”Kaupallinen yhteistyö Kannustalo

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 28
Kannustalon pergola kruunaa grilliterassin

Halusin koota ajatuksia meidän ensimmäisestä varsinaisesta rakennusvuodesta – näitä on kiva katsella taaksepäin ja summata mitä ollaan saatu aikaan vuodessa. Meille saapui Kannustalon Fregatti-talopaketti ja autotallirakennus marraskuussa 2021 Kannustalon ulkoa valmiina toimituksena. Teemme itse kaikki sisätyöt (paitsi lvi-työt ja sähköasennukset), terassit, pihat ja autotallin viimeistelyn.

Näin rakennusvuoden lopussa tuntuu että projekti on edennyt hitaasti mutta varmasti. Rakentamisessa voi priorisoida erilaisia asioita aikataulullisesti ja me priorisoimme sisätöiden sijaan esimerkiksi ulkopuolen ja pihan valmistumista kesäkautena.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 3
Julkisivun rimalomalaudoituksen tekemistä, ensin panelointi ja siihen päälle rimoitus.
Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 7
Muistan miten erityisesti jännitettiin näyttävän ikkunapäädyn verhoilun valmistumista – siitä tuli mieletön
Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 2
Tässä Kannustalon toimesta tehtyä ulkoverhoilua, millintarkkaa ja upeaa työtä

Tammikuu ja Helmikuu 2022

Kannustalon työporukka teki viimeistelyjä ulkoverhoilun osalta. Oli mahtava seurata miten talosta alkoi kuoriutua valmiin näköinen. Olemme todella tyytyväisiä työn jälkeen, haastava rimalomalaudoitus on työstetty aivan superkauniisti kautta linjan.

Meidän oma urakka alkoi varsinaisesti vuoden alussa, talon sisällä oli tyhjä kylmä ”halli” josta piti alkaa rakentaa kotia. Vaikka meillä oli Kannustalon puolesta ulkona ”katto pään päällä”, sisällä mitään varsinaista kattoa tai eristeitä ei ollut, pelkät kattotuolit, lattiakin oli valamatta, pelkkä ontelolaatta. Onneksi kuitenkin ulkoseinät oli talopaketissa sisätiloissa valmiiksi levytettyjä.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 4
tammikuun 29. päivä asennettiin omin voimin terassien ovet, jotka oli tilattu talon ulkosävyyn maalattuina kuten ikkunatkin

Ensimmäisenä Tapsa pääsikin askartelemaan korkeaan tilaan tuulensuuojalevyjä ja kotelointeja villoja varten. Korkeilla telineillä keikkuminen ei onneksi ollut hurjapäälle ongelma, eikä viileä talvi-ilmakaan. Päivästä toiseen hän jaksoi kiivetä korkeuksiin tekemään kotelointeja ja pahvituksia. Tapsan isä on ollut alusta saakka koko ajan apuna, eikä millään tultaisi toimeen ilman hänen kantavaa voimaa koko projektissa. Ai niin, miehet myös askartelivat meille rakennusaikaiset ovet sisääntuloon ja tekniseen tilaan, sekin tuntui mahtavalta, että oli ovi sisätiloihin. Tammikuun viimeisinä päivinä myös asennettiin terassinovet paikoilleen.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 5
Kuvassa näkyy sisäkaton tilanne vähän ennen höyrynsulkumuovien asennusta, tossa on jo työtunteja paljon takana – eipä tiedetty miten paljon aikaa, työtä ja roikkumista sen tekeminen vaatisi.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022

Anne Melender Villa Woods Kannustalo Talopaketti 2022 6

Myös LVI-urakoitsija aloitti työt sisällä ja se tuntui tosi konkreettiselta etapilta. Villa Woodsissa on tuulettuva alapohja ja sen alapuolisia putkituksia vedettiin urakoitisjan toimesta ja viemäreitä asenneltiin kohdilleen. Samoin katon ilmastointitöitä tehtiin ja meidän tehtävä niiden osalta oli putkien eristäminen.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 3

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 29

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 6
naulapyssy saattaa melkein kasvaa käteen kiinni tässä projektissa, kunnon työvälineet on aika must
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 12
kuistin katolla oli kiva ihastella pihapiiriä ja naapurustoa, sieltä myös näki hyvin piha-aluetta ja miten paljon rakennustarviketta siellä (edelleen) on

Maaliskuu ja huhtikuu

Talon ulkovuoraukset olivat valmistuneet ja aika meni sisähommissa. Puhallusvilloja varten tehtiin viimeistelyjä korkeassa katossa. Matalan tilan kattoa eristettiin ja koolattiin.

Suunniteltiin laattavalintoja ja kiintokalusteita. Haaveiltiin myös pihapiirin rakentumisesta kesän aikana.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 4
kevätauringon helliessä ihasteltiin talon kaunista julkisivua ja haaveiltiin pihasta ja ulkomaalauksen aloittamisesta
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 11
Kannustalon pihapuodista tilatut kasvilaatikot saivat pintaansa mustan käsittelyn ja niihin hankittiin kasvusäkit, joista saimmekin syksyyn saakka tomaatti- ja yrttisatoa
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 10
kevätaurinko helli ja varvikko alkoi vihertää, taustalla näkyy vielä täytemaakasa, joka loppukesästä onneksi saatiin pois
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 13
lattiavalun valmisteluita, raudoitusten tekeminen oli kuulemma ikävin homma

Toukokuu

Tässä kuussa saatiin sisälle puhallusvillat ja ahkeroitiin lattian kimpussa, valmisteltiin lattiavalutöitä. LVI-urakoitsija veti putkia lattiaan ja itse ahkeroitiin sitten lattian raudoitusten kimpussa. Kuulemma ei mitään mielekkäintä puuhaa. Samalla hoidettiin pihatöitä, karsimalla ja siirtelemällä kiviä yms. yllättävän paljon metsäisellä tontilla sai tehdä ihan karsimista ja siistimistäkin.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 14
kesän alussa talo vielä odotti maalipintaa ja piha oli täysin rakennustarvikkeiden ja ylimääräisen täyttömaan hallitsema
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 15
vihdoin talonmaalausurakka käynnistyi, sitä tehtiin samalla muiden töiden lomassa – maalaus olisi sujunut nopeammin, jos olisi voinut keskittyä pelkästään siihen
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 20
Meille tuli Kannustalon pihapuodista ehkä maailman hienoin roskiskatos, sinne mahtuu kaksi säiliötä. Maalauksesta vastasi miehen äiti – mahtavaa kun meillä on apukäsiä.
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 16
joku oli niin tarkka maalaamisesta, että apua sai tarjota lähinnä seurustelun saralla – huomatkaa katsomon tuolit
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 17
lattiavalu – ah miten mahtava etappi ja olimme tosi tyytyväisiä lopputulokseen, meille jää betonilattia näkyviin niin oli tärkeää valita oikeanlainen betonilaatu ja metodi

Kesäkuu ja Heinäkuu

Hullua miten valmiilta talo näyttää ulospäin, mutta sisällä ei ollut vielä edes lattiavalua. Kesän aikana lattiavalukin vihdoin valmistui. Villa Woodsiin jää betonilattia kauttaaltaan, lukuunottamatta kylpyhuonetta, wc:tä ja kodinhoitohuonetta, näihin tiloihin tulee laattalattia. Sitä varten lattiavaluun tehtiin tiloihin kaukalot, jotta ne saatiin oikeisiin korkoihin. Lattiavalussa otettiin myös huomioon, että meillä betonipinta jää varsinaiseksi lattiapinnaksi.

Kesän aikana pihatöitä edistettiin myös ja talon maalausurakkaa aloiteltiin. Tuntuu että oli monta puuhaa samaan aikaan käynnissä. Myös Kannustalon pihapuodista hankittuja elementtejä koottiin ja maalattiin. Meille tuli pergola, roskiskatos ja viljelylaatikoita.

Nautittiin täysillä pihapiiristä, ulkona syömisestä (oli ehkä parhaat raksaruuat) ja siitä että meillä on omakotitalo ja piha.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 18
grillipergolan terassin suunnitteli Tapsan isä ja se rakentui muiden hommien ohella, siihen koottiin myös Kannustalon pergola, joka käsiteltiin mustaksi
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 19
Kannustalon pergolan pylväiden maalausta autotallissa, näin aurinko ei häirinnyt maalausolosuhteita

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 22

Elokuu ja Syyskuu

Pihan grillipergolan terassia rakennettiin, talonmaalausta edistettiin – rimalomalaudoitus ei ole nopein pinta maalata. Pihapiiristä poistui vihdoin ylimääräinen maakasa ja varsinainen oleskelupiha muotoiltiin. Se oli älytön edistysaskel näkymiin ja fiilikseen. Jännitettiin saadaanko syksyn aikana tehtyä jotain puutarhajuttuja eteenpäin kevättä varten.

Etupiha eteni mukavasti, rakennettiin perennapenkki, levitettiin multakuorma, ostettiin kasveja ja laiteltiin istutusalueita.

Piipahdetiin Habitaressa ja vuorokauden mittaisella Helsinki-lomalla – pienikin reissu piristi todella paljon.

Syyskuussa meille porattiin maalämpökaivo, se tuntui mahtavalta, sitten jäätiin odottelemaan tammikuussa tilattua maalämpökonetta.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 21
Haluttiin panostaa etupihaan, jotta keväällä paraatinäkymä olisi jo hitusen edennyt. Keksitiin lennosta paikka ja tyyli perennapenkille – kokonaisuudesta tuli tosi hieno.
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 23
Hyödynnettiin kasvihankinnoissa syysalennusmyyntejä. Perennapenkkiin valikoitui sekalainen setti kasveja.
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 24
Maaurakoitisja siirsi etupihalle tontilta löytyneet kivet toivomaamme kohtaan. Tästä kiviaiheesta haaveilimme jo heti tonttia hankkiessamme ja talon paikkaa mietittäessä. Ihana nähdä se toteutuneena.
Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 27
Päätyterassi valmistui ihan loppusyksystä, onneksi, on ihana että osa terassista on valmiina tulevana keväänä.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 30

Lokakuu ja Marraskuu

Lokakuussa talon maalaus valmistui vihdoinkin ja päätyterassia rakennettiin. Kylvettiin myös etupihalle nurmikkoa, miten mahtavaa että saatiin se tehtyä kevättä varten. Saatiin myös rännit ja kattoturvatuotteet pakoilleen taloon, se viimeisteli ulkoasun kuntoon.

Marraskuussa päätyterassi valmistui ennen ensilumia, onneksi se päätettiin tehdä vielä syksyn aikana, on ihana aloittaa kevät kun osa terasseista on valmiita. Päästiin vauhtiin kunnolla sisätöissä, tuntui että nyt se koti sitten alkaa muodostua. Ensimmäisenä oli rakennettavana tekninen tila, jotta sinne saadaan maalämpökone ja sähkökaapit asennettua.

Teknisen tilan seinät oli tehtävä levytyksiä ja maalauksia myöten elementteinä ja ne nostettiin sitten valmiina paikalleen, koska putkien takia seiniä ei olisi paikallaan voinut työstää. Hyvin sujui!

Istutin paljon sipulikukkia, nyt jännään mitä keväällä nousee!

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 31

Uskomatonta että saatiin takka ja lupa sen polttamiseen – ihana fiilistellä sitä ja se myös toi oivasti lisälämpöä, kun maalämpöä ei vielä ollut saatavilla.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 32

Joulukuu

Joulukuun ihanin oli takan asennus ja olimme niin onnekkaita, että saimme rakennusvalvonnasta nopealla aikataululla myös luvan takan polttamiseen. Kylminä pakkaspäivinä takka olikin ihana lisälämmönlähde puhaltimen rinnalla. No kyllähän se myös motivoi ja antoi tunnelmaa. Sisätöiden alkaessa sitä puhkuu intoa, nyt vihdoin alkaa se odotetuin vaihe, jolloin seinien rakentumisen ja levyttämisen jälkeen meidän koti alkaa muotoutua.

Tekninen tila valmistui koneita varten, sähkövetoja tehtiin ja sisustuksellisia valaisimia hankittiin – voi miten palkitsevaa niiden ihastelu myös oli. Joululomakin vietettiin perheen parissa – joten raksavuodesta jäi todella hyvät fiilikset.

Anne Melender Villa Woods Kannustalo 2022 33

Yhteenveto ekasta raksavuodesta

Kun aloimme projektiin, emme osanneet odottaa miten paljon kaikkea pientä mietittävää ja tehtävää sisätilojen fyysiseen rakentamiseen liittyy. Se ei ole vain levyjen laittaminen ja siitä pintojen tekeminen. Levytysten sisällä kulkee monen monta asiaa, joiden näpertämiseen ja ajattelemiseen menee aikaa. Mutta kaikista vaiheista oppii lisää ja se on myös todella palkitsevaa.

Vaikka kaikki varoittelivatkin raskaasta projektista, sitä se toki onkin, silti olemme edelleen innoissamme ja onnellisia että tähän ryhdyttiin. Ehkä meidän vinkki rakentajille on eniten henkisellä puolella; älä hätäile ja aseta liikaa aikataulurajoja, mieti että kaikki mahdolliset ongelmat kyllä lopulta ratkeavat ja panosta suunnitteluun (kysy ja pyydä siinä apua). Opimme tässä myös miten paljon itse voi vaikuttaa talon suunnitteluun, vaikka ei sitä itse rakentaisikaan. Me menimme Kannustalon puheille oman piirustuksen kanssa ja kaikki toiveet onnistuivat ja ne hiottiin kuntoon.

Parasta on, että ihan pian meillä on itse suunniteltu ja (pitkälti) itse rakennettu koti. Kannustalon kanssa kaikki on mennyt todella hyvin, olemme tyytyväisiä asiakkaita.

Seuraa Villa Woodsin rakentumista tästä.

Villa Woods somessa:

Instagram @talovillawoods

TikTok @villawoods

Marraskuun puoliväli ja seuraan somekuplassani näkyviä joulusomistuksia. Tämän pimeyden keskelle todellakin tarvitaan iloa ja valoa ja hyvää mieltä – miksei joluttelusta voisi jo alkaa nauttia. Olen ottanut varovaisen…

*Teknos on Villa Woodsin vuosiyhteistyökumppani Minun on pitänyt jo jonkin aikaa esitellä teille Villa Woods kokonaan maalattuna. Pääsimme aloittamaan kesällä ulkomaalausprojektia, joka eteni tasaisesti mutta melko hitaasti. Meillä…

”Kaupallinen yhteistyö Vogue” Yksi asia syksyssä on ihan kiva, nimittäin alkaa sukkahousukausi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, pidän sukkahousuista pukeutumisessa monestakin syystä. Paitsi että ne lämmittävät, pidän myös…