Voi miten iloinen olen siitä, että joka puolella puhutaan nyt vastuullisuudesta ja siitä miten omassa elämässä voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen – on niin tärkeää puhua. Myönnän etten itse koe olevani erityisen ahdistunut, koska jotenkin uskon aina hyvään ja positiiviseen, alitajuntajuttuja joita ei osaa selittää. En ahdistu helposti tällaisista…
Bongasin ihanan Marjukan blogista hauskan haasteen, eli kerronpa teille missä (esimerkiksi) olen huono. Joskus aiemminkin olen tainnut tällaisia epäkohtiani listata. Mutta näitä on mukava itse analysoida ja varmaan ihan mukava lukeakkin.. Joten tässä tulee joitakin mihin voisin kiinnittää vähän enemmän huomiota toimissani. 1) Hätäisyys Tästä kuulen ehkä kaikista…
Eräitä kesän parhaita hetkiä on ehdottomasti olleet ystävien kanssa vietetyt tuokiot. Eilen pakattiin (liikaa) eväitä mukaan ja suunnattiin porukalla viilentymään meren rannalle Ruissaloon. Valitsimme piknikpaikan rannan rauhallisemmalta puolelta, jossa on karun kaunista kalliota ja kivirantaa. Viltit aseteltiin suuren männyn juurelle, juuri sopivasti varjoon. Polttavan kuuma ilma oli kyllä…
Vaikka otsikko kuulostaa dramaattiselta, ei ole mitään ikävää tapahtunut, mutta kaikkea kivaa sen sijaan. Viikon blogihiljaisuuden aikana on tullut totaalisesti nautittua lomafiiliksistä ja kavereista. Käväistiin viime viikon torstaina asuntomessujen pressipäivässä, saatiin vielä seuraksi siskoni Suvi ja Maija – oli siis mitä parhain porukka kiertää messutaloja. Tytöt ovatkin jo…
Tuli tuo vanha sanonta mieleen kun katselin näitä kuvia, jotka on napattu vanhempien vintillä. Kuvien pääosassa on likaiselta ullakon lattialta löytynyt betonilohkare. Toisen roska on toisen silmään kiinnostava ”esine”. Oikeastaan mistä tahansa elementeistä voi rakentaa nätin kokonaisuuden, tässä tietysti vielä viehättävyyttä auttaa poikaystävän ottamat ihanat kuvat. Oikeastaan piti…