Anne Melender Villawoods Ulkoa Banneri

Olen aivan innoissani kun Villa Woods edistyy ja joistakin visioista alkaa tulla konkreettisia, kun valintoja on lyöty lukkoon ja tilauksia laitettu eteenpäin. Ajattelin että voisin listata tähän postaukseen hieman nyt tilattuja juttuja ja joitakin harkinnassa olevia yksityiskohtia.

Kerrataan kuitenkin ensin mikä tilanne on työmaalla. Kannustalon puolesta urakka on kutakuinkin valmis, meille tuli ulkoa valmis talotoimitus, joten timpurit ovat tehneet ulkopanelointeja ja yksityiskohtia. Meillä oli äärimmäisen hyvä porukka, jonka työnjälkeä ihastelemme kovasti. Rimalomalaudoitus vaatii jonkin verran suunnittelua ja mittailua toteutusvaiheessakin. Ai että miten tyytyväisiä ollaan. Kunhan tästä säätila kirkastuu, menen kuvaamaan ulkopuolta oikein kunnolla.

Sisällä mies ja hänen isänsä ovat ahkeroineet päivittäin. Sisäkattotöiden kimpussa vierähtää aikaa ja telineillä ja kattotuoleilla on saanut kiikkua mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa. Minulle tuli yllätyksenä kuinka työläs vaihe tuo kattorakenteiden tekeminen onkaan. Meillä vielä korkea tila ja sitä jakava seinä ovat suuritöisiä. Sisäkattotöiden lisäksi kaikkea pientä sekalaista hommaa on riittänyt. Ai niin, miehet asensivat myös lasiset terassien ovet paikoilleen. Terassin ovia meillä on kaikkiaan neljä kappaletta – kaikki talomme ulko-ovet tulevat Kaskipuulta.

Anne Melender Villawoods Ulkoa 2
Tuo pyöreä ikkunna on minusta ihana yksityiskohta – huomatkaa miten huomaamattomaksi sen alla oleva huoltoluukku on saatu naamioitua taitavalla miettimisellä.

LVI-urakoitsija Maskun Talotekniikkatiimi on myös alottanut työt talolla. Alapohjaan on vedetty putket ja ilmastointiputkien asennus on käynnissä. Ilmastointiputkien eristykset hoidetaan itse, se on kuuleman mukaan ärsyttävää hommaa. Eli miehellä riittää katon rajassa kiikkumista vielä jonkin aikaa.

Kun jossain vaiheessa nuo sisäkattotyöt saadaan tehtyä, niin voidaan alkaa suunnitella lattiahommia – pitää tehdä eristykset ja raudoitukset ja lattialämmitysputkien asennukset. Sitten se odotettu osuus eli lattiavalu saadaan vihdoinkin valmiiksi. Meillehän tulee betonilattia, eli lattiavalu pitää tehdä sitä silmällä pitäen. Betonilattian tekijää ei olla vielä valittu.

Minä olen paneutunut Villa Woodsin hallinnollisiin hommiin ja suunnitteluasioihin. Erilaisten tarvikkeiden metsästys ja tilaus vie oman aikansa sekin. Mutta voi miten kivalta tuntuu kun jotain saadaan vihdoin päätettyä ja tilattua. Seuraavassa listaa siitä mitä viime aikoina ollaan päätetty ja harkittu.

Contura 886 Style Black
kuva: Contura

Takkavalinta

Meille tulee takka suurten ikkunoiden eteen ja sen vuoksi halusimme mahdollisimman siron ja kevyen takan. Niin paljon kun ihailen selkeitä muurattuja takkoja, näen meille sopivimmaksi ihan perinteisen mustan kamiinan. Pyydettiin muutamasta paikasta takkatarjouksia ja vertailtiin eri merkkisiä takkoja. Tutkittuamme ominaisuuksia päätös oli aika helppo – meille tulee Contura 886 Style -takka. Saimme äärimmäisen hyvää palvelua paikallisessa Takkahuone-myymälässä, oli mukava nähdä takka paikan päällä ja kuulla sen ominaisuuksista ja käyttötavoista. Tämä on kuulemma maailman ainoa takka jossa voi polttaa yhtä klapia kerralla, eli voi lisätä aina yhden puun kerrallaan halutessaan pitää pidempään tulta yllä. Meillä on valtavasti puuta, joten ajateltiin että sitä on sitten kiva hyödyntää. Takallahan ei ole kiire, koska se asennetaan vasta loppuvaiheessa paikoilleen, mutta halusimme tehdä päätöksen jo nyt, jotta piipun kattorakenteisiin tulevat osat voidaan asentaa valmiiksi tässä vaiheessa.

Anne Melender Unikot 7

Sisäovet

Lattiavalujen jälkeen aletaan tehdä väliseiniä ja meidän valitsemien sisäovien tulee olla sitä ennen päätetty, sillä levytyksissä pitää ottaa huomioon makuuhuoneiden liukuovien rungot ja listattomien sisäovien karmit. Niinpä oviasiat oli lyötävä lukkoon. Halusimme myös olla ajoissa liikkeellä, sillä valitsimme oviin oman valkoisen sävyn vakiona tulevan ”listavalkoisen” sijaan. Liukuovet meille toimittaa Liune, jossa myös saimme todella hyvää palvelua ihan puhelimen välityksellä. Meidän huonekorkeus on 280 cm ja valitsimme liukuovet heidän korkeimman mahdollisen mukaan eli 260 cm korkeina. Minusta on kiva että liukuovet ovat selkeästi korkeammat kuin normaalit väliovet. Liukuovista tulee siis valkoiset ja ilman vetimiä, valitsimme pomppumekanismilla toimivat. Uskon että ovet ovat useimmin auki ja seinän sisällä, joten minimalistinen look toimii hyvin. Korkea ja avara oviaukko lisää avaruuden tuntua eri tilojen välillä.

Alusta saakka miehen erityistoive oli tehdä sisätilat listattomina, ei siis jalkalistoja, ikkunalistoja tai ovilistoja. Löysimme sopivat väliovet Sarokkaalta täältä Turusta. Nämäkin ovet tulevat sillä meidän valitsemalla valkoisen sävyllä, samalla jolla seinät maalataan (NCS S 0500-N). Umpiovia meille tulee kolme kappaletta ja lisäksi kodinhoitohuoneeseen saman sarjan ovi kirkkaalla lasilla. Nämä valitsemamme ovet olivat hitusen kalliimmat kuin perusovet, mutta eivät älyttömän hintaisia, umpiovet siinä 400 euroa kappale, sisältäen tosiaan tuon oman sävyn.

Haluatko hahmottaa ovien sijaintia talossamme: Villa Woods pohjapiirros esittelyssä

Anne Melender Villawoods Ulkoa 4
Kodinhoitohuoneen ovi ja ikkuna, ulkopuolen sävy on sama mikä tulee talon julkisivun sävyksi.

Vinkki: Meillä kaikki ikkunat, ovet yms. on tilattu omalla sävyllä – lisähintaa toki tulee, mutta yllättävästi vähemmän kuin luulisi. Esimerkiksi lisähinta ikkunoiden ja terassien ovien omista sävyistä meidän kokonaisuudessa oli satasissa. Väliovissa puhutaan kympeistä. Kannattaa aina kysyä hintaa, sillä tiedän että moni kamppailee sen ”listavalkoisen” takia mm. seinäsävyjä.

Seuraavaksi sitten olenkin pohtinut oviin kivoja painikkeita, kiinnostaa pienet yksityiskohdat kovasti. Olenkin löytänyt kaksi mainiota vaihtoehtoa – toinen on funkkis-tyylinen peruskahva ja toinen nuppimainen kahva. Katsotaan mihin päädytään, mutta näissä pienissä yksityiskohdissa tykkään hifistellä (ainakin vielä tässä vaiheessa rakentamista).

Niin ja sisäovien lisäksi meidän pääovi on tilauksen alla. Enää pitää lyödä sen väri lukkoon – ulkoa ovesta tulee musta, mutta sisäpuolelle valitaan joku kiva tehostesävy. Pääovi tulee Kaskipuulta, kuten muutkin talon ulko-ovet. Onneksi saa valita vapaasti minkä sävyisen haluaa, sillä meidän eteisessä pääovi saa olla hauska yksityiskohta.

Anne Melender Villawoods Ulkoa

Talonumero

Talonumero on hyvä olla paikoillaan jo ajoissa, vihdoin sain tilattua meille mieleisen ja näyttävän numeron. Selailin muutamia talonumeron tekijöitä, päädyin tilaamaan 40 cm korkean numeron Hannah Hoijarin verkkokaupasta.

Ulkovalaisimet meillä on vahvasti työn alla, niistä on palaveri ensi viikolla. Meille tehtiin ammattilaisen toimesta valaistussuunnitelma ja palaan siihen täällä varmasti erikseen, koska siinä on paljon kerrottavaa ja läpikäytävää. Valitsemaamme ulkovalaisinta ollaan kuitenkin jo vilautettu Instagramissa, se on tämä Hidealite Peak mustana.

Anne Melender Unikot 3

Kiintokalusteet ja pintamateriaalit

Suuria päätöksiä liittyy vielä kiintokalusteisiin ja muihin pintamateriaaleihin. Olen tehnyt jo kalustesuunnitelmat, mutta vielä ei ole mitään tietoa kiintokalustetoimittajasta. Osa kalusteista joudutaan varmasti teettämään puusepällä, laitoinkin jo muutamia tarjouspyyntöjä niihin liittyen, mutten vielä ole löytänyt sopivaa tekijää. Tietysti seurataan budjettia, eteisen kirjahyllyn voi teettää myöhemminkin, mutta keittiökalusteita ei. Nyt täytyisikin löytää sopiva kalustetoimittaja keittiö-, kodinhoitohuone- ja kylpyhuonekaapistoille. Näissä tulee olemaan omia sävyjä ja ehkä vähän erikoismittaakin, joten joustava kalustetoimittaja hakusessa.

IMG 2357
Kuva: Vogue Living – tässä on aika ihanat vaatekaapit, en noin näyttäviä halua, mutta jotain jujua saisi ehkä olla…

Osa laattavalinnoista on tehty, nimittäin vessan seinälaatat ostettiin jo kauan sitten Torista. Olemme myös vierailleet ABL-laatoilla ja sieltä on poimittu varteenotettavia vaihtoehtoja, pitää vielä tehdä varmistuksia ajatuksille ennen mitään tilauksia. Mutta yleisilme on onneksi jo päässä selkeänä.

Ja en olisi minä, ellen olisi jo keksinyt kivoja vetimiä yms. yksityiskohtia piristämään kokonaisuuksia. Tällä hetkellä eniten pohdintaa aiheuttaa makuuhuoneen vaatekaapisto, en oikeasti tiedä millaisen haluan.

Mutta tällä kertaa tämä Villa Woods -raportti päättyy tähän, ette varmasti jaksaisi edes lukea pidempään.

—————–

Villa Woods Instagramissa: @talovillawoods ja @anne.melender

Villa Woods TikTokissa: @villawoods

Write A Comment