Tähän aikaan syksyä olen yleensä ollut Pariisissa nauttimassa ja inspiroitumassa syksyn muotiviikoista. Tällä kertaa en matkaan päässyt lähtemään, mutta onneksi minulla on paikalla oma ”kirjeenvaihtaja” jolta saan napsittua tänne blogiin tuoretta materiaalia ensi kevään kokoelmista. Erityisen hienolta tuntuu kotimainen edustus Pariisin muotiviikoilla. Tänään Palais de Tokyolla oli nimittäin…
Tällaiseen aurinkoiseen viikkoon kenties kaipaisi inspiraatioasuksi muuta kuin kuvan kaltaista sadeilman ”selviytymisasua”. Veikkaan kuitenkin, vaikka optimisti olenkin, että tälle keväälle osuu myös harmaampia sadepäiviäkin. Petrin Pariisin kuvista nappasin tällä kertaa tällaisen perusasukokonaisuuden Street style-kuviin. Itse samaistun täysin kuvan lookkiin. Kun asusta ei irtoa nostetta, voi sitä tuoda raikkaalla…
Voi vitsit mikä aurinko tänään oli. Pakko aloittaa taas säätilasta tämä juttu. Mutta ei voi kun nauttia kevään saapumisesta, sillä sitä oli jo niin paljon tänään ilmassa. Tehtiin superpitkä kävelylenkki ja ihasteltiin aurinkoa ja merta. Tässä kevään tulossa on mahtavaa myös pukeutumisinspiraation lisääntyminen. Minulla onkin tarjota teille tällä…
Eilen sunnuntaina Pariisin muotiviikoilla esiteltiin Marimekon ensi syksyn/talven FW17-mallistoa. Kuvaajani Petri oli paikalla, minä kun en tällä kertaa itse matkaan päässyt. Poimin hänen kuvasaaliistaan tänne joitakin makupaloja. Valitsin omia lemppariasujani, samoin kivoja yksityiskohtia niin mallistosta, kuin itse tapahtumastakin. Näytös oli tänäkin vuonna Pariisin Suomen Suurlähetystön upeissa tiloissa. Nyt…
Terkut Pariisista, ei minulta, mutta Petriltä. Muotiviikkorumba on loppusuoralla ja Pariisin viimeisiä muotiviikkopäiviä viedään. Sain katsauksen muotiviikkojen kuvasaaliiseen eilen ja halusin poimia Petrin kuvista teille tämän asun, ihan sen ajankohtaisuuden vuoksi. Kuvien tyyliniekka on Styleheroine-blogin Evangeline, jonka asuja olen itsekin olen Pariisissa usein ihaillut. kuvat: Petri / Mr…