Täällä yksi pullahiiri, joka on vetänyt jo ties kuinka monta laskiaispullaa – vaikka itse laskiaistiistai on vasta edessä. Tänä vuonna the laskiaistiistai on 25.2.2020. Olen myös suurella mielenkiinnolla seurannut erilaisia väittelyitä siitä, mikä on oikeanlainen täyte laskiaispullalle. No minullehan maistuu pulla muodossa missä tahansa. Tästä päästäänkin vähän…
Rakastan mahdollisimman helppoja ja näppäriä leivontaohjeita – sekä perinteisiä yksinkertaisia leivonnaisia. Yksi joulun suosikkiherkuista on minulle jonkinlainen kuivakakku. Pidän kaikista kakuista, mutta koska en itse ole mestarileipuri, valitsen yleensä helpoimmat ja mehevimmät ohjeet. Piimäkakku on idioottivarma valinta, se onnistuu ilman minkään kuohkeaksi vatkaamista. Arkisesta piimäkakusta taikoo myös helposti…
”kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja IKEA” Hip hei, joluttaa jo! Omalla kohdalla se tarkoittaa ensimmäisenä jouluisten herkkujen maistelun – nimittäin kuulun siihen jouluryhmään jonka mielestä yksi parhaista joulurekvisiitoista on jouluruoat ja jouluiset pikkusyömiset. Jos hillitsen kodin yltiöpäistä joulukoristelua vielä marraskuussa, niin sen sijaan aloitan herkkujen nauttimisen samaan aikaan kun…
Minulla käy usein ruoan suhteen niin, että hullaannun johonkin totaalisesti. Tällä kertaa se on Banana Bread eli suomalaisittain banaanileipä. Ystäväni Henriikka tarjosi tätä jokin aika sitten teen kera ja koska se oli niin taivaallisen hyvää, päätin itsekin leipoa banaanileipää. Ohje on ystäväni, eli tämä. Muuntelin sitä hieman oman…
Mulle on tullut jo pieni rutiini kuvata ruoka-annoksia terassilla (koska ulkona kaunein valo aina). Ajattelin, että kaikki hyvät ruokavinkit ovat tervetulleita, joten tässä yksi. Eilen meille tuli ihania naisia kylään, kiitos vierailusta Henna ja Carita. Olin päättänyt tehdä iltapalaksi jotakin hivenen erilaista salaattia. Olen halunnut testata kauravalmisteita ja…