Olen oikein pantannut näitä Pariisin kahvilakuvia, minusta näistä henkii niin ihana tunnelma. Olimme Millan kanssa liikkeellä yhtenä päivänä ja hän sanoi kuulleensa Marialta ihanasta pienestä kahvilasta Palais Royalen luona eli Café Kitsunésta. Sinnepä siis päätimme suunnata, sillä kahvila oli kuulemma suloinen, sieltä saa erittäin hyvää kahvia (olennaista) ja…
Kotona ollaan ja tänään olin jo töissäkin. Kesti kyllä aamulla hetken ennen kuin sain oikein mitään tehtyä. Sitäpaitsi tietysti täytyi kertoa Maijalle kaikki Pariisin tapahtumat kahvia juodessamme. Matka oli taas niin täynnä kivoja tapahtumia, että nukuin huonosti jokaisena yönä. Minä en siis todellakaan ole huonouninen, vaan ennemmin kuuluisa…
Loikoilen tässä hotellihuoneen sängyllä ja olen ihan fiiliksissä tästä matkasta. Parin päivän aikana on tapahtunut paljon kaikkea hurjan hauskaa ja inspiroivaa. Eilen sunnuntaina oli kokonainen Marimekko-päivä. Siitä kerron teille ihan omassa postauksessa. Kurkataan nyt tämän maanantaipäivän tunnelmiin. Aamu alkoi jo lupaavasti, sillä sameat pilvet olivat väistyneet ja aurinko…
Jännityksellä odotan ensi viikolla alkavaa Pariisin matkaamme. Joka syksy vähän mietityttää millainen sää siellä mahtaa olla, onko syksy jo pitkällä, vai tuleeko intiaanikesä. Muutama vuosi sitten tähän aikaan Pariisissa oli todella kova helle. Tuskin sellaista on nyt luvassa kuitenkaan, ennusteiden mukaan noin parinkymmenen asteen tuntumassa liikutaan ja välillä…
Nyt on käynnissä kansainvälisten muotiviikkojen viimeinen rutistus Pariisissa. Itse en paikalle päässyt, mutta ei hätää, siellä on virallinen ”kirjeenvaihtajani” Petri. Hän lähettelee meille kuvaterveisiä ja tässä ensimmäinen osa. Eilen napattuja fiiliksiä Elie Saabin näytöksestä. Ilma Pariisissa on kuulemma todella keväinen, aurinko paistaa ja lämpöä on noin 18 astetta.…