Anne Melender Iittala Teepannu 3

Marraskuun puoliväli ja seuraan somekuplassani näkyviä joulusomistuksia. Tämän pimeyden keskelle todellakin tarvitaan iloa ja valoa ja hyvää mieltä – miksei joluttelusta voisi jo alkaa nauttia. Olen ottanut varovaisen askeleen minäkin – olen nauttinut liian monta joulutorttua per päivä, avasin piparipaketin, kynttilät ovat palaneet jo monena iltana ja nyt sunnuntaina riisipuuro hautuu hellalla. Maltan muita somistuksia vielä hetken, sillä tässä työssä on kivempi avata joulu yhdessä teidän kanssa, mutta pian!

Anne Melender Iittala Teepannu 4

Iittalan Raami-teepannu

En oikeastaan tiedä miksi olen säilönyt Iittalan ihanaa Raami-teepannua kaapissa, kun se voisi olla melkein jokapäiväisessä käytössä. Mutta ah, miten luksukselta sunnuntain teehetki tuntui, kun kaadoin kuumaa vettä kauniiseen pannuun ja asettelin sen sohvapöydälle. Vuoden pimeimmän ajan lempijuomakseni on noussut tee, se sopii kaiken kanssa.

Anne Melender Iittala Teepannu 5

Minut tuntevat seuraajat tietävät, kuinka tärkeää itselle on hetkittäinen rentoutuminen kirjojen ja lehtien parissa. Kasaan pinot olkkarin pöydälle ja lattialle ja otan omaa aikaa. Nyt olen saanut ihastuttavan kirjapaketin Dreamcozyltä ja ihastelen vanhoja kauniita taloja kodikkaine koteineen. Haaveilen meidän modernista omakotitalosta, mutta toinen puoli minusta huokailee aina vanhoja rakennuksia. Pidän molemmista tyyleistä.

Anne Melender Iittala Teepannu 9
Minulla on aina suloista seuraa lähellä

Anne Melender Iittala Teepannu 10

Joulukukkien sijaan ruokakaupassa tarttui mukaan orkidea, jonka sijoitin korkeaan Aalto-sarjan maljakkoon ja poistin kukasta tukikepit, näin se on rennomman näköinen – näyttää melkein leikkokimpulta.

Anne Melender Iittala Teepannu 13

Uyuni led -kruununkynttilät

Ostin täksi talveksi Uyuni led -kruununkynttilät ja niistä on ollut tosi paljon iloa. Nämä ovat niin aidon näköiset, että tunnelmasta ei tarvitse tinkiä. On ihana voida polttaa kynttilöitä huoletta ja sijoittaa ne kotona mihin vaan

Anne Melender Iittala Teepannu 17

Olohuoneen talvi-ilmeessä on uutta tuo suuri pehmoinen Roros Tweedin tyyny, joka on valmistettu norjalaisesta lampaanvillasta. Kaipasin jotain kontrastia ja skarppiutta meidän yksiväriseen ja monotoniseen tekstiilimaailmaan ja ihastuin Finnish Design Shopin Showroomilla heti tähän tyynyyn.

Anne Melender Iittala Teepannu

Seuraavaksi jotain jouluisempaa lisäystä tänne, katsotaan mitä keksin. Mutta tällainen sunnuntai on minulle ihan täydellinen – nyt menen syömään riisipuuroa, se valmistui juuri.

6 Comments

  1. Täältäkin kiitos kuvista ja tekstistä. Olen joutunut karsimaan sisustuslehdistä jo pitkä aikaa, minkä lukeminen toi sitä omaa rauhaa ja rentoutumista, joten blogien sisällöt tuovat tietyllä tapaa tätä ”elämystä” takaisin. Kannustankin siis kovin jatkamaan täällä blogin puolella sisällön tuottoa, vaikka se tuntuisi kirjoittajasta tyngältä tms. Täällä toisella puolella siitä on suuren suuri ilo. Ihanaa joulun odotusta!

    • Oi miten ihanaa saada kommentteja tänne blogin puolellekin <3 Ja aivan ihana kuulla, että myös näistä blogikirjoituksista pidetään, olen samaa mieltä, hiljainen some on välillä tosi kivaa. Plus nämä jäävät kivasti itselle muistoihin ja jos on napannut ihania kuvia, niitä on myös kiva tallettaa - toki ajatuksia myös. Lämmin kiitos kommentista ja ihanaa joulun odotusta!

  2. Ihanan leppoisia sunnuntai-tunnelmia! Ei liity nyt postauksen aiheeseen, mutta pohdin, mikä käsittely sinun Mogensenin J39-tuoleissasi on? Ovatko ne kenties valkoöljyttyä tammea? Ne ovat kauniit!

    • Ihana kuulla kiitos 🙂 Meillä on just valkoöljytty tammi noissa tuoleissa, olisi ollut se tummempi öljytty tammi myös, mut nää on se vaaleampi versio.

Write A Comment