
Tein eräänä päivänä päähänpistosta kirjahyllyn siirron olohuoneessa. Työskentelen kotona ja kuvaan paljon erilaisia juttuja. Tässä kompaktissa vuokrakodissa ei meinaa välillä etäisyys ja valo toimia kuvaamiseen, joten olen ollut hieman turhautunut.
Meidän pitkä ehjä seinä olohuoneessa on paras valon suhteen kuvaamista ajatellen, mutta siinä oli Muuton Compile -kirjahylly, joka ei ole meillä somistettu kaunis sisustusratkaisu, vaan tilanpuutteen vuoksi tärkeä tavaroiden sälilömispiste. En voinut hyödyntää hyllyä kuvaustaustana. Mutta eipä hätää, hetkellisen ärsytyksen vallassa yksin kotosalla ollessani päätin tarttua tuumasta toimeen ja siirtää hyllyn keittiön vastaiselle lyhyelle seinänpätkälle.

Muuto Compile siirto ja siivous
Mietin että ihan sama, vaikka ratkaisu ei olisi sommittelultaan paras, niin töiden kannalta se on ehdoton ratkaisu. Keräsin tavarat hyllyköstä, raahasin sen uudelle paikalle ja pääsin samalla siivoamaan sen perusteellisesti ja tekemään uuden selkeämmän somistuksen. Paljon hyllyssä on edelleen tavaraa, koska niille ei muuta säilytyspaikkaa ole, mutta tästä kokonaisuudesta tuli paljon kivampi kun olin ajatellut.

Keksin järjestää kirjat kahteen riviin, näin hyllyn ilmeestä tuli ilmavampi ja syvä hylly pääsi hyötykäyttöön. Oli muuten aika rasittavaa aina pyyhkiä pölyjä kirjarivien takaa, sekin homma helpottui huomattavasti. Hyllyn järjestäminen on kivaa puuhaa, tykkään sommittelusta ja vaikka nyt tavaraa oli hivenen liikaa, onnistuin saamaan jonkinlaisen rauhallisuuden tähän kokonaisuuteen. Katsotaan kuinka kauan tämä siisti järjestys pysyy, hyllyyn tuppaa eksymään ylimääräistä tavaraa.
Bongaa vihreän maljakon takaa sinne tuikattu kuivakukkakimppu, jonka unohdin ottaa pois kuvatessa. Nyt kukat on otettu paperista ja sujautettu jo maljakkoon.
Meidän beige/harmaa olohuone sai myös somistusinnossa hivenen väriä, kun vaihdoin makuuhuoneen vaaleanpunaisen Muuton nojatuolin olkkarin puolelle. Pidän siitä että sävymaailmaan tuli hempeä ripaus, samaa hempeyttä tuo romanttinen kukkakimppu – se on ehkä jo vähän liikaa, mutta onneksi kukat kestävät vain hetken. Seuraavaksi jotain selkeämpää.
Tässä näkyy nyt tuo olohuoneen peräseinä, jonne siirsin Adean Bonnet-nojatuolin ja pikkupöydän. Periaatteessa itse pidän enemmän tiiviistä ryhmistä olohuoneessa, enkä erikseen seinän viereen sijoitetuista istuimista – mutta tässä tämä toimii, koska makuuhuoneen kulkureitti on tuolin edessä ja peräseinä olisi muuten ollut turhan tyhjä. Nyt saan siirrettyä siitä huonekalut pois ja somisteltua tarvittavat kuvausjutut tarpeen mukaan. Meillähän pyörii täällä myös kaikenlaisia kuvaustelineitä, mutta koska koti on myös työpaikka niin näillä mennään.

Olen tosi tyytyväinen huoneen uuteen järjestykseen ja tunnelmaan, hyllyn siirto ei edes tunnu kompromissilta. Minulla käy usein niin, että luulen ekan huonekalujärjestyksen olevan paras ja ainoa oikea, mutta testaamalla voi löytyä muitakin hyviä ratkaisuja.
Tuntuu että ruokanurkkaus tuli samalla kodikkaammaksi, kun se rajautuu paremmin olohuoneesta. Mies sanoi että hyllyn siirto toi olkkariin tilan tuntua lisää ja olen samaa mieltä. Ihana juttu monin tavoin tämä pieni entraus. Plus tykkään ajatuksesta, että hylly on hetken aikaa suhteellisen pölytön.