Category

Uncategorized

Category

Ei ole kuulkaas ollenkaan tavallista istahtaa kotitoimistosta olohuoneen ruokapöytään tällaisen kattauksen äärelle. Valitettavan usein lounashetki kotona hoituu saarekkeen äärellä pikaisesti syöden. Myönnän myös, että valitettavan usein lounas jää kokonaan välistä ja napostelen vain jotain satunnaista kaapista. Meillä tehdään joka päivä lämmin iltaruoka, joka nautitaan yhdessä. Ruokahetken aika kuitenkin…

Nyt olen innostunut taas kehittelemään blogiin asukuvia. Piti ensin lähteä keskustaan kuvailemaan, mutta laiskuus vei voiton ja tämä asu tallennettiin ihan kotiportilla. Mutta voi miten kivat kuvista tulikaan. Päätin juuri, että jos kirjasto oli vuosikausia suurimman osan asukuvistani taustana, ei tämä omakotitaloalue ole yhtään pöllömpi sekään. Eli skarppausta…

Kuulun ihanaan sisustusbloggaajien ryhmään, jossa välillä kehitellään esimerkiksi mukavia blogihaasteita. Tällä kertaa haasteen ryhmällemme heitti Vilja Muotoseikka-blogista. Aiheena on koti arjen helpottajana, eli pohdintaa siitä mikä omassa kodissa toimii ja toisaalta, mitä muuttaisi jos mahdollista. Bloggaajakaverit ovatkin innolla tarttuneet tähän kesäkuun haasteeseen ja Vilja koostaa kaikista postauksista myöhemmin…

”kaupallinen yhteistyö Lapponia Jewelry” Ensinnäkin, minä en osta koskaan koruja kuin ”karkkia”. Kuten monessa muussakin asiassa, ihailen hyvää muotoilua, selkeyttä ja ajattomuutta. Käytän vähän ja harkitusti koruja ja muitakin asusteita. Kun löydän jonkun korun mistä pidän ja minkä koen omakseni, se säilyy mukanani pitkään ja käytän sitä paljon.…

Se on vähän niin, että tällaisena pilvisenä päivänä haaveilee kahdesta asiasta ainakin – auringosta ja keväisistä kukista. No, tottakai elämässä on suurempiakin haaveita, mutta jos nyt pysytään ihan kepeissä tunnelmissa. Nämä kuvat Maija nappasi minusta viime viikolla, juuri ennen synkeän takatalven iskua. Tulin itse asiassa tosi hyvälle tuulelle,…