Muistin tänään että mullahan on blogi!
Nimittäin luin ruotsalaisten vaikuttajien blogikirjoituksia vaikuttajan työstä ja hoksasin miten he päivittävät edelleen blogia jopa päivittäin. Hektisten kanavien lisäksi tällainen hidas formaatti on melkein unohtunut, mutta taidan pitää vielä sitkeästi tästä kiinni, ainakin silloin tällöin. Toisaalta mietin, mitä jos kokeilisin elvyttää postaustahtia tiuhemmaksi. Joskus on kiva jutella pidemmästi kuin stoorien muutamat lauseet – katsotaan.
Katsotaan muutenkin näin kauden vaihtuessa, sillä tuntuu että oma työidentiteetti pitää aina lomien jälkeen keksiä uudelleen. Haluan tehdä syksykaudelle suunnitelmia ja innostua inspiroimaan monellakin tavalla. Lempihommaa on listojen kirjoittaminen, joten eiköhän ideoita lennä paperille syksyn (toivottavien) kiireiden avuksi.
Ihana kesäpäivä
Olin eilen ystävän kanssa kaupungilla viettämässä leppoisaa kesäpäivää, vielä toinen jalka lomamoodissa – sallin sen itselleni, koska aloitin loman vasta heinäkuun puolivälissä. Vihdoinkin sään puolesta tuntui kunnon kesältä, joten päälle puin mekon, mutta tällä kertaa Nanson Villis-neulemekon. Rakastan eniten neuleen ja kepeyden yhdistelmää, joten paljaat sääret, avonaiset kengät ja neulemekko on ihan lempiyhdistelmiäni. Tämä kombo on sitten talvella ihan erilainen sukkiksineen ja saappaineen. Ohut ja ilmava neulemekko toimi hyvin myös lämpimässä säässä. Tuon Nanson Villis-sarjan neulemateriaali on todella ihana, merinovillan ja puuvillan sekoitus on mieletön ja laadukas käytössä.
Ostin äskettäin ekat Birkenstockini ja ne on osoittautuneet mahtaviksi, aion käyttää syksyllä paksujen sukkien kera. Tällaisilla tulee kivaa rentoutta asuihin, plus miten helppo vaan työntää jalkaan kun pitää mennä ovesta ulos. Kokorin kesäkassi vielä käytössä, siitä luopuminen ja nahkalaukkuun vaihtaminen on aina pienoinen luovutusvoitto syksylle.


Turun torilla
Lounastettiin Turun torilla Ravintola Agneksessa, joka on yksi omista lemppariravintoloista. Pidän sisustuksesta ja raikkaasta menusta. Olipa ihana seurailla terassilla torin vilinää ja ihastella vihdoinkin valmistunutta torialuetta. Pohdittiin miksei tule useammin vietettyä torilla aikaa, saati tehtyä ostoksia – ryhdistäytymisen paikka. Ainoa miinus ruokailussa oli vihaiset ampparit!
Iltapäivä Villa Woodsissa
Iltapäivällä suuntasin raksalle Villa Woodsiin ja tein vähän pihahommia. Kitkin rikkaruohoja ja mietin miten pihasuunnittelussa pääsee hoidon puolesta mahdollisimman helpolla. Olen huomannut että tässä perennapenkissä tiiviissä puolessa ei tule juurikaan rikkaruohoja, tuossa harvemmin rehevöityneessä osiossa niitä saa toisinaan vähän nyppiä. Perennapenkissä on Kekkilän istutuskatetta, joka on loistava tuote. Kate näyttää melkein mullalta, se estää rikkaruohoja, lannottaa ja pitää kosteutta. Tätä lisään ensi keväänä uuden kerroksen penkkiin. Kitkemiseen mulla meni vajaa kymmenen minuuttia, enkä ollut kitkenyt penkkiä ainakaan kuukauteen, joten kovin vaikeahoitoisena en pidä tällaista istutusta.
Muistuttelin itseäni tarkistamaan seuraavien istutettavien taimien multapaakut ja poistamaan mahdolliset ylimääräiset versot jo istutusvaiheessa, parissa kasvissa multapaakuissa on ollut ruohoa ja se leviää inhottavasti ja tehokkaasti – juuri noissa etualan vasemmalla olevissa vaarinkukissa.

Viljelyslaatikot loppukesällä
Loppukesällä viljelyslaatikot alkavat rehevöityä ja nahistua. Täältä perkasin ja harvensin reilulla kädellä. Huuomoita itselle: yksi kesäkurpitsa riittää, muista karsia yrttejä pitkin kesää ja mieti mitä istutat (eli mieluiten käytät) plus levittele kukkien siemenet harvaan.
En tiedä onko noi enää edes kovin kauniita näin loppusyksystä kun ovat niin rempallaan. Oliskohan tähän jotain idiksiä teillä – mitkä säilyy kauneimpana loppusyksyyn saakka. Laitanko pelkkää persiljaa ja tilliä eri muodoissa.
Tällaiset mietteet elokuun puolivälissä – palataan taas pian täällä blogissakin <3
4 Comments
Elvytä vaan blogisi postaustahtia tiuhemmaksi, näitä kun on niin kiva lukea ja katsella.
Pienessä viljelylaatikossa viihtyy parhaiten yksi tai korkeintaan kaksi suunnilleen saman korkuista lajia.
Minulla on neljä viljelylaatikkoa: kahdessa mansikoita, yhdessä ruohosipulia ja yhdessä tilliä ja persiljaa,
Hyvin ovat viihtyneet näin erillään. Aurinkoista sadonkorjuu kuukautta kaikille!
Onpa ihana kuulla <3 Yritän tiuhentaa postaustahtia, tää on itsellekin vaihtelua. Totta, varmasti tuollainen lajittelu auttaa viljelylaatikoissa. Pelkäsin vissiin et niistä tulisi puolityhjän näköisiä, taisi olla turha pelko heh. Aurinkoista elokuuta myös sinulle!
Hei!
Samaa mieltä Tarjan kanssa. Kiva blogi.
Aurinkoista syksyä.
Voi miten ihana kuulla <3 Sinullekin aurinkoista syksyä!