Category

arvonta

Category

Tein taannoin Deseniolle postauksen, jossa juttelin taulujen asettelusta ja kollaasien rakentamisesta. Sain valita postauksen tekemistä varten joitakin julistetauluja heidän valikoimistaan. Kuten tiedätte, itselläni on kuitenkin taideasiat hyvin, kun isäni on taiteilija. Niinpä vaihdoin kuvausten jälkeen ”omat” taulut tuohon sohvan taakse ja nämä kuvauksessa käytetyt julisteet kehyksineen ajattelin arpoa…

Olen kirjoittanut blogiani kutakuinkin seitsemän vuotta. Ajatelkaa, ihan hirmuisen pitkään, eikä minulla ole kertaakaan käynyt mielessä bloggaamisen lopettaminen. Olen ihan yhtä innoissani, ellen innostuneempikin, kuin alkuaikoina. Paljon on muuttunut blogimaailmassa noiden vuosien aikana. Blogien määrä on lisääntynyt, blogien taso on noussut ja omassa blogissani on tapahtunut paljon. Muistatteko…