Category

joulu

Category

Olin odotellut kovasti eilistä iltaa, sillä järjestettiin kavereiden kesken kranssitalkoot. Mikäpä on mukavampaa viettää yhteistä aikaa kun pieni askarteluhetki. Kokoonnuttiin Maijan ja Hennan kera Sisustuksen Koodiin puuhaamaan. Nautittiin samalla lasilliset viiniä, vähän herkkuja ja kuunneltiin musiikkia. On tosi rentouttavaa tehdä jotakin käsillä. Myönnän etten tosiaankaan ole erityisen hyvä…

”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Iittala” Olen vähän vinkuroinut taas jouluhössötystä, en voi sanoa olevani mikään jouluihminen. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut aina ihan rikkipoikkiväsynyt kun joulu on vihdoin koittanut. Yleensä se on kaupassa työskennellessä vuoden kiireisin aika. Viime joulunaika meni miten meni, juuri remontista selvinneenä, niin…

Onko teillä sujunut pyhien vietto lokoisasti? Meillä on. Joulunaika on minulle todellista rentoutumista, en ota paineita mistään töihin, kodinhoitoon tai muuhun tekemiseen liittyvästä. Vain pakolliset kotihommat hoidetaan ja ruokaan liittyvät toimet suoritetaan. On ihana vaan loikoilla, kuten meidän koirulaiset yleensä. Sohvaryhmässä on todellinen joulutunnelma, sitä koristaa itseoikeutetusti komea…

Palataan eilisistä Pariisi-tunnelmista takaisin ”maanpinnalle”, nimittäin joulu on ihan just ja nyt alkaa olla korkea-aika keskittyä viimeisiin valmisteluihin ja lahjahankintoihin. Sokos-yhteistyön merkeissä olen poiminut lahjavinkkejä niin naisille kuin miehillekin ja nyt olisi vuoro miettiä mitä kotijuttuja valitsisin lahjapaketteihin Sokoksen kodinosaston valikoimista. Tässä poimintoja siis omista suosikeistani. Kollaasissa on…

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun meillä on otettu joulukoristeita esille näin hyvissä ajoin ennen jouluaattoa. Tällä kertaa oli hyvä syy, sillä Hong Kong-yhteistyöpostaussarjassa on päästy viimeiseen neljänteen jouluvalmisteluosioon ja se on joulukoristelu. Oli oikeastaan ihan kiva kerrankin ottaa varaslähtö pienen kuusen muodossa. Perinteisesti meille tulee joulukuusi sisälle…