”Kaupallinen yhteistyö Kannustalo”
Minulla on ollut ilo piipahtaa tämän vuoden asuntomessualueella useammankin kerran kurkistamassa Kannustalon Auma -messutalon rakentumista. Nyt alkaa olla ne kutkuttavat hetket, kun talo on lähes valmis ja sisustus on taitavan Helena Karihtalan käsissä valmistunut pieniä yksityiskohtia myöten.
Kävin kuvaamassa teille ennakkofiiliksiä nyt jo ennen messuja – sattuipa vielä hauska kuvaushetki, nimittäin Auma-messutaloa kuvattiin samaan aikaan Asun-lehteen, joka ilmestyy kesäkuun lopussa.
Kaikkea en halua tässä teille paljastaa, Asun-lehdestä ja messuilta pääsee ihastelemaan kokonaisuutta oikein kunnolla.
Naantalin Asuntomessut 2022 – Kannustalo Auma
Naantalin Asuntomessut ovat huikean kauniilla Luonnonmaan saarella, meren läheisyys on vahvasti aistittavissa. Luonto on kumpuilevan kallioista metsämaastoa, joka on erityisen hienosti huomioitu messualueen maisemoinnissa. Kannustalon Auma-messutalon pihapiiri on myös suunniteltu nivoutumaan osaksi luontoa, pihaa ympäröidään upealla luonnonkivimuurilla ja valituissa istutuksissa metsäiseen ympäristöön sopiva henki on läsnä. Samaa tunnelmaa löytyy talon suurella lasitetulla terassilla, joka jatkaa sisätiloja osaksi pihapiiriä. Auma-talomallissa näkyy vahvasti japanilainen minimalistinen fiilis, joka sopii skandinaaviseen henkeen oivallisesti.
Kannustalon Auma-mallisto on minimalistisesta japanilaishenkisestä tyylistä inspiroitunut talomallisto, joka on suunniteltu pohjoismaalaiseen tyyliin sopivaksi.

Auma-messutalon sisustus kunnioittaa ympäröivää luontoa
Helena Karihtala on tehnyt yhteistyötä Kannustalon kanssa jo vuosia, hänen visioistaan on syntynyt paitsi talomalleja, niin myös ihastusta herättäneitä asuntomessusisustuksia. Kyselin Helenalta hieman ajatuksia tämän vuoden messutalon sisustuksen inpiraatiosta.
Helena kertoi halunneensa tuoda ympäröivän luonnon vahvasti osaksi sisustuksen tunnelmaa, sieltä on poimittu esimerkiksi talossa toistuva kaunis syvä vihreä sävy, joka täydentää vaaleita puupintoja kauniisti. Vihreää sävyä löytyy huonekaluista, tekstiileistä, laatoituksista ja yllätyksenä myös suosioon nousseesta pantrystä – eli ruokakomerosta. Materiaali- ja kalustevalinnoissa Helena halusi korostaa ajattomuutta, seesteisyyttä ja harmoniaa. Vaikka talon sisustus on ajankohtainen, se ei ole leimallisesti tätä hetkeä, vaan sisustus jaksaa ihastuttaa ajattomuudellaan pitkään. Tavoite oli että ”talossa olisi hyvä hengittää ja rauhoittua” – tämä fiilis välittyy heti sisään astuttaessa.
Vaikka talon sisustus on ajankohtainen, se ei ole leimallisesti tätä hetkeä, vaan sisustus jaksaa ihastuttaa ajattomuudellaan pitkään.

Upea taide on tärkeä osa sisustuksen tunnelmaa, suuret teokset näyttävät kuin olisivat tähän taloon luotuja. Ihailen olohuoneessa myös kalustevalintoja – vaalea eläväpintainen sohva on saanut seurakseen syvän tummanvihreät nojatuolit, joiden selkänojan keveys päästää valon kulkemaan lävitseen. Nämä ovat niitä hienovaraisia nyansseja sisustamisessa, joita ei tule ajatelleeksi, mutta jotka luovat tiloista vaivattomia. Toisella puolen sohvaa on muhkea ruskea nojatuoli ja pikkupöytä, selkeästi sellainen spotti, josta on hyvä ihastella takkatulta ja ulkoa aukeavaa metsämaisemaa.

Mihin vain talossa katseleekaan, löytyy kiinnostavia yksityiskohtia niin sisustuksessa kuin ikkunanäkymissäkin. Harmoninen sävymaailma ja tekstiilien luonnonmateriaalit tuovat taloon henkeä joka rauhoittaa. Auman tilaratkaisussa korostuu selkeys – suuresta olokeittiötilasta käydään sivustoilla sijaitseviin huoneisiin ja yhdessä tilat muodostavat avaran kokonaisuuden. Kaksi vierekkäistä huonetta linkittyvät läpi kuljettavan vaatehuoneen avulla toisiinsa. Messutalossa huoneet on sisustettu lisämakuuhuoneeksi ja työhuoneeksi.


Työhuoneessa näkyy upeasti Helenan tapa hioa kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten kutsuvaksi. Sommittelun taito on tärkeä niin talon layoutin suunnittelussa, kuin kotoisan sisustuksen luomisessakin. Työhuone sijaitsee kätevästi heti sisääntulon kupeessa omassa nurkassaan.



Auma-talossa keittiö on luonteva osa olohuonetta samalla rajaten kulkua kodinhoitotiloihin ja pesutiloihin. Keittiössä on lisäsäilytystilana tilava ruokakomero, jollaiset ovat taas tulossa suosioon. Ihastelin etenkin välitilan elävää vihreää kaakelivalintaa, jota Helena kertoi hivenen ensin epäröineensä, mutta lopulta päätös oli nappivalinta. Laatoitus on kuin suoraan ympäröivän metsän sävyistä ja fiiliksestä. Raikas terästaso sopii allasseinustalle, saarekkeessa puolestaan on superkaunis komposiittikivitaso. Auman kiintokalusteet ovat Puustellin mallistosta.

Ruokatilan vierestä on pariovien kautta käynti päämakuuhuoneeseen, sänkykokonaisuus näkyy kauniisti olohuoneeseen, vaatekaapistot on rakennettu kiertämään oviseinää, jolloin ne ovat huomaamattomat. Makuuhuoneesta on myös suora yhteys pesutiloihin, kodinhoitohuoneeseen ja lasitetulle terassille.

Olipa mukava päästä seuraamaan Asun-lehden kuvauksia ja juttelemaan Ulla Koskisen, Helena Karihtalan ja Mika Uusimäen kanssa messutalosta ja muutenkin talon rakentamisesta, sehän meillä itselläkin on ajankohtaista nyt. Meillekin on rakentumassa oma Kannustalon Fregatti-malli – Villa Woodsin rakentumista voi seurata kanavissani.
Päätän oman raporttini Auma-messutalosta tähän – lisää tästä upeasta kohteesta voit lukea kesäkuun lopulla ilmestyvästä Asun-lehdestä ja mikäli piipahdat messuilla, voit aistia ihan paikan päällä sen seesteisyyden ja harmonian, mikä tässä kohteessa on selkeästi läsnä.
Kohteen tarkat tuotetiedot löytyvät Asun-lehdestä ja Asuntomessuluettelosta. Kiintokalusteet ovat Puustellin, huonekalut Nomartista, makuuhuoneen kalusteet ja tekstiilit Matrin valikoimista. Taide on Makasiini Contemporary -galleriasta.
2 Comments
HEI,
Kenen valmistamat/myyntivalikoimassa ovat olohuoneen tv- taso ja makuuhuoneen yöpöydät Auma talossa? Onko ne myynnissä asuntomessujen jälkeen?
Terv., Harriet G.
Hei, olohuoneen tv-tas on Nomartista, kuten lähes kaikki irtokalusteet paitsi makuuhuoneessa kalusteet ja tekstiilit ovat Matrin. En osaa sanoa, mutta voit tiedustella Nomartista ja Matrista. Anteeksi että vastaus hieman kesti, tämä oli mennyt vahingossa ohi.