”Kaupallinen yhteistyö Teknos ja Asennemedia

Villa Woodsin kiintokalusteissa yksi tärkeistä yksityiskohdista on oikea värisävy. Halusimme kiintokalusteet toimittajalta, jonka kalusteisiin on mahdollisuus saada Teknoksen värikartastosta juuri meille sopiva värisävy. Päädyimme tilaamaan kiintokalusteet paikallisesta Unique Home -liikkeestä. Oikean värisävyn lisäksi kalusteet voidaan mitoittaa tilaan sopiviksi, sekin tietysti itse suunnitellussa talossa aika olennainen asia. Tässä postauksessa esittelen meidän kylpyhuoneen ja wc:n kiintokalusteratkaisut, niihin valitut värisävyt ja miksi kyseisiin sävyihin päädyttiin.

Monta kertaa on myös tilanne, että ei rakenneta uutta, vaan halutaankin uudistaa olemassa olevia kiintokalusteita. Teknoksen laadukkailla FUTURA AQUA -kalustemaaleilla ja oikeanlaisella työjärjestyksellä vanhojen kalusteovien maalaus on mahdollista. Listaan myös tähän tilanteeseen sopivat ohjeet tässä jutussa.

Anne Melender Teknos Futura Kalustemaali 4

Maalisävyn valitseminen kiintokalusteisiin

Me käytimme Villa Woodsin kiintokalusteiden maalisävyvalinnassa apuna Teknoksen Colour Your Story -värikokoelmaa, johon on kuratoitu helppoja ja käytännössä hyvin toimivia värisävyjä. Meidän maanläheiseen kokonaisuuteen oli vaivaton löytää ihan täydelliset hiekkaiset sävyt, jotka eivät taita liikaa punertavaan tai kellertävään.

Olemme katselleet samalla mahdollisia makuuhuoneen seinävärivaihtoehtoja, sillä meidän mielestä koti on aina kokonaisuus ja vaikka tiloissa toistuu erilaiset materiaalit ja värit, on kiva että linja on yhtenäinen. Tässä auttaa, että kokoaa materiaalimallit ja sävykortit yhteen ja tarkastelee kaikkea yhtenä kokonaisuutena.

Olen kirjoittanut aikaisemmin blogiin jutun Colour Your Story -värikartasta ja siinä on hyviä huomioita, mm. oman värimaun opettelemiseen ja mieleisen värikartan rakentamiseen.

Vinkki: materiaalikollaasiin on helppo etsiä tehostesävyjä kokeilemalla kokonaispalettiin erilaisia humiovärejä.

Näyttökuva 2022 9 22 Kello 18.46.53
mallinnuskuva meidän kylpyhuoneen kiintokalusteesta, yksityiskohdat viitteellisiä

Villa Woodsin kylpyhuoneen kiintokalusteet

Valitsimme tulevaan kylphyhuoneeseen yksinkertaisen kiintokalusteen, meille tulee pitkä laatikosto allastasolla. Laatikostoihin halusimme tilan laattoihin sopivan pehmeän beigen sävyn.

Anne Melender Teknos Futura Kalustemaali 2

Tässä näkyy kylpyhuoneen väripaletti (valokuva vääristää sävyjä). Seiniin ja lattiaan tulee sama hiekan sävyinen laatta, johon kaapiston sävyn toivottiin sulautuvan pehmeästi. Tutkimme Teknoksen Colour Your Story -värikarttaa ja päädyimme sävyyn VILLASUKKA T1726.

Näyttökuva 2022 9 22 Kello 18.50.47
haaveilemme tason päälle suuresta peilistä ja kahdesta kauniista seinävalaisimesta sen yläpuolelle

Yksityiskohtien viimeistely toivotulla värisävyllä

Tutkimme myös mahdollisuutta toteuttaa suihkun lasiseinän kehys samalla Teknoksen VILLASUKKA T1726 -maalisävyllä. Toivoisimme lasiseinän olevan esimerkiksi raitalasia, jotta suihku jää hitusen piiloon seinäkkeen taakse. Maalisävyillä kannattaa leikitellä. Usein pienet yksityiskohdat on mahdollista maalata halutulla sävyllä, mutta on tärkeää valita oikea maali ja tehdä pohjatyöt huolella.

Anne Melender Teknos Futura Kalustemaali2
wc:n materiaalipaletti, luonnossa sävyt ovat lämpimämpiä
Nimetön
wc-tila on pieni ja selkeä, tuomme materiaalien lisäksi jännitystä peilin viereen valitulla seinävalaisimella

WC:n sävymaailma

Me ostimme jo hyvissä ajoin wc:n seinämosaiikit Torista, ne ovat haalean kellan beiget. Niiden seuraan halusimme eläväkuvioisen lattialaatan, koska sen sävyistä on helppo poimia allaskaapistoon sopiva värisävy. Iloksemme lattialaatassa oli monta erilaista mahdollisuutta sävyvalinnalle, mutta lopulta ihastuimme molemmat Teknoksen sävyyn KOTOILU T1729. Tämä sävy poimii lattiasta tukea, mutta on samalla samaa lämpimyysastetta seinämosaiikin kanssa.

Anne Melender Teknos Futura Kalustemaali 3

Anne Melender Teknos Maalipurkit

Kalusteovien maalaus

Uskon että tarkasti valitut kiintokalusteiden sävyt tukevat kokonaisuutta ja luovat siitä harkitun näköisen. Samalla tavalla jo olemassa olevia kiintokalusteita voi sävyttää kodin henkeen istuviksi.

Tässä ohjeet maalattujen kalusteovien uudelleen maalaamiseen Teknoksen vesiohenteisilla FUTURA AQUA -kalustemaaleilla :

Puhdista maalattavat pinnat RENSA SUPER Maalipesulla. Kun teet pesun ennen mahdollista hiontaa, vältyt hiomasta rasvaa ja likaa vain syvemmälle maalipintaan tai puuhun. Vauriokohdat kannattaa pohjamaalata jo ennen mahdollista kittausta (soveltuva tuote SILORA A Snickerisiloite), ettei kitti kuivu niin nopeasti ja pysyy paremmin kiinni. Kitti pohjamaalataan vielä ennen pintamaalia. Myös kovat ja kiiltävät pinnat kannattaa kevyen hiomapaperilla karhentamisen jälkeen pohjamaalata FUTURA AQUA PRIMER -tartuntapohjamaalilla. Kitin hiontaan ennen maalausta sopii p180-240 hiomapaperi, jolla voi myös hioa pohjamaalia ennen pintamaalia, sileämmän pinnan aikaansaamiseksi.

Pintamaalaukseen soveltuvat maalit ovat FUTURA AQUA 5, 20, 40 ja 90 kalustemaalit. Numero kertoo maalin kiiltoasteesta, 5 tarkoittaa himmeää ja 90 täyskiiltävää. Himmeissä maaleissa sävyt ovat pehmeämpiä ja kiiltävissä intensiivisempiä. Kokeile rohkeasti eri kiiltoasteita.

Malaukseen sopivat välineet ovat mahdollisimman pehmeä keinokuitusivellin, joka mukautuu pinnan muotoihin ja jättää tasapaksun maalipinnan kaikkialle, sekä huopa- tai vaahtomuovitela. Isoilla yhtenäisillä pinnoilla kannattaa käyttää isoa tasoittajasivellintä tai 15-20 cm telaa ja vastaavasti pienempiin kohteisiin pieniä maalausvälineitä. Muista pitää siveltimen ja telan vedot mahdollisimman pitkinä ja yhtenäisinä ja pidä huolta sopivasta valaistuksesta maalatessa, että näet mitä pinnalla tapahtuu jo maalausvaiheessa.

Samoilla maalausohjeilla onnistuu myös lähes minkä tahansa kalusteen uudelleenmaalaus. Teknoksen Maalineuvonnasta saa myös vinkkejä omaan maalausprojektiin ja maalien valintaan.

Jos maalat metallipintoja, jotka altistuvat kosteudelle ja voivat ruostua, niin Teknoksen uutuus FERREX COMBI -ruosteenestomaali 2in1 on loistava tuote tähän. Se on sävytettävissä, vesiohenteinen etkä tarvitse erillistä pintamaalia. Sopii esim. kalusteisiin, saranoihin tai lämpöpattereihin.

Maalisävyillä on mahtavaa luoda tunnelmaa kotiin!

 

*kalustekuvat Unique Home

2 Comments

  1. Hei, onko teillä jo selvillä, minkä valmistajan tuo raitalasi olisi? Itseänikin alkoi se kiinnostaa tulevaa rakennusprojektia ajatellen.

    • Heippa! Raitalasia on nykyään useilla suihkuseinien vamistajilla, ei olla vielä päätetty mistä se hankitaan. Mutta yksi hyvä vaihtoehto on Essis by Lasilinkki 🙂

Write A Comment