen on valittu makumailmaan sopivat syömiset eli esimerkiksi charcuterie-lautaset.
The Tasting Room -ravintolassa on mahdollisuus osallistua Pinot Noir -viikkojen viinitastingiin tiistaina 26.10. Muutenkin ravintolassa järjestetään viinitastingeja säännöllisesti.
Kuvassa joitakin The Tasting Roomin poimintoja Pinot Noir -valikoimasta. Täällä oli torstai-iltanakin viehättävä tunnelma pöydissä. Ihmiset istuivat nauttien hyvistä viineistä ja naposteluista, tosi kodikasta kun ulkona puski myrskyisä sade. Kannattaa tutustua tähänkin ravintolaan.
Kakolanruusu
Lopuksi uhmasimme pientä sademyrskyä ja kiipesimme vielä Kakolan mäelle kurkkaamaan Kakolanruusu-ravintolan. Oli kuin siirtyisi eri maailmaan täälläkin. Kynttilät paloivat pöydissä paksujen seinien sisällä ja vieno puheensorina kuului ympäriinsä ihmisten nauttiessa illallisesta.
Kakolan Ruusu osallistuu myös Pinot Noir & Riistaviikkoihin omalla menullaan.

Pinot Noir -kilpailu kotikeittiössä
Saksan Pinot Noir -viiniviikkoja vietetään useammassakin kaupungissa, mutta myös kotikeittiössä voi osallistua tähän viiniviikkoon valmistamalla jotain hyvää riistasta ja nauttimalla sitä Alkosta ostetun Saksan Pinot Noir – viinin kera. Omalla kotikeittiön aterialla voi osallistua Instagramissa kuvakilpailuun, jossa on palkintona lahjakortteja Pinot Noir -viikolle osallistuneisiin ravintoloihin. Osallistumiseen riittää merkitsemällä kuviin häshtägit: #saksanPNviikko2021 #saksanPN2021kilpailu
Pinot Noir on saksaksi Spätburgunder ja sitä viljellään laajalti ympäri Saksaa.
”Nykyiset makutrendit sekä skandinaavinen keittiö ovat kevyemmälle, elegantille Spätburgunderille otollisia. Enää ei välttämättä haluta vain tuhteja, tanniinisia punaviinejä, vaan modernin ja kevyemmän keittiön kumppaniksi suositaan usein myös kevyempiä viinejä. Esimerkiksi juuri riistalle Spätburgunder on oivallinen.”
Olipas ihanaa päästä fiilistelemään tällaista viinimatkaa sateisena torstai-iltana. Lämmin suositus Saksan Pinot Noir -viikkojen ravintolaillalle jos sellainen omiin aikatauluihin sopii.